Ehkä tätä on häpeä tunnustaa, mutta tunnustanpa kuitenkin: en ennen tätä kokemusta olisi uskonut, että tällainen esitys voidaan saada aikaiseksi pienen kylän voimin. Vaalan Veneheiton Oopperayhdistys (!) on pistänyt pystyyn oopperajuhlat omin voimin.
Suutarinkylällä Ylitalon suuressa vanhassa kivinavetassa toteutuu VI Vertivestivaalin tuotantona monitoimimuusikko ja säveltäjä Risto Vähäsarjan uusi "kyläooppera" Aleksanterin myrsky. Todellisuuspohjana on Suomen(kin) keisari Aleksanteri I:n matka Kainuuseen v. 1819.
Teos on klassis-viihteellinen, huumoripitoinenkin musiikkinäytelmä, jossa musiikkinumerot kannattelevat tarinaa hyvin. Paikoin kertauksia kyllä käytetään aavistuksen liian kanssa ja tapahtumat pysähtyvät, mutta niinhän toki "oikeassakin" oopperassa käy: kaikki seisahtuu aarioiden ja kuorokohtausten ajaksi - tarinan eteneminen jatkuu nykäyksittäin, kuulijan mielessä.
Päärooli on itse Aleksanteri I:llä, jota esittää (oululaisille Kokkosen Viimeisten kiusausten Paavo Ruotsalaisena tuttu) Kansallisoopperan basso Jaakko Hietikko. Roolissa ei ole suuria huippukohtia, vaan tarinan koskettavuus syntyy yhteyksistä muihin henkilöihin: milloin vaimo Elisabethiin, milloin omiin upseereihin, joskus taas suhteessa matkalla kohdattuihin (sananmukaisesti) rakastettaviin Kainuun neitoihin; myrsky on (myös) henkinen.
Toki rooliin on kirjoitettu "aarioita", mutta tärkeämpi on suhde omaan väkeen, suomalaisisäntiin ja reitin varrella rakentuneisiin naissuhteisiin. Hietikko oli varsin vakuuttava keisari. Puoliso Elisabeth, Kirsi Thum (sopraano) antaa panoksensa tapahtumille ulkopuolisena, matkaan fyysisesti osallistumattomana. Hän antaa "poissaolevanakin" tapahtumille moraalis-eettisen latauksen.
Muista suorituksista mieleeni jäivät tenorikapteeni Gripenberg Martti Niskanen sekä baritoniruhtinas Volkonski Tuomo Häkkilä ja baritonikasakkavänrikki Ovtsarov Lauri Ronimus. Roolit eivät jääneet pelkkään laulamiseen, vaan kysyivät myös näyttelijänlahjoja.
Kuoro muodosti tärkeän kansan näkökulman. Kuoron lauluosuudet ja tanssit toivat mukaan koskettavaa kansanperinteen painokkuutta ja herkkää, aitoa suurmiehen palvontaa. Vanhempien naisten tanhuamista ja lapsikuoron tanssikarkeloa katsoessa pala nousi kurkkuun - niin vilpitöntä, hienosti toteutettua kaikki oli - juuri tuollaistahan se on ollut - silloin(kin).
Lapsikuoroa pitää erikseen kehua: en varmaan ole eläissäni nähnyt näin hyvin valmennettua/valmistautunutta lapsikuoroa. Joka ainut lapsi lauloi sydän täynnä sen mitä piti. Joka ainut lapsi osasi monimutkikkaat tanssitkin askel askeleelta epäröimättä, juuri kohdalleen. Ja kuoron (rakkaus)laulu Oulujärvelle - se jäi mielen perukoille soimaan.
Menkää kokemaan: perjantaina ja lauantaina klo 15 ja 19, sekä sunnuntaina klo 15. (ajo-opasteet Veneheitosta lähtien). Pistämätön oopperamenu: paikan päällä tehtäviä lettuja ja grillimakkaroita, kahvia ja tuoretta pullaa. Tästä ei kyläooppera parane!