Esiintymisjännitys koettelee kokenuttakin esiintyjää. Näyttelijä Riikka Papunen näkee ennen ensi-iltaa aina saman painajaisunen. Vaikka jännittäminen kuuluu normaaliin tunnekirjoon, sen kanssa voi elää tai siitä voi päästä jopa eroon.
Riikka Papusen näyttelijätie alkoi jo ala-asteen ensimmäisellä luokalla, kun luova luokanopettaja antoi pienten oppilaiden keksiä omia esityksiään aina kouluviikon viimeisellä tunnilla. Kolmen tytön porukka keksi Iivo Iivolainen -hahmon. Hassuttelun keskipisteessä oli esillä oleminen, muiden hauskuuttaminen ja valtava innostus.
– Mihin katoaa lapsenomainen hällä väliä -asenne, pohtii Papunen ja myöntää jännitysmörön edelleen istuvan olkapäällään.
33-vuotias Papunen näyttelee parhaillaan Tampereen Työväen Teatterin Vesta-Linneassa, ja vakituisemmin Teatteri Siperian kokoonpanossa. Tällä hetkellä Papunen työstää Siperian ja Projektori-ryhmän yhteistyönä Siinä näkijä missä tekijä -esitystä.
Teatterintekijällä jännitys matkustaa aina mukana, mutta pulpahtelee pintaan silloin tällöin.
– On hyvä erotella jännityksen ja innostuksen ero. Jännittäessä et muista hengittää, kun taas innostuneena henki kulkee.
Kun Papunen osallistui tammikuussa Lontoossa klovnikoulutukseen, pitkään taka-alalla pysytellyt jännitys nousi yllättäen pääosaan. Näyttelijästä oli järisyttävää huomata, kuinka jokin hänessä pelkäävä osa tuli tielle.
– Klovni on hyvin impulsiivinen ja puhuttelee alitajuntaa, ja jokin siinä kehikossa ravisteli syvältä. Olin aivan pulassa ja meinasin jäädä loukkuun. Jalat eivät liikkuneet, enkä uskaltanut mennä ja tehdä omaa osaani.
Papunen pyristeli pois hurjan pelottavasta tilanteesta järjen äänen kautta: Tilanne ei ollut uhkaava, eikä hän voinut vahingoittua fyysisesti tai henkisesti.
– Muistin taas hengittää, ja eteen tullut jännitys sai nopeasti käskyn siirtyä taka-alalle pois tieltä. Minä valitsin sen, innostunko vai jännitänkö. Päätin innostua, Papunen kertaa.
Papusella on muutama yksinkertainen ja juureva vinkki siihen, miten hän selättää verhojen takana lavalla nousevan jännityksen. Syvään hengittämisen lisäksi Papunen tuntee jalat maassa, seisoo omilla jaloillaan ja palaa omaan kehoonsa.
– Vaikka oikeasti tuntuu siltä, että sydän räjähtää ulos rinnasta, oksettaa, eikä näe tai kuule mitään, niin silti jännitys ei ota roolia. Minulla ei ole mitään hätää, menen ja teen.
Jokaisessa esityksessä verhon takana odottaa täysi katsomollinen ihmisiä, jotka haluavat, että hän tulee ja kertoo tarinan.
Papunen toivoo, ettei jännitys koskaan häntä jätä.
– Ennen jokaista esitystä kuulostelen, että missä jännitys sijaitsee. Aina jostain se kutittelee, jolloin olen latautunut. Jos en jännittäisi yhtään, olisiko silloin enää millään mitään väliä. Jännitystä ei voi noin vain hävittää elämästä, sillä se on osa itseä ja itsesuojelua.
Näyttelijä myöntää pahimmissa jännityshetkissään tekevänsä pienen ajatusleikin: kuinka paljon häntä harmittaisi, jos esitys yhtäkkiä peruttaisiin. Mielessään Papunen myös zoomaa ulos tilanteesta jopa toiseen galaksiin asti.
– Ulkopuolelta ja eri mittakaavoissa katsottuna tuo oma jännitys näyttää aika pieneltä, mutta moni jännityksen suossa rämpivä ei osaa zoomata pois itsestään.
Ensi-iltapäivänä Papunen on näennäisen rauhallinen, vaikka pinnan alla kuohuu ja äksyilee. Varsinainen stressiuni nähdään jo paljon ennen ensi-iltaa.
– Olen unessa sokkeloisessa teatterissa, Tampereen Työväen Teatterilla tai Joensuun Rantakylässä. Viimeiset ihmiset siirtyvät katsomoon, mutta olen itse aivan eri puolella sokkeloista taloa. Minulle lyödään aivan outo plari käteen, juoksen hädissäni lavasteiden seassa, kuka, mitä, missä, häh. Päälleni heitellään vaatteita, jotka eivät kuulu rooliin, ja sitten: Pum. Olen lavalla ja uni päättyy.
– Aikamoinen ultimate-stressiuni, ja se puskee pintaan aina, kun on vähänkin jotain normiunta häiritsevää tekijää liikkeellä, Papunen kertoo.
Tuoreen teatteriprojektin lisäksi Papunen tekee parhaillaan väitöskirjaa. Akateemisen maailman myötä kutittelee uudenlainen jännitys.
Teatterissa on käsikirjoitus ja rooli johon uppoutua, mutta akateemisessa maailmassa nämä jätetään ulkopuolelle.
– Vaikka olisin kuinka valmistautunut ja tiedän, että esitelmän palaset loksahtelevat kohdalleen, saatan 15 ihmisen seminaarissa jännittää enemmän kuin täydelle katsomolle teatterissa.
Suuta kuivaa ja hävettää
Jännitys ilmenee kolmella eri tasolla: fyysisesti, psyykkisesti ja käyttäytymisenä.
Fyysiset tuntemukset
Pulssi kiihtyy, hengitys on tiheää, hikoiluttaa, puna nousee kaulasta poskille, kädet vapisevat ja jalat tärisevät.
Myös ääni värisee, suuta kuivaa, tekee pahaa, huimaa ja on pakko päästä vessaan.
Psyykkiset oireet
Keskittymiskyky heikkenee, halu paeta tilanteesta, riittämättömyyden ja epävarmuuden arviot itsestä.
Ahdistuneisuuden tunne kasvaa, huomio keskittyy itseen ja epäonnistumiseen. Pelko virheen tekemisestä sekä häpeä siitä, että pelko ja jännittäminen näkyvät kiusallisesti.
Käyttäytyminen
Tyypillistä on yrittää välttää esiintymistilanne kokonaan tai rajata huomion kohteena olemisen aika mahdollisemman lyhyeen: ”Äkkiä pois täältä”.
Jotkut myös pyrkivät valmistelemaan ja varmistelemaan esiintymistä kohtuuttomasti, toiset taas eivät valmistele juuri ollenkaan.
70 %
Esiintymistä on jossakin tilanteessa jännittänyt 70 prosenttia suomalaisista aikuisista. 30 prosenttia korkeakouluopiskelijoista kokee häiritsevää jännitystä esiintymistilanteissa ja 10 prosentilla heistä jännittäminen aiheuttaa haittaa, joka saattaa häiritä opintojen etenemistä.
Mistä apua?
rentoutumisharjoitukset ja liikunta
mielikuvaharjoittelu
erilaiset puheviestinnän ja vuorovaikutusosaamisen kurssit
esiintymiskokemukset
terapia
kehon oireita lievittävä lääkitys