Eppu Normaali -yhtye lauloi Mikko Saarelan tekemin sanoin 32 vuotta sitten näin: ”Dylan on messias. Dylan on vapahtaja. Dylan on taiteilija. Dylan on myös laulaja. Kamaan, mennään Dylania kumartamaan.”
Kahdeksan vuotta sitten Oulun pesäpallostadionin konsertissa laulaja Martti Syrjä sovelsi sanoitusta vaihtamalla Dylanit suomalaisten ihailemaan tekstintekijään, CMX-yhtyeen laulajaan A.W. Yrjänään.
Alkuperäisen Bob Dylan -kappaleen tarkoitus ei ollut niinkään alentaa tai halventaa Dylania taiteilijana, vaikka tokihan hänkin on aina ollut yliarvostettu sekä säveltäjänä, määkijänä että lapsen tasoisten sanoitusten tekijänä. Kuten myös Yrjänä.
Mikko Saarela ja Martti Syrjä halusivat pilkata niitä lammaslaumoja, jotka palvoivat ja kenties palvovat edelleen kritiikittä näitä arvon taiteilijoita. Ja monia, monia muita taiteilijoita. Ei kaikki sentään ole pyhää, mitä nämä palvonnan kohteet suoltavat tai sanovat.
Suomalainen kansainvälisesti arvostettu elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki on edellisiä Pyhää Bobia ja Pyhää Yrjänää vielä palvotumpi. Kulttuuriväki polvistuu kädet ylhäällä ja huutaa hallelujaa, kun Kaurismäki tekee ilmestyksen jonnekin.
Palvonta äityy ylimaalliseksi, jos elokuvaohjaaja sattuu olemaan sen verran tolkuissaan, että pystyy lausumaan suustaan jotakin ymmärrettävää. Suuri Taiteilija ja Ajattelija on puhunut. Elviksestä sanottiin aikoinaan, että Hän on jättänyt rakennuksen. Se oli pientä Kaurismäki-kulttiin verrattuna.
Kaurismäki on kyennyt tekemään muutamia kelvollisia elokuvia. Tosin hänen koko tuotantonsa nähneillä voi herätä ihmetys, onko hän tehnyt oikeastaan useampia elokuvia vai useita jaksoja samaa tv-sarjaa.
The Guardian -lehden kohutussa haastattelussa Kaurismäki tunnusti, että hän ohjaa elokuvansa humalassa. Se lienee tarkoitettu vitsiksi, mutta totta toinen puoli: siltähän hänen elokuvansa todellakin näyttävät.
Elokuvanteossa mukana olleen kertoman mukaan ohjaaja ainakin eräänä kuvauspäivänä kulautti ensin kossupullon kurkkuunsa ja alkoi sitten ohjata.
Ai niin, paha paha. Eihän Pyhän Akin taidetta saanut arvostella. Näyttää myös siltä, että hänen mielipiteitään ei saa arvostella, olivatpa ne kuinka pöyristyttävän hirveitä tai typeriä tahansa. Se nähtiin reaktioista, kun The Guardianin jutun törkein kohta tuomittiin kolumneissa ja pääkirjoituksissa.
Taiteilijan sananvapautta ei saa loukata, koska kyseessä on taiteilijan mielipide, tai muuten käännyt taidetta vastaan. Tämä siis oli se perustelu. Viis siitä kuinka umpityhmä se mielipide oli, se oli taiteilijan mielipide.
Jännää muuten on sekin, että vaikka taiteilijat ja kulttuuriväki pitävät itseään meitä tavallisia suurempina humanisteina, he ovat valmiita hyväksymään varsinaisen antihumanistisuuden ääri-ilmentymän.
Sitähän Kaurismäen mielipide rikkaimpien lahtaamisesta nimenomaan oli; viimeinen naula ihmisyyden arkkuun, ajattelijaa itseään siteeratakseni.
Vaikka kenties osaakin tehdä persoonallisia ja menestyviä elokuvia, ei automaattisesti ole varteenotettava ajattelija ja yhteiskunnallinen keskustelija. Sitä tosiseikkaa on tietysti vaikea huomata hirveässä humalassa.
Aki Kaurismäen mielipiteet ovat osoittautuneet tuittuilevan pikkulapsen tiuskaisuiksi.
Miehen lukuisat tempaukset ja kommentit turkistarhauksen vastustamiseksi nolottavat. Kyllä meitä Marimekon ystäviä niin pelotti, kun Kaurismäki uhkasi pistää koko firman boikottiin, koska se tukee turkiselinkeinoa.
Kyllä hän totuuden jäljillä on syyttäessään vallanpitäjiä ja omistavaa luokkaa tolkuttomasta ahneudesta. Se on tullut todistettua taas kerran johtajien palkitsemisjupakassa.
Argumentointi vain on apukoulutasoa tai The Guardianin haastattelun tapaista umpihulluutta.