Irakin pääministerin Nuri al-Malikin tiistaina alkanut kaksipäiväinen Iranin-vierailu herättää enemmän spekulaatioita kuin virallinen tiedotus niitä kumoaa.
Shiialaisen al-Malikin mukaan maiden yhteistyö ulottuu turvallisuuden lisäksi politiikkaan ja talouteen. Mailla on ollut pyrkimystä käytännön yhteistyöhön esimerkiksi rajavalvonnassa, ja nyt pyrittiin ainakin lisäämään yhteistyötä kummankin maan alueelle ulottuvilla öljykentillä.
Viralliset suhteet ovat olleet Saddam Husseinin hyökkäyssodan jälkeen kireät ja varovaiset. Lähinnä pari merkittävää irakilaista uskonnollista shiiajohtajaa on ollut avoimesti yhteyksissä iranilaisten uskonveljiensä kanssa.
Al-Malikin vierailun tavoitteena oli epäilemättä alueen rauhoittaminen, mutta tarkoittaako se eri osapuolille samaa asiaa? Miten niiden edut risteävät muutamissa avainkysymyksissä? Toimiko al-Maliki samalla amerikkalaisten viestinviejänä? Irakin hallituksen päätavoite.
Ulospäin halutaan antaa kuva, ettei Iranilla ole maan sisällä vaikutusvaltaa, vaikka se on kuitenkin samaan aikaan piilossa kasvanut. Hallitus haluaisi Iranin tunnustavan, ettei Irakin kaaoksen riistäytyminen maata jakavaksi totaaliseksi sisällissodaksi ole kenenkään etu.
Esimerkiksi Irakin shiiojen ylin uskonnollinen johtaja Ali al-Sistani on vastustanut tämän takia uskonnollista kiihkoilua, kun taas radikaalin shiiajohtajan Moqtada al-Sadrin armeija yhdistetään maassa toimiviin niin sanottuihin kuolemanpartioihin. Kovaa voimankäyttöä myötäilevää ajattelua esiintyy ilmeisesti korkealla Irakin hallinnossa.
Jos Irakin sisäinen jako edelleen syvenisi, Etelä-Irakiin mahdollisesti syntyvä enemmän tai vähemmän autonominen shiia-alue saattaisi jopa luisua Iranin vaikutusvallan alle.
Iranin pappisjohdon valtapeli. Shiiajohtoinen maa pyrkii lisäämään vaikutusvaltaansa koko suuralueella sekä vastustamaan amerikkalaisia ja Israelia. Irakissa se on tapahtunut esimerkiksi al-Sadrin kautta sekä tiskin alta samantyyppisellä uskonnollisella hyväntekeväisyydellä ja koulutuksella kuin Palestiinassa ja Etelä-Libanonissa. Asetoimituksia pidetään selviönä. Yhdysvaltain läsnäolo. Amerikkalaisten tietyn vahvuinen läsnäolo on Irakin hallitukselle edelleen välttämätöntä, muuten maa saattaisi romahtaa. Romahdus voisi johtaa amerikkalaisten läsnäolon vahvistumiseen.
Siksikin Irakin shiioja, sunneja ja kurdeja edustavan hallituksen intressissä on saada omaa asemaa horjuttava ulkopuolinen toiminta loppumaan. USA:n vaikutusvallan väheneminen alueella on samalla Iranin etu. Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejad lupasikin tuen Irakin hallitukselle, kun se palauttaa maahansa turvallisuuden. Yhdysvalloille hän ei luvannut tukea. Irakin täyden sisällissodan välttäminen on yhteinen intressi.
Shiiojen "yhteenliittymä".
Lähi-idän kaikkien shiialaisten organisaatioiden välillä on tänään yhteyksiä. Myös Irakin shiiojen suunnalta kuultiin äskettäin kannanotto, jolla tuettiin libanonilaisen shiiajärjestön Hizbollahin sotaa Israelia vastaan. Eli ainakin osa Irakin shiioista käy mielestään Hizbollahin kanssa samaa sotaa -- viime kädessä sotaa Yhdysvaltoja ja Israelia vastaan.
Irakilaisten ja iranilaisten shiiojen uskonnollisia katsomuksia ei voi kuitenkaan niputtaa.
Samaan aikaan Irakin sunnilaista vähemmistöä epäilyttää, mistä kaikesta al-Malikin vierailu Iranissa viestitti. Lisäksi epäluulo shiiojen aikeita kohtaan on omiaan valtaamaan alaa myös sunnilaisessa Saudi-Arabiassa, joka on muutenkin huonoissa väleissä Iranin kanssa.
Isku Iranin ydinhanketta vastaan.
Jos Yhdysvallat ja/ tai Israel iskisi Irania vastaan, Iranin vaikutuspyrkimys naapureissaan muuttuisi ilmeisesti aggressiivisemmaksi. Sekasorto uhkaisi koko aluetta. Toisaalta ydinaseen ilmestyminen Iraniin ei ilahduttaisi Irakiakaan.
Haastattelu: komentajakapteeni Juha Puistola, strategian laitos.