Kirjoittaja on espoolainen kirjailija.
Ylä-Lapin metsäkiistassa on kirjailijoilla ollut tavallista suurempi merkitys. Greenpeace on kustantanut Suomeen joukon äänekkäitä kirjailijoita, jotka vastustavat pohjoisen metsien kaatoa ja hoitoa, ikään kuin he jotakin näiden kairojen oloista ja systeemeistä tietäisivät.
Itsekin olen joutunut mukaan taisteluun, olen asettunut ammattimaisen metsänhoidon kannalle, olen esiintynyt pari kertaa televisiossakin ja koettanut kertoa, etteivät poronhoidon ja metsäelinkeinon ristiriidat ole sovittamattomia. Nyt niitä on ruvennut vain hämmentämään ulkopuolinen ja ulkomaalainen joukko.
Tänä aikana on tullut mieleen, että jos Aleksis Kivi eläisi, miten hän suhtautuisi koko kiihotukseen? Minulla on metsätila Siuntiossa, jossa Aleksis Kivi vietti parhaat vuotensa, kirjoitti myös pääteoksensa Seitsemän veljestä. Nyt eletään sikäli merkkivuotta, että Kiven asuma talo, Fanjunkars, on uudelleenrakennettavana. Venäläisethän purkivat sen Porkkalaa miehittäessään.
On viehättävää ajatella Aleksis Kiveä voimakkaana ja komeana miehenä, jonka herkkyys purkautui runoina, näytelminä ja romaanina, eikä kuten melkein aina tehdään: hulluna ja väärinymmärrettynä juopporenttuna, joka laahustaa köyhänä pitkin kaupunkia, haisee pahalta ja suljetaan mielisairaalaan, ja jolla ei ole edes kunnon vaatteita eikä yhtään luontevaa naissuhdetta.
Tämä ei pidä paikkaansa, ei alkuunkaan, kun puhutaan Aleksis Kivestä hänen luomisvoimansa parhaina päivinä. Aleksis oli herkkä, mutta ei millään tavoin säälittävä eikä hullu retku.
Aleksis Kivi kulki mielellään metsissä pyssy olalla, nousi kukkuloille ja vuorille, kuten korkeampia paikkoja täällä hiukan suureellisesti kutsutaan. Hän oli tervetullut vieras Kvarnbyn kartanossa. Hänen veljensä Juhani toimi Purnuksen tilan pehtorina. Siuntion vanhasta kirkosta länteen Virkkalan tien suunnassa on Gröngullan kartano, Kivelle ystävien kautta hyvinkin tuttu paikka. Aleksis tunsi paitsi kirkon, myös pappilan. Hänelle oli tuttu hiukan järvestä kaakkoon oleva Bollstadin kievarikylä kavereineen ja viinaryyppyineen, ja lopulta hän asui ja kirjoitti vuosikaudet, koko tuotantonsa pääosan, Fanjunkarsissa.
Aleksis Kivi eli lyhyen, voimakkaan ja tuotteliaan elämän. Hän syntyi 1834 Nurmijärvellä ja kuoli 1872 Tuusulassa. Siuntion ja Lohjan tienoille hän hankkiutui jo vuonna 1858 veljensä Juhanin talouteen Purnukseen. Kun Juhanin pehtorin ura katkesi, muutti Kivi lähistölle Kvarnbyhyn. Kaiken aikaa hän varsinkin talvisin opiskeli ja kirjoitteli Helsingissä melkeinpä lukemattomissa toinen toistaan kurjemmissa asunnoissa. Siuntio merkitsi hänelle turvapaikkaa ja sosiaalista arvostusta toisin kuin kova ja kallis Helsinki.
Fanjunkarsin emäntä Carlotta Lönnqvist oli melkein 20 vuotta vanhempi kuin Aleksis Kivi. Oliko näillä kahdella kummallisella ihmisellä rakkaussuhde? Tätä on vatvottu kyllästymiseen saakka yli sata vuotta. Voi tähän esittää vielä yhden näkemyksen.
Ainakin alkuun Aleksis Kivi maksoi "ruokamatamille" ylläpidostaan. Myöhemmin Kivi muutti Charlotan taloon, joka oli pitäjän vauraimpia torppia, ei mikään kurja tönö. Siinä oli monta huonetta, viisi niitä taisi olla, kaksi kuistia. Se sijaitsi keskeisellä paikalla vilkkaan maantien varressa.
Fanjunkars oli sotilastorppa, kuten nimikin osoittaa, ja sen Charlotta oli saanut perintönä. Kivi-tutkija Esko Rahikainen kertoo, että tomerana ihmisenä hän asui torppaa hyvin. Hänellä oli palveluksessa aina piika tai kaksikin, renkipoika, hän omisti pari kolme lehmää, vasikoita, Kiven muuton aikoihin Blesa-niminen hevonen ja sille kirkkoreki ja kiesit, edelleen viisi lammasta, sika, siipikarjaa sekä mukavia huonekaluja, astioita ja liinavaatteita niin paljon, ettei tavallisessa torpassa sellaista edes nähty. Puutarhassa vielä kymmenkunta omenapuuta ja marjapensaita. Melkoisen omavarainen talous, mutta rahallisen toimeentulon Charlotta hankki järjestämällä suuria pitoja, häitä ja hautajaisia isoissa maalaistaloissa ja kartanoissa.
Charlotta oli taitava ja voimakastahtoinen nainen, jota arvostettiin ja joka tuli omillaan toimeen. Jos tuontasoinen nainen rakastuu mieheen, hän kyllä kykenee ihastuksensa itselleen tavalla tai toisella vangitsemaan. Joka muuta väittää, ei naisia tunne, eikä miehiä.
Aleksis Kivi oli noihin aikoihin parhaassa nuoruutensa voimissa, vasta kolmissakymmenissä. Hän oli komea, sivistynyt mies, aika ajoin iloinen ja seurallinenkin, hänellä oli silmää naisille. Ei kumma jos Charlotta häneen ihastui. Huomattava ikäero esti näitä kahta seurustelemasta julkisesti.
Esko Rahikainen on listannut kerrassaan neljätoista naista, joilla on ollut oma osuutensa Aleksis Kiven elämässä, eivätkä tähän luetteloon kuulu äiti eikä sisko. Aleksis oli altis naiskauneudelle, ja olisi ihme, ellei hänelle olisi suotu vastarakkautta.
Siuntion onnellisina ja työntäyteisinä vuosinaan Aleksis Kivi oli miehekäs mies, luja ja päättäväinen, samosi metsiä, kulki omia arvaamattomia teitään, komeana ja ajattelevana kirjailijana. Hänestä on suotta tehty tursasteleva mielisairas ja unohdettu, jätetty tunnustamatta ja tutkimatta, mikä hän oli ennen sairastumistaan.
Siuntion humisevissa metsissä ja läheisillä pelloilla, kallioilla, purojen varsilla, kylien raiteilla, kaikkialla Aleksis on elänyt ja toiminut, eikä hän ole ollut mikään vapiseva räkänokka, vaan voimakas ja herkkä ammattikirjailija.
Tekee mieli huokaista, että olisipa nuori Aleksis ollut nyt Ylä-Lapissa niin eiköhän Greenpeacen metsäaktivistit saisi kansalliskirjailijalta kyytiä.