Oulu Suuhygieenikko Heidi Juola, 25, joutui lomautetuksi vuoden alussa hammastarvikkeiden tuoteasiantuntijan tehtävistä yksityisessä yrityksessä. Lomautuksensa aikana hän on käynyt urasuunnittelukeskusteluja ammatinvalintapsykologin kanssa.
Taantuma oli lopullinen sysäys pohtia kokonaan uudelle alalle lähtöä. Asia oli ollut hänen mielessään aikaisemminkin.
"Pidän kyllä työstäni, sillä se on haasteellista ja itsenäistä. Lomautuksen piti alun perin kestää helmikuun puoleenväliin, mutta sitä on jatkettu. Saattaa olla, että menen terveyskeskukseen tekemään määräaikaisena suuhygieenikon töitä, jos lomautus jatkuu vielä pitkään", Juola sanoo.
Hän kertoo menneensä ammattikorkeakouluun suuhygieenikon koulutukseen enempää asiaa miettimättä heti kirjoitusten jälkeen.
Nyt vahvimmat harkittavina olevat vaihtoehdot ovat ryhtyä opiskelemaan teknillisellä alalla tai hammaslääkäriksi yliopistossa.
"Luulen, että olisin ilman lomautustanikin täällä miettimässä, mihin lähden opiskelemaan. Olen saanut todella paljon apua uraohjauksesta. Olemme käyneet perin pohjin läpi, mikä minua itseäni kiinnostaa ja mitä vaihtoehtoja on tarjolla", Juola kehuu.