Ensi vuosi kutistaa Suomen tärkeimpiin sanomalehtikaupunkeihin kuuluneen Oulun lehtitarjonnan pienimmilleen sitten vuoden 1877, kun Kansan Tahto muuttuu aikakauslehdeksi ja Suomenmaa viikkolehdeksi. Kaleva jatkaa ainoana seitsenpäiväisenä sanomalehtenä.
Kansan Tahdon entinen päätoimittaja Eero Matero, Suomenmaan entinen päätoimittaja Samuli Pohjamo ja kirjailija Joni Skiftesvik esittävät näkemyksiään Oulun sanomalehdistöstä ja media-alan tulevaisuudesta.
Kysymykset teki Kalevan pääkirjoitustoimittaja Petri Laukka.
Oululainen viestintäkenttä on muuttunut muutamassa vuodessa. Työväenlehtiä on lakkautettu tai muutettu verkkolehdeksi. Ylioppilaslehti lopettaa paperijulkaisuna, keskustan Suomenmaa alkaa ilmestyä viikkolehtenä. Miten luonnehtisit meneillään olevaa muutosta?
Matero: Muutos ei ole paikallinen eikä hetkellinen vaan pikemminkin globaali ilmiö ja osa pitkää jatkumoa. Viestintäteollisuudessa siirrytään ”sellusta digiin”. Alalle on ominaista suuruuden ekonomia ja keskittymishakuisuus. Pienilevikkisilläkin julkaisuilla on ollut omat vahvuutensa, kuten paikallisuus, aatteellisuus, vakiintunut tilaajakunta jne. Markkinapaineissa sinnittelevien poliittisten lehtien asemaa on Suomessa pyritty demokratian ja moniarvoisuuden nimissä helpottamaan lehdistötuella. Se on ollut Suomelle kunniaksi demokraattisena maana ja sivistysvaltiona.
Paperilehden valmistuksen ja jakelun kustannukset ruhjovat ensimmäiseksi pienilevikkisiä lehtiä, joilla myös mainosrahoituksen hankkiminen on käynyt ylivoimaiseksi. Aleneva kierre, levikin pieneneminen, tulojen aleneminen, ilmestymiskertojen ja sivumäärien karsiminen, resurssien supistuminen, ovat kilpailutilanteessa yleensä peruuttamattomia askeleita.
Uutta on nykyisessä vaiheessa, että suurtenkin lehtien paperiversioiden levikki on laskussa. Yyteet ovat tulleet tutuiksi jo suurissakin viestimissä, alueidensa markkinajohtajissa. Jopa lehdistön valtakunnallisissa lippulaivoissa on väkeä marssitettu lankulle joukoittain. Digimurros on vaikea koko lehdistökentässä ja monilta kateissa olevaa ansaintalogiikkaa etsimässä ovat alan parhaat kyvyt kaikkialla maailmassa. Toiset uskovat maksumuuriin, jotkut vapaaseen jakeluun. Journalismi on siinä klikkausten välissä helisemässä.
Pohjamo: Oululaisessa viestintäkentässä on menossa sama mediamurros kuin muuallakin Suomessa. Suuri osa ihmisistä seuraa uutisia reaaliajassa televisiosta ja radiosta tai tietokoneen ja älypuhelimen avulla. Suuret mediatalot ovat vahvistaneet asemiaan ja räiskyvä keskustelu on siirtynyt pitkälti someen. Lehtien on pitänyt vastata muutokseen.
Skiftesvik: Surullisia uutisia. Täytyy yrittää totuttautua tilanteeseen, vaikka vaikeaa se perinteisten lehtien suurkuluttajalle on. Koen uutiset lehtien muuttumisista verkkolehdiksi kuolinuutisina. Päivälehtien menetykseen olen oululaisena jo ehtinyt tottua, mutta 55 vuotta vanhan, perinteikkään Oulun Ylioppilaslehden lopettaminen paperisena tuli kyllä puskasta. En ymmärrä lopettamispäätöstä, koska lehden kustantaja on hyvissä rahavaroissa ja lehti on kaikin puolin hyvässä kunnossa.
Oulussa on paljon keskustan kannattajia ja myös vasemmiston kannatus on pysynyt verraten korkeana. Miksi aika ajoi omien julkaisujen ohitse?
Matero: Niin sanotun poliittisen yhtenäiskulttuurin hajoaminen on niin vanhaa vuosikymmenten takaista historiaa, että siitä puhuminen tuntuu fraasilta. Se nyt kuitenkin on osa pitkään käynnissä ollutta poliittisen käyttäytymisen muutosta, jossa aiemmin tyypillinen ”osallisuus” on muuttunut ”asiakkuudeksi”. Siteet puolueisiin ovat löystyneet. Äänestäjien liikkuvuus on lisääntynyt, ja vaikka ei olisi siirryttykään suoranaiseen poliittiseen ”shoppailuun”, suurella osalla äänestäjistäkin valmius olla ylläpitämässä omia katsomuksia tukevia rakenteita kuten poliittista lehdistöä ei ole samalla tavalla itsestään selvää kuin joskus aiemmin. Vertauksen vuoksi, samantapainen siirtyminen osallisuudesta asiakkuuteen on nähtävissä puoluelaitoksen lisäksi muuallakin yhteiskunnassa kuten ay-liikkeessä tai jopa kirkossa.
Tietysti tämä on myös ikäpolvikysymys. Nuoret – joilla tässä tarkoitan myös keski-ikäisiä ja sitä vanhempia – solahtavat luontevasti nettiin ja saavat sieltä kaiken haluamansa – ja sen lisäksi paljon muutakin. Samaan aikaan heikentyvät puoluelehdet pystyvät tarjoamaan entistä vähemmän ja käyvät vähemmän välttämättömiksi jopa aktiiveille.
Kun valtakunnallisilla poliittisilla pää-äänenkannattajilla on ollut tiukkaa, sen ovat ensimmäisinä tunteneet selkänahassaan alueelliset äänenkannattajat. Oikeastaan koko tämä lehtikategoria on jo jokin aika sitten pyyhitty mahdottomana pois puolueiden tiedotusstrategioiden laatikkoleikeistä. Yksi naula alueellisten äänenkannattajien arkkuun oli politrukkien masinoima tukimuodon muutos, jossa aikaisempi lehdistötuki muuttui parin portaan kautta puoluetukeen sisältyväksi viestintä- ja tiedotustueksi. Kun puolueiden johdossa näkemys oli niin lyhyt ja kapea, että ei osattu tehdä eroa puolueen tiedotustoiminnan ja poliittisen journalismin välillä oli selvää, että journalismi hävisi. Kun näkemys lisäksi harvoin yltää keskuksesta periferiaan, alueellisten poliittisten lehtien kohtalo oli sinetöity.
Pohjamo: Itse tunnen parhaiten Suomenmaan, joka porskuttaa edelleen voimissaan ja on pystynyt muuttumaan mediamyllerryksessä. Sanomalehti Liiton ja Suomenmaan yhdistyminen antoi aikanaan lehdelle aivan uuden mahdollisuuden. Oulussa alettiin tehdä merkittävän suomalaisen puolueen pää-äänenkannattajaa. Alkuun oli tärkeää lisätä valtakunnallisia ilmestymispäiviä. Lehti on täyttänyt osaltaan hyvin tehtäväänsä. Keskusta on nyt maan suurin puolue ja Keskusta on myös maakunnan ja Oulun suurin puolue. Nyt Suomenmaa vastaa haasteisiin muuttumalla vuoden vaihteessa kerran viikossa ilmestyväksi aikakauslehdeksi, joka palvelee tässä ajassa parhaiten lukijoitaan.
Skiftesvik: Kyse on yleismaailmallisesta mediakentän mullistuksesta. Uskon, että tätä kehitystä täällä nopeuttivat vielä lehtien hallinnon tekemät virheet ja itsepäinen puoluepoliittisen sanoman tyrkyttäminen, joka ei miellyttänyt valveutuneita lukijoita. Esimerkiksi Liitto (myöh. Suomenmaa) oli aikoinaan levikiltään Kalevan kokoinen lehti, mutta sisältöön satsaamisen ja toimituskunnan kasvattamisen sijasta tehtiin kaiken aikaa käsittämättömiä säästöpäätöksiä, joilla kavennettiin lehden toimintaedellytyksiä. Lehti kuivettui poliittiseksi jargoniksi. Edes oman puolueen jäsenet eivät tilanneet lehteä. Samantapainen oli tilanne Pohjolan Työllä ja Kansan Tahdolla, joka oli mielestäni aikoinaan maan paras kansandemokraattinen lehti. Edes ay-liikkeen tuki lehtiseteleineen ei vasemmistolehtiä pelastanut.
