Yhdysvaltain armeijassa on voimassa "älä kysy, älä kerro" -periaate. Sen mukaan homoutta siedetään, kunhan asianomainen pitää sen omana tietonaan. Maan kongressi hyväksyi säännön 1993. Voinee kysyä, onko sama periaate Suomessa käytössä mielenterveysongelmissa.
Puolustusvoimat suunnittelee paraikaa tukiverkkoa suomalaisille rauhanturvaajille. Joukkoon ei ole tarkoitus sijoittaa psykologeja, vaan suunnitteilla on varsinkin koulutuksen lisääminen esimiehille. Tarkoituksena olisi huomata palveluksen aiheuttamat mielenterveysongelmat ja tarjota niihin tukea aiempaa tehokkaammin.
Henkinen jaksaminen nousi puheenaiheeksi viimeksi, kun juuri Kosovosta kotiutunut rauhanturvaaja ampui itsensä ja toisen miehen Rovaniemelllä. Uhreja olisi voinut olla enemmänkin. Kriisinhallintaoperaation kaltaisissa oloissa lienee perinteisesti vaikea puuttua ulkopuolelta masennukseen. Keskusteluapuun hakeutuminenkin on lopulta itsestä kiinni. Osa yksinkertaisesti peittelee ongelmiaan, koska pelkää niiden johtavan palvelustehtävän päättymiseen.
Kiintoisaa on, että kotimaassa tavallisen varusmiespalveluksen kokonaan käymättömien joukko on kasvanut nopeasti. Useampi kuin joka kuudes nuori mies vapautuu palveluksesta, ja palvelus katkeaa yleensä ensimmäisten viikkojen kuluessa. Joka toinen kotiin lähtijöistä vapautetaan nimenomaan mielenterveyssyiden takia. Sopeutumishäiriöitä, ahdistuneisuutta ja muita psyykkisiä ongelmia ei havaita riittävästi jo kutsunnoissa. Miksi? Koska tietoa ongelmista ei ole tai se ei kulje.
Mielenterveyden kansallinen vertailu on kyseenalaista, mutta sikäli kun tilastot mitään kertovat, suomalaiset pärjäävät EU:ssa aivan hyvin. Itsemurhatilastoissa sijoitutaan sen sijaan huonosti, mutta eroja aiheuttaa paljolti humalakäyttäytyminen. Miesten itsemurhakuolleisuus on yhä korkealla tasolla. Suomesta löytyy yhä myös keskimääräistä enemmän niitä, jotka tulevat viinasta raivopäisiksi ja joille helposti käteen löytyvä ase on pahin vaihtoehto.
Tilastollisesti ei ole näyttöä, että mielenterveyshäiriöihin tai -sairauksiin enemmän tai vähemmän suoraan kytkeytyvä väkivalta olisi lisääntynyt. Mutta kiitos siitä ei kuulu ainakaan mielenterveystyön resursoinnille.
Päinvastoin kuin EU:ssa yleensä Suomessa rahoituksen hoitavat kunnat. Lähempänä kunnanvaltuutettujen sydäntä lienevät vaikkapa sydänsairaudet, jotka ovat keski-ikäisille tai sitä vanhemmille miehille tutumpia. EU:ssa on keskimäärin vähennetty Suomea enemmän laitoshoitoa. Meillä taas avohoito ja ennalta ehkäisy ovat kehittyneet epätyydyttävällä tavalla. Esimerkiksi koulujen oppilashuolto on monissa kunnissa aivan retuperällä, asia joka nousi puheenaiheeksi viimeksi Jokelan ampumistapauksen yhteydessä.
Parempaan suuntaan on menty siinä, että mielenterveyspalveluiden kysyntä on lisääntynyt. Samalla kyseisten syiden osuus työpaikkojen sairaspoissaoloista on selvästi kasvanut.
Mielenterveyden häiriöt eivät ole asiantuntijoiden mukaan kuitenkaan yleistyneet. Muutos on tapahtunut muualla. Suomalaiset ovat yhä huonoja ilmaisemaan kielellisesti tunteitaan, mutta siinäkin on kuulemma edistytty. Työelämässä ja -moraalissa puolestaan on tapahtunut suuri, hallitsematon muutos.
Älä kysy, älä kerro?
Yhdysvaltain armeijassa kampanjoitiin muutama vuosi sitten sen puolesta, että itse kukin oppisi kysymään naapuriltaan, miten tämä voi. Itsemurhien määrä kuulemma väheni selvästi.
jarmo.rantalainen@kaleva.fi