Kiven Seitsemää veljestä voi tutkia ja ravistella, sitä voi kuunnella, eikä se lopeta puhettaan. Mutta klassikkoa ei kukaan tunne", kiteyttää Vesa Tapio Valo.
Valo on sovittanut ja ohjannut "ilostelevan elämänkertomuksen seittemästä miehestä". Teoksen nimi on 7 veljestä.
Tanssia, teatteria, musiikkia ja sirkusta yhdistävä tulkinta kantaesitetään Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla 13.7.
Teoksen koreografia on Samuli Nordbergin. Live-musiikki koostuu Aulis Sallisen jousikvartetosta sekä Iiro Ollilan tilaustyönä säveltämästä bändimusiikista.
"Kivi mahdutti vastakohdat, ylhäisen ja alhaisen, maapallon ja Impivaaran, naiseuden ja miehuuden samoihin kansiin. Jokapäiväinen puhekin muuttuu Kivellä runoksi ja musiikiksi. Ja hänen romaaninsa alkaa tanssia", kuvaili Valo.
Suurtuotannossa lavalla nähdään kolmisenkymmentä esiintyjää, suuri osa helsinkiläisen Tanssiryhmä Tsuumin riveistä.
Veljeksiä esittävät Antti Timonen (Juhani), Veli Lehtovaara (Tuomas), Panu Hietalahti (Aapo), Antti Seppänen (Simeoni), Osku Haavisto (Timo), Sampo Kerola (Lauri) ja Antti Jaakola (Eero). Pieniä veljeksiä esittävät kaustislaiset pojat.
Uusi tulkinta nostaa veljesten rinnalle Kiven vahvat naiset. Maria Wolska palaa näyttämölle suuressa läpikäyvässä roolissa, jossa yhdistyvät veljesten äiti, Männistön muori, Mustalais-Kaisa ja Nurmijärven kirkon madonna.
"Omistan sovitukseni omalle äidilleni Sisko Valolle, ja samalla kaikille äideille", sanoo Vesa Tapio Valo.
"Äidin näkökulma on tässä versiossa keskeinen. Oma äitini luki meille lapsille Kiven romaania iltasatuna Pelkosenniemen pimeinä talvi-iltoina yli viisikymmentä vuotta sitten. Kiitos siitä!"
Venloja riittää jokaiselle veljekselle. Tanssijat Hanna Korhonen, Anne Melender ja Salla Korja-Paloniemi esittävät yhdessä myös vallesmannin roolin.
Mukana ovat myös akrobaatit Pauliina Räsänen ja Vjatsheslav (Slava) Volkov. Sirkusryhmää täydentää Abdeslam Chellaf, taiteilijanimeltään Langry.
Tanssiryhmä Tsuumi: Seitsemän veljestä, Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla 12.7. (ennakko), 13.7.
(ensi-ilta) 14.7., 18.7., ja 19.7.
kello 18 sekä Täydenkuun Tanssit -festivaalilla Pyhäjärvellä 25.7.
kello 16 ja 20.