Ateenan olympialaisten kaksoisvoittaja Kelly Holmes saattaa päättää kestävyysjuoksu-uransa akillesvaivoihin jo lähitulevaisuudessa. Holmes on ollut kuluvan viikon tunnetun fysioterapeutin, Gerard Hartmannin hoivissa Limerickissä Irlannissa selvittääkseen, vieläkö jalat kestävät juoksemista.
Brittijuoksija voitti Ateenassa naisten 800 ja 1 500 metriä, mutta joutui jättämään Helsingin MM-kilpailut akillesongelmien takia väliin. Sittemmin Holmes on kamppaillut saadakseen jalkansa juoksukuntoon ennen maaliskuisia Kansainyhteisön kisoja.
Brittimedian mukaan Holmes, 35, saattaa olla valmis julkaisemaan uransa päättymisen jo ensi viikolla, jos meneillään oleva Irlannin vierailu ei tuota toivottua tulosta. Holmes toivoo, että maratonin ME-naisen Paul Radcliffekin käyttämä fysioterapeutti saisi hänen akillesjänteensä siihen kuntoon, että voisi palata Etelä-Afrikkaan jatkamaan harjoitteluaan.