Aktia: Vuonna 2008 alkanut bkt:n not­kah­dus otetaan kiinni syk­syl­lä

Aktia pitää Suomea koskevan kasvuennusteensa ennallaan ja arvioi, että bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna 2,6 prosenttia.

Aktia pitää Suomea koskevan kasvuennusteensa ennallaan ja arvioi, että bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna 2,6 prosenttia. Syksyllä bkt saavuttaa korkeimman tason sitten vuoden 2008, jos tahti pysyy ennustetun mukaisena. Finanssikriisistä alkanutta bkt:n notkahdusta on saatu lapioida umpeen pitkään.

- Suhdanne pysyy edelleen hyvänä Suomessa, mutta monet asiat voivat hämärtää näkymiä nopeasti, varoitteli Aktian pääekonomisti Heidi Schauman.

Aktian ennuste Suomen bruttokansantuotteesta on sama kuin kahdessa edellisessä ennusteessa.

Kuluvan vuoden alku on ollut rauhattomampi ja volatiilimpi kuin vuosi 2017. Aktiassa arvellaan silti, että kasvu pysyy lyhyellä aikavälillä hyvänä. Kauempana tulevaisuudessa riskit talouden jäähtymisestä alkavat korostua.

Maailmantaloudelle Aktia ennustaa 3,8 prosentin kasvua tämän vuoden aikana. Ensi vuonna kasvu pysyy suunnilleen samalla tasolla eli 3,7 prosentissa. Kehittyvien ja kehittyneiden talouksien välinen ero vahvistuu edelleen, kun kehittyvien talouksien kasvutahti nousee ja kehittyneiden talouksien kasvu kääntyy varovaisesti alaspäin.

Loppuvuodesta tulee Aktian arvion mukaan mielenkiintoinen, sillä Yhdysvaltojen keskuspankki pienentää taseitaan ja antaa selviä merkkejä tulevista ohjauskoron nostoista. Myös Euroopan keskuspankin tukiostot lähenevät loppuaan.

Italian populistipuolueiden hallitushankkeen kaatuminen on kääntänyt kursseja nousuun, mutta Aktia arvioi, ettei maan poliittiseen epävarmuuden liittyviä riskejä sovi vähätellä.

Linkki juttuun

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä