Pyhimykset eivät todellakaan tule ensimmäisinä mieleen, kun painaa nenänsä perimmäisen huoneen vitriinin lasiin. Paikka on 700-vuotiaan Pyhän Birgitan kunniaksi pystytetty näyttely Kansalliskirjaston galleriassa.
Tuosta vitriinistä ehtii vielä päättyvää naispyhimyksen merkkivuotta juhliakseen silmäillä suomalaisia lastenkirjoja, esimerkiksi Otavan Lennä, lennä leppäkerttuakin, josta on otettu monta painosta.
Juuri tämän vitriinin tuntumasta löytyy informaatiota sellaisestakin puolesta keskiaikaista pyhimystä, että merkitys on vallan irtaantunut alkuperästään.
Leppäkertun kummi
Birgitan kautta ovat kulkeutuneet meille suositut tytönnimet Pirkko ja Pirjo. Niihin on sitten liittynyt normaalipuheessa kaikenlaisia kliseitä.
Hurskas näyttely uskaltautuu jopa esittelemään Pahan Pirjon ja äkäpirkon. Äkäpirkko on sen mukaan meluava ihminen eli pirjantti.
Tuttu kovakuoriainen, punasiipinen ja mustatäpläinen, tunnetaan paitsi leppäpirkkona sitäkin paremmin alkuperästä etääntyneemmin leppäkerttuna.
Kaikki tämä liittyy ruotsalaiseen 1300-luvulla eläneeseen pyhimykseen ja tuo hänet lähelle meitä 2000-luvun luterilaisia suomalaisiakin, vaikka tuskinpa kukaan normaalisti leppäkertun nähdessään tulee muistaneeksi Pyhää Birgittaa.
Luotolaiset
luku erikseen
Nykysuomalaiset ovat saaneet juhlavuonna pyhimykseen liittyvän rautaisen Birgitta-annoksensa, kun EilaPennasen tuhdista elämäkertaromaanista Pyhästä Birgitasta otettiin uusi painos. Alkuperäinen ilmestyi WSOY:n kustantamana lähes 50 vuotta sitten, vuonna 1954. Tuolla kirjalla on luonnollisesti merkittävä paikka Pyhä Birgitta ja Suomi -näyttelyssä. Vuoden kunniaksi Kalevala Koru teki kokonaisen Birgitta-teemaisen korusetin, josta ei kuitenkaan näy muodostuneen mitään hittituotetta, ja joissakin maan Alkoissa myytiin Birgitta-viiniä.
Hailuotolaiset ovat sitten luku erikseen, sillä heidän kirkkonsa on toinen niistä kahdesta pohjoissuomalaisesta, joissa on Pyhä Birgitta. Se toinen on Raahessa sijaitseva Saloisten kirkko. Nämä asiat eivät näyttelyssä korostu.
Luotolaiset ottivat joka tapauksessa kesällä kaiken irti pyhästä Pirkostansa järjestämällä komeat juhlat, jollaisista monet toivovat vuotuista perinnettä nyt kun on päästy hyvään alkuun.
Kierrätys toimi
Mielenkiintoisin osa päättyvän juhlavuoden näyttelystä kansalliskirjastomme uumenissa on kuitenkin sen alkupää, jossa tuntuu vakituisesti seisovan joku ryhmä kuuntelemassa näyttelyesittelyä juuri tästä osasta. Kysymyksessä ovat birgittalaiskäsikirjoitukset.
Tuomas Heikkilän näyttelyjulkaisuun laatimassa tekstissä muistutetaan asiasta, jonka voi omin silminkin näyttelymateriaalista todeta: suuri osa keskiajan kirkollisista teksteistä kierrätettiin uskonpuhdistuksen jälkeen. "Käsikirjoitusten sidokset purettiin ja niiden pergamenttilehtiä käytettiin esimerkiksi kuninkaan voutien tilikirjojen kansina tai kansitäytteinä. Säilyneistä tilikirjakansista onkin löydetty runsaasti keskiaikaisten tekstien jäänteitä", Heikkilä esittelee näyttelyn käsikirjoitusten eriskummallisuuksia.
Päivi Setälän osuus näyttelyjulkaisussa kiinnostaa erityisesti siksi, että hän käsittelee muinaista pyhimystä vallankäyttäjänä. Näkihän Birgitta tarkoituksenmukaisia näkyjä, sillä hän pyrki ilmestyksillään kontrolloimaan ja ohjailemaan kuningasta, joka hänen aikanaan oli Maunu Eerikinpoika.
Vastaavaa voisivat vaikuttajanaiset kokeilla myös nykyhallitsijoihin - ihan kuin viedäkseen eteenpäin Euroopan suojeluspyhimyksen perintöä tämän juhlavuodesta lähtien.
Pyhä Birgitta ja Suomi. Birgitta 700 vuotta Kansalliskirjaston galleria 17.1.2004 saakka.