Tuula Länkinen kirjoitti (Kaleva 26.3./Lukijalta) hauskasti ikävästä aiheesta, eli suomalaisesta byrokratiasta, johon hän oli törmännyt kuin tiiliseinään.
Syynä byrokratiaan ovat Länkisen tulkinnan mukaan ”piiperöt”. En tiedä mitä ”piiperöt” ovat muuta kuin mielikuvituksen tuotteita, siis sadut sikseen ja asiaan; todellisuudessa byrokratian syyt ovat moninaiset.
Kalastuksen osalta en byrokratiaa tunne, joten en osaa sitä sen enempää kommentoida.
Tartun aiheeseen vain siltä osin, että virallisten ohjeiden mukaan kala pitäisi tappaa saman tien kun sen on nykäissyt kuivalla maalle.
Mitä närkästymisen aihetta kenellekään siinä on, että kituva ja kuoleva eläin edellytetään otettavan hengiltä mahdollisimman nopeasti? Eikö kala muka ole eläin, vai maistuuko hitaasti kitumalla menehtynyt saalis makeammalta?
Pitäisikö ehkäpä kaikki ruoaksi lahdattavat eläinkunnan edustajat ottaa hengiltä siten, että revitään suupielet riekaleiksi ja odotellaan tulehdusten tai nälkäkuoleman tekevän tehtävänsä, tai mahdollisesti tukehdutetaan lihakarja hitaasti kuoliaaksi kuten kaloille tapahtuu kuivalla maalla?
Enää ei puutu muuta kuin väite, ettei kala tunne kipua. Totta kai tuntee, mutta ei kykene kirkumaan tuskissaan kuten nisäkkäät ja linnut.
Jos pystyisi, monelta onkijalta loppuisi harrastus ennen kuin edes alkaisi.
Muutenkaan sellainen asenne, että ”kaikki oli ennen paremmin”, ei johda mihinkään. Ei ainakaan eteenpäin. Ennen oli ennen ja nyt on nyt ja tässä hetkessä on elettävä.
Samoin kuin vihjaus siihen, että kalastus on väistyvä elinkeino, koska nykyisin voidaan nostaa valtiolta tiliä tekemättä mitään on jonnin joutavaa märinää.
Ajat muuttuvat ja elinkeinot sen mukana, missään ei enää kelpaa oravannahat eikä ahvenfileet käteismaksuksi, eli kaikki muutkin perinneammatit kuin kalastus ovat hiipumassa.
Istuva oikeusministeri on visioinut, ettei tulevaisuudessa ole tarkoitus tulla toimeen palkkatuloilla vaan elanto tulee muodostumaan palkan ja tukien yhteissummasta. Mietittävää on siis muillakin kuin kalastajilla ja byrokratia lepää kuin lyijymantteli aivan kaiken yrittämisen yllä.
Jos on paljon energiaa, halua vaikuttaa ja terävällä kynällä aseistautunut, kannattaisi heilutella kynää kuin veistä byrokratian viidakon harventamiseksi.
Myös kampanjointi ympäristömyrkkyjen vähentämisen puolesta olisi tuiki tärkeää, jotta tulevat sukupolvet voisivat onkia muutakin kuin elohopealla kyllästettyjä ahvenia tai kuolleita silakoita.
Heidi Arffman
Tyrnävä
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.