Lokakuussa 80 vuotta täyttävä Ensio Itkonen hörppii Helsingin Marjaniemen kodissa kahvia, johon on lorautettu ´nännillinen maitoa´.
Kahvit keittänyt nykyinen kumppani ja pitkäaikainen ystävä Raija Tulin on käynyt hakemassa aamutuimaan karjalanpiirakoitakin pöytään.
Itkonen laskeskelee, että siitä on varmaan 17 vuotta aikaa, kun hän viimeksi valisti suomalaisia ajamaan paremmin legendaarisissa tv-ohjelmissa.
Koko kansan Enska muistelee pilke silmäkulmassa aikoja, jolloin hän ja Hannu Karpo kiersivät tragikoomisena parivaljakkona ympäri Suomea ohjelmia tekemässä. Sitäkin kun Karpo osoitteli tienpientareella ylinopeustutkanaan hiustenkuivaaja. Mööpelin nähdessään autoilijat talloivat jarrujansa pohjaan.
"Karpo oli niin ankara työkaveri", Itkonen kuvailee. "Ei ikävällä, vaan kannustavalla tavalla."
Siniseen suikkaan sonnustautunut ajoneuvos Itkonen on iskostunut syvälle ihmisten mieliin: vielä nykyisinkin autoilijat hinaavan joskus hädissään turvavyötään kiinni, kun hoksaavat kuka viereisellä kaistalla on.
Itkosen elämäntyötä on kunnioitettu Telviksillä, Marjaniemen VPK:n kunniakirjalla ja kymmenellä muulla plakaatilla. Viimeisin tunnustus tuli kesäkuun alussa, kun autokoulunjohtaja Ensio Itkosta huomioitiin Keskuskauppakamarin kultaisella elämäntyömerkillä.
Karpo ja Itkonen tapailevat nykyisinkin usein."Minulla on Karpolle ohjelmaan uusi aihekin. Katsos kun jouduin vanhana miehenä palikkatestiin", Itkonen kertoo. Ajokorttia uusiessaan hänen tuli läpäistä testi, jossa piti tunnistaa kynä, rannekello, tietää oikea vuodenaika ja arvata missäköhän maassa mahdetaan olla.
"Kysyin lääkäriltä, pitääkö hän minua pilkkanaan. Puhutaan paljon hoitajapulasta ja sitten aikaa tuhlataan tällaiseen. Pitäisi katsoa minkälainen ihminen vastaanotolle tulee, ei sitä minkä ikäinen."
Itkonen ei kuitenkaan tarkoita, etteikö varttuneempien kuskien ajotaidosta kannattaisi olla huolissaan.
"Liikenneturvalla on hieno, papparaisille suunnattu Ikäkuski-Mikäkuski?- aineisto. Papparaiset kun unohtavat monesti liikkeelle lähtiessä rutiiniasiat, kuten renkaiden kunnon tai valojen tarkistamisen. Kertaus on opintojen anoppi. Sanon anoppi, koska se on äitiä stydimpi juttu", Itkonen hupailee tv:stä tuttuun tyyliinsä.
Itkonen vie ilotaloon vieraansa, kun kahvit on juotu. "Tätä kutsutaan ilotaloksi, koska täällä on aina hauskaa", Itkonen selittää. Itkosen ilotalossa grillataan kaasulla, hiilillä tai sähköllä ja nautitaan kesäpäivistä ihmeellisten mikättimien keskellä. Itkonen on kerännyt ulkokatokseen jos minkäkinlaista vemputinta, joiden käyttötarkoitusta hän vierailtaan tenttaa.
"Tuolla roikkuu minun armeijanaikainen juomapullokin. Siinä on sodanaikaista ilmaa vielä sisällä. Kyllä se haisee pahalle."
Itkosen eläkepäivät kuluvat veneillessä, VPK:ssa, rintamamiesveteraanien toiminnassa ja matkustellessa.
Viimeksi Enska ja Raija olivat Tallinnassa moottoritoimittajien järjestämällä balettimatkalla.
"Nyt kaikki varmasti alkavat halveksia minua kun olen käynyt baletissa. Se oli kuitenkin sellaista modernia, aivan upeaa", Itkonen puolustelee leikkisästi.
"Ulkomerellä saaliiksi saa maitopurkin kokoista ahventa ja kuhaa", Itkonen maiskuttelee ja kehuu Raijaa erinomaiseksi savustajaksi.
Meren lisäksi Enska ja Raija reissaavat kesällä ainakin jo perinteeksi muodostuneeseen Itkosen sukukunnan kokoukseen Petäykselle.
Raija kertoo ajoneuvoksen olevan heistä se, joka yleensä ajaa.
"Mutta jos minä olen ratissa, ei Enska ole suuna päänä neuvomassa", Raija hymyilee samalla kun Itkonen opettaa kuvaajalle, kuinka autotallin vieressä nököttävästä, Tallinnassa vielä käytössä olevasta vanhasta parkkimittarista saa tarvittaessa kolikot pihalle.
