Ensin Paula Lehtomäki, sitten Mari Kiviniemi, Anu Vehviläinen ja Anneli Jäätteenmäki.
Keskustan äkäiset naiset suuntasivat puoluesihteeri Jarmo Korhosen poteroon viikolla sellaisen keskityksen, ettei miehen auttanut kuin nostaa päätään ja ilmestyä kommentoimaan. Huominen maanantai on politiikan heinäkuussa tavallista paljon kiinnostavampi. Korhosen loma on loppumaisillaan, kuten on häntä kohtaan puolueessaan tunnettu luottamuskin.
Jos yhtään ennustaa osaan, Korhonen sättii huomenna ensi töikseen mediaa valheista, rienaamisesta, ajojahdista ja suhteellisuuden tajun puutteesta. Sitten hän kääntää tykit muihin puolueisiin ja tiedustelee niin viattomasti kuin osaa, että miksi muut eivät julkista rahojaan.
Viimeksi mainittu vaatimus, sivumennen sanoen, on kylläkin aivan kohtuullinen. Järjestyksen vuoksi muiden pitää iskeä tilikirjat avoimina pöytään. Ei se oikein olekaan, että puolueista vain keskustaa istutetaan jalkapuussa.
Tämän katharsiksen pitää olla perusteellinen.
Keskustan sisältä syntyneen kapinaliikkeen ominaispiirre on se, että mittansa täyteen saaneet ovat järjestään naisia. Miehet ovat joko tyytyneet pitämään suunsa kiinni tai osoittaneet Korhosta kohtaan peräti myötätuntoa.
Matti Vanhanen viittaa toistuvasti puoluekokoukseen, joka Korhosen nimitti. Muista muun muassa Juha Mieto, Hannes Manninen, Kyösti Virrankoski ja Timo Kalli eivät halua julkisesti kommentoida. Mikko Alatalo ja Esko Ahonen ovat ilmaisseet ymmärrystä Korhosta, hänen työtään ja hänen lomiaan kohtaan.
Naisten kiukulle voi esittää useita syitä. Ensimmäinen on raha. Vaalirahasuhmurointi on tyypillisintä hyvä veli-verkoston touhua. Novan, Kevan, Kehittyvien maakuntien Suomen ja Menestyvän Suomen touhuilussa mukana olleet ja kepin nokkaan nostetut ovat miehiä - ja vielä enimmäkseen kepulaisia.
Päätökset vaalirahoista ovat syntyneet äijäringeissä, samoin suurin osa tuista on kohdistettu miehille. Naisilla on tässä jupakassa paljon vähemmän hävettävää kuin miehillä.
Toinen syy on sekin hyvin yleinen, jopa inhimillinen: valta.
Kun verkko Korhosen ympärillä on kiristynyt, kritiikki on samalla kohdistunut puheenjohtaja Matti Vanhaseen, jonka puheenjohtajakauden moni puolueen sisällä uskoo, jopa toivoo, päättyvän kesällä 2010. Lehtomäki, Vehviläinen ja Kiviniemi ovat varteenotettavia kandidaatteja keskustan keulaan. Heidän aktivoitumisensa puoluesihteeri Korhosen asiassa ei ole ihan puhdasta sattumaa ja vaalirahahäpeilyä.
Politiikassa profiilia on nostettava, kun tilaisuus tulee. Nyt se on tullut. Raha repäisi kuilun sukupuolten välille keskustassa. Ideologiasta ei kukaan puhu enää mitään.
Keskustelussa vaalirahoista on tehty myös ylilyöntejä, sekin on myönnettävä. Joissakin lehtijutuissa on jopa hämmästelty poliitikkojen lounastapaamisia.
Politiikkaan kuuluu keskustelu, kokoukset ja tapaamiset. Hyviin tapoihin kuuluu tarjota lounasta, eikä siinä ole mitään pahaa, että ottaa lounaan vastaan. Sivistyneeseen kanssakäymiseen kuuluu sellainenkin, jopa Suomessa.
Keskustelujen aiheet ja tehdyt päätökset ovat asia erikseen.
Sitä sen sijaan on mahdoton ymmärtää, miksei puolueiden saamaa rahoitusta voi avata sepposen selälleen, kertalaakista. Ei siinä mitään vaalibudjettien kattoja tarvita. Firmat voivat syytää vaikka miljoonia puolueelle tai ehdokkaalle, jos se oikealta tuntuu. Oleellista on, että tuki kerrotaan julki sentilleen, mieluusti vielä ennen äänestyskoppiin menoa.
Silloin kukin äänestäjä saa lisätietoa oman ehdokkaansa sidoksista ja maailmankuvasta. Vaalituki jäytää poliittisen järjestelmän perusteita ainoastaan silloin, kun se koetetaan pimittää.
Vaalirahoituksesta käyty myrskyisä keskustelu jättää lähtemättömät jäljet suomalaiseen politiikkaan. Seuraavat eduskuntavaalit käydään rahoituksen suhteen hyvin avoimin kortein. Takuuvarmasti osa kandidaateista tekee rahoituksen avoimuudesta itselleen kampanjateeman, jonka tarkoituksena on korostaa ehdokkaan rehellisyyttä.
Toinen vaikutus, joka onkin sitten jo kielteisempi, on eduskunnan polarisoituminen. Helposti ei vaalitukea seuraavissa vaaleissa heru millekään puolueelle. Monet yritykset saavat jopa legitiimin syyn kieltäytyä vaalitukien maksamisesta. Se tarkoittaa, että eduskuntaan, miksei kunnanvaltuustoihinkin, nousee paljon julkisuudesta tuttuja tai hyvin varakkaita henkilöitä.
Julkimot eivät tarvitse suuria rahasummia tehdäkseen itsensä tunnetuiksi, ja varakkailla ehdokkailla yksinkertaisesti on kampanjointiin tarvittava rahamassi. Tyypillisiä läpimenijöitä voisivat olla parikymppinen, Seiskan kannessa tiheästi vieraileva pornotanssija tai yrityksensä myynyt kuusikymppinen miljardööri.
Todellisia kansanvallan airueita.