Oulu on ollut pääkaupungin jälkeen Suomen merkittävin lehtikaupunki. Erilaiset mielipiteet, näkemykset ja uutispainotukset ovat singahdelleet komeina kaarina. Miten kuvailisit tuota menetettyä aikaa someen tottuneelle nuorelle?
Matero: Some-aikana itse kullakin on mahdollisuus tuunata itselleen oma informaatioympäristö mieltymystensä mukaan. Luulen ja toivon, että journalismi pysyy niin vahvana, että sen pystyy erottamaan vellovasta ja vyöryvästä informaation massasta. Luulen ja toivon myös, että journalismi säilyy sillä tavalla rikkaana ja näkemyksellisenä, että erilaiset katsomukset ja jännitteet niiden välillä pystyy erottamaan. Ehkäpä voimme sitten sanoa nuorille, että ennen Oulussa kaikki oli periaatteessa samanlaista, mutta paljon hauskempaa.
Pohjamo: Sanomalehtien merkitys oli siihen aikaan suurempi. Poliittinen keskustelu, väittely ja aatteiden taisto oli kiivaampaa, kun Liitto-Suomenmaa, Kansantahto ja Pohjolan Työ toivat taustojensa mukaisen mausteen päivittäiseen keskusteluun. Myös paikallisia asioita ja kaupungin päätöksentekoa ruodittiin monipuolisemmin. Nykyisen kaltaista somea ei ollut olemassakaan.
Skiftesvik: Parhaana aikana pidän 1960-luvun loppua. Erilaiset mielipiteet todella lentelivät ja keskustelut lainehtivat. Kulttuurisotia käytiin, ajassa oli paljon ja monenlaisia uusia asioita ja ilmiöitä. Se oli hyvää, tosi kiinnostavaa aikaa lehdentekijälle ja lukijalle. Aamulla, kun toimituksen oven avasi, ei koskaan tiennyt, mitä jännitysnäytelmää pääsi taas seuraamaan tai rakentamaan. Oli mahtavaa olla toimittaja; tunsi itsekin vaikuttavansa asioihin.
Mikä silloin oli sananvapauden kannalta erilaista kuin nykyisin?
Matero: Sananvapaus-käsitteeseen liittyy sanomisen ja sanoman vastaanottamisen vapaus, kommunikaation, keskustelun, mielipiteen muodostamisen, mielipidevaikuttamisen ja järjestäytymisen vapaus. Sananvapaus on paitsi tieteen ja sivistyksen myös vapaan yhteiskunnan ja toimivan poliittisen järjestelmän peruselementti.
Kehittyneeseen sananvapauteen ja sananvapauteen ihmisoikeutena sisältyy mielestäni oikeus tulla kuulluksi. Tämä koskee yksilöiden lisäksi myös yhteiskunnallisia ryhmiä.
Jos arvioidaan Oulua monen erilaisen äänenkannattajan kaupunkina, niin kyllä edellä mainitut näkökohdat ovat mielestäni toteutuneet paremmin kuin jossakin yhden totuudentorven saati lisäksi yhden suuren työnantajan kaupungissa.
Muistanpa jossakin arkista pönäkämmässä mediatilaisuudessa erään arvovaltaisen tahon todenneen, että Oulun perinteisesti moniarvoisella viestintärakenteella on ollut myönteistä vaikutusta toimivaan kunnallispolitiikkaan ja sitä kautta ties mihin ”Oulun ihmeeseen”.
Pohjamo: Sananvapaus oli silloin vastuullisempaa. Painettua sanaa seurattiin tarkemmin kuin nykyistä somea. Loukkaavasta jutusta joutui verraten helposti jopa vahingonkorvauksiin. Uusien kanavien kautta tulevat nimettömät rajut syytökset ja pahanolonpurkaukset eivät päässeet silloin lehtien palstoille.
