Wienissä asuessaan Lauri Janhunen ei pitänyt ajokorttia tärkeänä asiana. Metrolla ja bussilla pääsi suurkaupungissa joka paikkaan ja täsmällisten aikataulujen ansiosta omien menojen suunnitteleminen oli helppoa.
Pari vuotta sitten tilanne kuitenkin muuttui. Lauri muutti Ouluun ja suurkaupungin tiheästä joukkoliikenneverkostosta oli sopeuduttava suomalaiseen bussikulttuuriin.
Työ atk-tukihenkilönä vei nuorta miestä eri puolille kaupunkia ja pitkät pyöräilymatkat sekä tuntikausien odottelu bussipysäkeillä raastoi hermoja. Ajokortin hankkiminen alkoikin tuntua aikaisempaa tarpeellisemmalta.
Aluksi Lauri vaihtoi pyörän skootteriin. Ajatus autokouluun menemisestä kypsyi hänen huristellessa sillä pitkin Oulun katuja. "Skootteri madalsi kynnystä mennä auton rattiin. Se vähensi liikenteeseen liittyviä pelkoja ja liikennesäännötkin tulivat tutuiksi", Lauri kertoo.
Liikennekokemuksen ohella vanhempien antama taloudellinen tuki vaikutti Laurin päätökseen suorittaa ajokortti tänä keväänä.
Autoilu ei edelleenkään herätä Laurissa suurempia intohimoja. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että työn tekeminen helpottuu huomattavasti ajokortin myötä. "Autossa ei tarvitse palella talvisin, joten voin keskittyä paremmin liikenteeseen. "Enkä joudu enää turvautumaan pidemmillä työkäynneillä kavereiden apuun", Lauri visioi.
Idea autokouluun menemisestä tuli nuorelle miehelle siis juuri oikeaan aikaan.
Laurin tavoin autokoulu jäi nuorempana käymättä myös kolmekymppiseltä Nina Heikkiseltä. Vanhemmat tarjoutuivat aikanaan kustantamaan ajokortin, mutta nuorta Ninaa autoilu ei kiinnostanut.
Vuosien varrella kortin ajaminen kävi Ninan mielessä aina silloin tällöin, mutta vasta viime syksynä ideasta tuli totta. Ensimmäiselle teoriatunnille hän meni syntymäpäivänään.
Tärkein syy autokouluun menemiseen oli Ninan mukaan muutto Puolivälinkankaalta Kaakkuriin. Uuden kodin myötä Ninan työmatkat pidentyivät ja niiden yhteydessä oli huolehdittava myös Kaisu-tyttären päiväkotimatkoista. Arjen pyörittämisessä ajotaito muuttui välttämättömäksi.
Työn ja perheenäidin roolin yhdistäminen autokoululaisen menoihin vaati kuitenkin omat järjestelynsä. Siinä auttoi avomies, joka omalta osaltaan huolehti arjen pyörityksestä.
Ninan mielestä lähipiirin tuki onkin välttämätön asia perheelliselle autokoululaiselle.
Vielä ensimmäisillä ajotunneilla Nina Heikkisestä tuntui, ettei ajaminen ole häntä varten. Pikkuhiljaa varmuus kuitenkin kasvoi ja ajaminen alkoi sujua.
Auton ratissa istuminen jännittää Ninaa edelleen, mutta ajokorttia hän ei vaihtaisi mihinkään. Se on tuonut nuoren perheenäidin elämään sekä enemmän liikkumatilaa että uudenlaista näkökulmaa liikenteeseen.
"Ratin takaa liikenne näyttää ihan erilaiselta kuin pyörän satulasta. Nykyään ymmärrän autoilijoita ja muita liikenteessä liikkujia paremmin kuin aikaisemmin", Nina valottaa.
Tällä haavaa Nina ajaa vähintään viitenä päivänä viikossa ja auto on hänelle tärkein kulkuväline. Ajaminen on kuitenkin järkevää, sillä eniten bensalitroja kuluu Kaakkurin ja keskustassa sijaitsevan työpaikan välillä.
Autokouluun menemistä miettiviä ikätovereitaan Nina kannustaa toteuttamaan ajatuksensa. Kokemuksesta hän tietää, että ajamisen oppii vanhemmallakin iällä.
Yhden neuvon Nina kuitenkin antaisi. "Autokouluun mennessä kannattaa keskittyä siihen ja unohtaa mielestä muut asiat. Oppiminen sujuu silloin paremmin".