Alavuotolla vietettiin lauantaina uuden myllyn vihkiäisiä. Myllyn kivet laitettiin pyörimään ensimmäistä kertaa perinnepäivien yhteydessä.
Alavuoton myllyllä on pitkät perinteet. Myllystä on merkintöjä 1700-luvulta lähtien, mutta oletettavasti kylällä on ollut mylly aiemminkin.
Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Veijo Väänänen on tyytyväinen kyläläisten saavutukseen. Talkootyöllä tehdystä myllystä kaavaillaan nähtävyyttä ja taukopaikkaa esimerkiksi melojille ja moottorikelkkailijoille.
”Tämä on meille iso asia. Haluamme katsoa tulevaisuuteen, mutta myös vaalia perinteitä”, Väänänen toteaa.
Alavuoton perinnepäivässä muun muassa kerrottiin kylän historiasta ja arjesta eri aikoina sekä järjestettiin puintinäytös maamoottorilla.
Lue lisää sunnuntaina lehdestä.