Skiftesvik: Foorumeita oli paljon ja näkemyksensä sai melkoisella varmuudella jotakin kautta esille. Esimerkiksi Oulun yliopiston sijainnista ja Oulun teatteritalosta käytiin niin rajua keskustelua, että lehdet melkein revittiin käsistä. Ankaraa ja värikästä oli debatti myös Typen päästöistä ja kalakuolemista, samoin Rantakadun rakennusten säilyttämisestä. Lehdet olivat sananmukaisesti yhteiskunnan vahtikoiria ja niillä riitti tekemistä. Kohtuullisen hyvin ne selvisivät. Oulun puutalokortteleiden säilyttämistä olisi tosin voitu vartioida vieläkin tehokkaammin. Yhteiskunnan päätöksentekokoneistossa oli paljon suhmurointia ja hyvä veli-kerhoja - niihin oli vaikea päästä kiinni. Yritystä kuitenkin oli, mutta oli arkailuakin, koska varsinkin kakkoslehtien talous oli haavoittuva ja lehtitaloissa varjeltiin esimerkiksi painotyösopimuksia, jotka olivat elintärkeitä.
Vieläkö uskot vanhaan koskenniemeläiseen ajatukseen, että painettu sana on ajatuksen ase?
Matero: Väline vaihtuu, sana pysyy. Viestinnän tekemisessä ja sen vastaanottamisessa on digiaikaan siirryttäessä tapahtunut rytminvaihdos. Ollaan ubiikisti läsnä yötäpäivää, vastataan ennen kuin kysymys on nähnyt päivänvalon, kommentoidaan, ennen kuin teesi on naulattu. Kirjoitus on ajatusta nopeampi. Hölötys kasvaa, sananvapaus ei. Päinvastoin, netissä vellova vihapuhe, trollaus, vyörytys ja mielipidevaino pikemminkin rajoittavat kuin edesauttavat sananvapauden toteutumista.
Pohdin jo muutama vuosi sitten eräässä sananvapauskeskustelussa, että kommenttipalstat tulisi tiedotusvälineissä ruveta rinnastamaan toimitukselliseen aineistoon ja käsitellä niitä sen mukaisesti. Sen jälkeen kehitys on kehittynyt kypsymistä kohti. Kalevan päätoimittaja Kyösti Karvonen totesi Barents Pressin sananvapauskeskustelussa viime maaliskuussa Oulussa, että kommenttipalstojen lukemisen jälkeen tuntuu niin kuin nousisi likaviemäristä. Nyttemmin useissa tiedotusvälineissä Suomessa ja muualla on ruvettu rajoittamaan välitöntä kommentointimahdollisuutta tai moderoimaan palstoja.
Toinen esimerkki sanan asemasta ajatuksen aseena: Kaiken hälisevän ”lyhytviestinnän” keskellä on ilmaantunut tarvetta, kysyntää ja jopa tarjontaa jollekin, jolle on on annettu uutukainen nimityskin: Hidas journalismi.
Kolmas esimerkki sanan ja journalismin asemasta: Niin paljon kuin tarkoitukseton hölötys, löysä populismi ja jopa tarkoituksellinen ja määrätietoinen valheellisen informaation levittäminen sosiaalisen median kautta koti- tai ulkomaisin voimin ja tarkoitusperin onkin yrittänyt horjuttaa journalismin ja alan vakiintuneiden ja vastuullisten toimijoiden asemaa, Ylen äsken julkistama tutkimus osoitti, että luottamus Ylen uutistoimintaan on jopa lisääntynyt. Koska pidin tätä yllätyksenä, olen ehkä lillunut liiaksi somessa ja saanut liiankin pessimistisen kuvan suomalaisten medialukutaidosta.
Pohjamo: Uskon kyllä edelleen painetun sanan merkitykseen, mutta sen rinnalle on tullut valtava sähköinen mediamaailma. Painetun sanan on pärjättävä aivan uudenlaisessa ja kovenevassa kisassa.
Skiftesvik: Mielipiteeni ei ole valmis. Pitää yrittää lentää kauemmin bittiavaruudessa ennen kuin ajatus avautuu.
Eero Matero, asettiko Kansan Tahto selkeitä yhteiskunnallisia tavoitteita päätoimittaja-aikanasi? Jos näin oli, niin millaisia asioita piditte tärkeinä pitää esillä?
Matero: Muistan jossakin linjaamistilaisuudessa sanoneeni, että Kansan Tahdon tehtävänä ei ollut toimia niinkään julistajana kuin tien kysyjänä. Tämä tarkoitti journalistisen lähestymistavan pitämistä etusijalla samalla kun toimii sen kansanosan äänenä, jota työväenlehti edustaa. Ja tämä ei tarkoittanut, että lehdellä ja sen tekijöillä ei olisi saanut olla tai ei olisi ollut omaa ääntä ja persoonallista panosta. "Selkeiden yhteiskunnallisten tavoitteiden" asettaminen on puolueiden asia.
