Sipilä/Terrafame pöläytyksen tomu ei ota laskeutuakseen eikä Atte Jääskeläinen pääse piinasta. Tutkija Erkka Railo palasi aiheeseen (Kaleva 19.5./Vieras).
Kuten tavanomaista, alkuperäinen metakan aiheuttanut seikka on jo unohtunut. Rähinähän ei syntynyt siitä, että pääministeri ei olisi sallinut itseään ja sukuaan yhdistettävän Terrafamen bisneksiin, vaan siitä, että hän suuttui kun ei saanut antaa omaa lausuntoaan artikkeliin.
Se siitä, nyt vatkataan onko päätoimittaja Jääskeläinen nöyristellyt ”ruokkivan käden” edessä.
Ulkopuolinen selvitysmies professori Olli Mäenpääkin JSN:n tavoin oli sitä mieltä, että Jääskeläinen on antanut periksi. Yhtä autuaasti hänkin unohtaa mistä alunperin oli sanaharkkaa.
Omia päätöksiään voi perustella tavalla tai toisellakin. Jääskeläinen vetosi journalistisiin perusteisiin ja varmaan oli oikeassa. Toimittajat vetosivat niin ikään yleisön oikeuteen tietää asioita ja asioitten taustoja, eivätkä hekään väärässä olleet.
Suhteet toimittajien, päätoimittajan ja Ylen kesken vaativat vähän analysointia. Railo kirjoittaa, etteivät toimittajat ole ensisijaisesti palkanmaksajansa Ylen, vaan kansan palveluksessa.
Ei toimittajan asemassa työnantajaan nähden ole mitään eroa kaupanmyyjään, bussinkuljettajaan tai vaikka asfalttimieheen verrattuna. Asiakasta he kaikki palvelevat, koska heidän työantajansa firma on juuri sitä varten olemassa. Sekä firmalla että sen henkilöstöllä on nokka samaan suuntaan ja se suunta on asiakas, se lopullinen maksaja.
Railo myöskin huomauttaa, että Jääskeläinen oli vaatinut jutun julkaisematta jättöä, vaikka siinä ei ollut ”asiavirhettä”. Asiavirhettä? Siis vääriä tietoja tai valheita?
Vanhana myyntimiehenä voin vakuuttaa, että sama tuote tai asia voidaan kehua maasta taivaaseen tai haukkua alimpaan helvettiin valehtelematta sanaakaan.
Harvoin edes tyypiltään keltainen sensaatiomedia sortuu valehteluun, josta jää kiinni. Kysymys on siitä minkä vaikutelman tai mielikuvan julkaisija haluaa yleisölleen antaa. Mitä kerrotaan, mitä korostetaan, mitä vähätellään tai jätetään kokonaan kertomatta.
Myöskin siitä olen Railon kanssa eri mieltä, että ylilyöntejä saa tehdä, koska ne korjaantuvat julkisessa keskustelussa. Eivät korjaannu. Ketä kerran syytetään, sitä aina epäillään, oli syytä tai ei. Uutinen tai kolumni paiskattuna eetteriin on mahdoton oikaista tai korjata täysin.
Laatumedia saa ja sen pitää aiheuttaa skandaaleja, jos on tarpeen ja jos on perusteet. Liikaan varovaisuuteen ei ole syytä eikä tarvetta, mutta asioitten syvempi ja perusteellisempi tutkiminen ennen julkaisua on välttämätöntä. Kysymysmerkkiuutiset kuuluvat iltapäivälehtiin.
Olen ollut näkevinäni, että Yle ja muutamat ns. laatulehdet ovat lähteneet peesaamaan räväköillä jutuilla itseään myyviä keltaisia medioita. Kilpaillaan huomiosta eikä sisällöstä.
Ilmiö on sama kuin kaupanalalla jokin aika sitten, kun perinteiset laatutavaroita myyvät arvostetut yritykset lähtivät matkimaan ns. halpakauppoja. Onneksi ruotuun palaaminen on jo näkyvissä.
Ylellä on Suomen mediakentässä erityisasema perinteensä ja julkisen rahoituksensa takia. Yle on eniten seurattu ja arvostettu ja siihen kohdistuvat kovimmat odotukset yleisön taholta.
Kävipä Jääskeläiselle miten tahansa, toivon, ettei Yle antaudu kellastumiselle, vaan pitää pintansa laatumediana. Paras uutinen on perusteellinen ja syvällinen. Skandaali ei pidä olla tavoite, mutta se saa olla seuraus.
Tuomo Korkala
Oulu