Sanonta ”ei enää koskaan” on sadan viime vuoden aikana lausuttu sotien ja taistelujen päättymisen jälkeen monia kertoja. Niin oli jo ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kun laskettiin yhteen inhimillisten ja aineellisten menetysten määrää.
Näin tapahtui toisen maailmansodan jälkeen, kun uhrien luku oli moninkertainen. Ja sama sanonta on kuultu esimerkiksi Jugoslavian sodan tilintekoa tehtäessä.
Yhteistä noille tapahtumille on ollut se, että sota tai etninen puhdistus on ennennäkemättömällä tavalla osunut siviileihin. Kaikki tämän on toistunut Syyrian sodassa ja erityisesti Aleppossa.
Etenkin Jugoslaviaan ja Syyriaan on liittynyt se kiusallinen piirre, että niin sanottu kansainvälinen yhteisö on tiennyt, mitä tapahtuu, mutta on ollut haluton ja kykenemätön puuttumaan tapahtumien kulkuun.
Aleppon asukkaiden kohtalokaan ei johtanut mihinkään sellaiseen toimintaan, joka olisi merkittävällä tavalla suojellut siviilejä. Voittajaksi tässä vaiheessa nousivat häikäilemättömimmät.
Hankala kysymys tietysti on, mitä kansainvälinen yhteisö olisi voinut tehdä. Julkilausumat eivät jarruttaneet Syyrian raakalaismaista presidenttiä Bashar al-Assadia tai Venäjää, kun he pommittivat asuintaloja, sairaaloita ja kouluja.
Jos kansainvälinen yhteisö, käytännössä länsi eli lähinnä Yhdysvallat sekä Nato ja ehkä EU, olisivat sekaantuneet sotaan aseellisella välintulolla, olisiko silloin säästetty ihmishenkiä vai menetetty niitä lisää? Kumpikin vaihtoehto näyttää mahdolliselta.
Jos Alepposta ja Syyriasta halutaan ottaa jotain oppia, se voi olla siinä, että raakuuksia ja voiman käyttöä ei paineta villaisella. Monissa asioissa hoiperteleva EU näyttää ryhdistäytyneen jo siinä, että se pitää voimassa pakotteet Venäjää vastaan, koska maa on edelleen sotkeutunut Ukrainan sotaan.
Syyrian sodan synnystä ja syistä voi esittää monia mielipiteitä, mutta ilmiselvää on, että raaka diktaattori on toistaiseksi pysynyt vallassa Venäjän tuen ansiosta. Tällaisten asioiden ei pidä antaa tapahtua ilman seuraamuksia.
Lopulta ehkä mikään taho ei voittanut Aleppossa. Venäjä sai vahvistetuksi asemaansa osapuolena, jota on Lähi-idässä kuunneltava, samoin Iran. Samalla Venäjä mustasi kuvaansa vuosiksi eteenpäin.
Syyrian presidentti al-Assad luonnehti Aleppon voittoa historialliseksi. Hän on kuitenkin Syyrian sodan häviäjiä. Hänen jäljiltään maa on jakautunut. Sota on edelleen kesken, ja edessä voi olla vuosien mittainen sekasorron kausi.
Jos al-Assad olisi viitisen vuotta sitten sallinut Syyrian vähittäisen demokratisoitumisen alun, hänestä ehkä puhuttaisiin jopa arvostavasti. Nyt hän on hylkiö, jonka valta on heikko ja valtakunta kappaleina. Hengissä säilymisestään hän saa olla kiitollinen lähinnä muille kuin oman maan kansalaisille.
Jos kansainvälinen yhteisö eli länsi haluaa säilyttää edes uskottavuuden rippeensä, sen on ryhdistäydyttävä siviilien hädän lievittäjänä. Kansalaisten tuki sille toiminnalle on vahvempi kuin koskaan.