Torontossa paloivat poliisiautot. Viitisensataa pidätettiin G20-kokouksen liepeillä.
Torstaina eduskunnan lehtereillä Maamme-laulu koetettiin luikauttaa uusin sanoin. Esitys päättyi siihen, kun järjestysmiehet raahasivat köörin ulos.
Eduskuntatalon portailla heilui erilaisten kansalaisjärjestöjen edustajia, Greenpeace etunenässä. Uutissähkeiden mukaan joku sakki oli kivunnut Postitalonkin katolle ydinvoimaa vastustamaan.
Näitä kaikkia tavataan kutsua aktivisteiksi, joskus oikein hienosti kansalaisaktivisteiksi.
Vielä parikymmentä vuotta sitten, maaseudulla etenkin, autonpolttaja tai tilaisuuden häiritsijä oli kaikkea muuta kuin aktivisti. Käytetyimpiä luonnehdintoja olivat "huligaani", "sekopää", "kuokkavieras" tai "hoidon tarpeessa".
Aktivistista tai aktivismista ei kannattanut savuavan roskapöntön vieressä selittää virkavallalle mitään.
Ruotsalaisen luutnantin ja yliluutnantin saattoi aikoinaan erottaa toisistaan vain rautakangella. Huligaania ei erota aktivistista edes sillä.