Samuli Pohjamo, asettiko Suomenmaa selkeitä yhteiskunnallisia tavoitteita päätoimittaja-aikanasi? Jos näin oli, niin millaisia asioita piditte tärkeinä pitää esillä?
Pohjamo: Suomenmaa oli ja on edelleen keskustan kannattajille ja myös kilpailijoille ikkuna Keskustan toimintaan, tavoitteisiin ja keskustalaisen maailmankatsomukseen. Se oli aatteellisen keskustelun dynamo ja foorumi. Lehdessä oli tilaa rohkeille kannanotoille myös purevalle kritiikille. Lehden kautta myös maakuntien Suomen näkökulma meni päätöksentekijöille ja kilpailijoillekin
Kuka noita Kansan Tahdon ja Suomenmaan asioita ajaa tulevaisuudessa ja millä tavalla?
Matero: Uutinen Kansan Tahdon lakkaamisesta viikoittain ilmestyvänä lehtenä on tehnyt kipeää niille, jotka ovat lehden kohtaloissa olleet sydänverellään mukana. Kun nyt Kansan Tahto kuitenkin on valmistautumassa jatkamaan harvemmin ilmestyvänä aikakauslehtenä, pitänee odottaa, että tähän suuntaan tapahtuva rytminvaihdos tuottaa tuota kaivattua ”hidasta journalismia”. Jokainen tsänssi on mahdollisuus, vai miten se meni? 110 vuoden historiaan mahtuu monenlaista vaihetta. Tämä on niistä yksi.
Pohjamo: Kyllähän Suomenmaa ajaa edelleen näitä asioita ja vuoden vaihteen jälkeen uudessa muodossa entistä raikkaampana. Rinnalle on tullut vielä uudet kanavat ja välineet kuten esimerkiksi netti ja sähköposti ja koko some - maailma.
Toteutuuko moniarvoinen julkinen keskustelu nykyisin Oulussa?
Matero: Ei taida olla määriteltävissä rajaa, jossa sen voisi todeta toteutuvan täysimääräisesti. Toivon että vastuu ei kokonaan siirtyisi kuulijalle ja lukijalle.
Pohjamo: Moniarvoinen julkinen keskustelu ei toteudu ainakaan samalla painolla kuin takavuosina. Kaipaan Suomenmaan keskiviikko jakelua samoin kuin myös kilpailevien puoluelehtien erilaista näkemystä.
Skiftesvik: Tuskin se on median syy, mutta julkinen keskustelu Oulussa on nykyisin laimeaa. En vieläkään ymmärrä, miten päätös niin valtaisasta, kalliista projektista kuin Kivisydämestä meni Oulussa lävitse niin vähäisellä keskustelulla. Samoin viimeisimmät kuntafuusiot tehtiin melkeinpä ilman keskustelua. Kyllä niistä 1960- ja 1970-luvuilla olisi käyty railakkaat keskustelut. Media voisi aktivoida ja antaa enemmän alkusytykkeitä kunnoin keskusteluihin tärkeistä asioista.
Jos saisit mahdollisuuden luoda tyhjästä moniarvoisen oululaisen mediakentän, niin millainen se olisi?
Matero: Kontrafaktuaalisissa tulevaisuuksissa olisi liian monta muuttujaa, jotta sellaisia voisi nyhjäistä edes tyhjästä. Jopa jo tapahtuneen kehityksen pohjalle rakentuvan, mahdollisen ja todennäköisenkin tulevaisuuden ennustaminen on osoittautunut niin vaativaksi, että pätevin menetelmä on ollut yrittäminen ja erehtyminen.
Pohjamo: Ei sitä ole mahdollista luoda tyhjästä.
Skiftesvik: Puoluesidonnaisen median aika on ollutta ja mennyttä. Interaktiivisuuteen pitää pyrkiä, olipa kyse printti- tai verkkomediasta. Alituiset toimittajavähennykset olisi aika jo viimeinkin lopettaa. Hyvä juttu, olipa se sitten paperilla tai verkossa, ei synny ilman tekijää. Harmittaa, että toimittajan merkitystä hyvän lehden tekemisessä ei näköjään ymmärretä. Paikallisuus on medialle tärkeä asia. Minua kiinnostaa oululaisena aivan eri tavalla, mitä sanoo oululainen äiti kotikaupunkinsa päiväkotitilanteesta kuin vaasalainen äiti.