Britannian hallitus osoittaa parhaillaan toteen vanhaa viisautta: kun asiat pitkistyvät, ne yleensä myös mutkistuvat. Pääministeri Tony Blair on pitkään pelannut aikaa ja odottanut, että tulisi otollinen hetki ajaa läpi hänen tahtomansa päätös brittien liittymisestä mukaan euroalueeseen. Mutta sellaista hetkeä ei koskaan itsestään tule, vaan poliittisena johtajana Blairin pitäisi se itse luoda. Paras ajankohta siihen on mahdollisesti saattanut jo mennä ohi; suosionsa aallon harjalla pääministeri olisi ehkä pystynyt ajamaan jäsenyyden läpi. Nyt kaikki on jo paljon vaikeampaa, vaikka hallitus aloittikin jo euron puolesta puhuvan kampanjan.
Maanantaina Britannian hallitus ilmoitti valtiovarainministeri Gordon Brownin suulla, että asetetut taloudelliset ehdot euroon liittymiseksi eivät vielä ole täyttyneet. Tämän vuoksi päätöstä vielä lykätään. Mitään päivämäärää mahdolliselle kansanäänestykselle ei siis annettu, vaan asiaan palataan ilmeisesti ensi vuonna.
Vetoaminen taloudellisiin ehtoihin on silkkaa poliittista silmänlumetta. Britannian talous on muihin EU-maihin verrattuna mainiossa kunnossa, eikä sieltä pitäisi tulla mitään todellisia esteitä euroalueeseen liittymiseen. Kyseessä on puhdas sisäpoliittinen ajanpeluu siksi, että ylivoimainen enemmistö briteistä vastustaa euroa.
Britannian hallitukselle olisi ollut juuri nyt hyvä hetki sitoutua vahvasti euroon ja näyttää kansalleen suuntaa. Unioni elää monin tavoin historiallisia aikoja. Tulevaisuuskonventin työ Brysselissä on juuri loppumassa, ja vaikka sen lopputulos näyttää kiistanalaiselta, syksyllä hallitusten välinen konferenssi joka tapauksessa viimeistelee uuden Euroopan peruskiviä. Liittymiskansanäänestykset uusissa jäsenmaissa ovat meneillään, ja tähän mennessä jokainen maa on hyväksynyt mukaantulon unioniin ensi keväänä. Ruotsi äänestää eurosta syyskuussa.
Selvä myönteinen eurolinjaus Britanniasta juuri nyt olisi istunut erittäin hyvään saumaan, vaikka lopullinen päätös jäisikin kansanäänestykseen. Sen sijaan brittihallitus onnistui vain kertomaan, ettei yksi EU:n tärkeimmistä valtioista osaa päättää omasta suhteestaan unioniin.
Tony Blair on eurooppalaisittain hyvin näkyvä johtaja. Sen alle on ehkä peittynyt se tosiseikka, että sisäpolitiikassa valtiovarainministeri Gordon Brown on erittäin vahva. Työväenpuolueen voimakaksikon yhteispeli toimii huonosti, eikä Blair ole pystynyt sivuuttamaan Brownin jarrutusta europäätöksessä. Tiistaina aloitettu hallituksen yhteiskampanja europäätöksen pohjustamiseksi riippuu oleellisesti siitä, pitääkö miesten yhteinen julkisivu vai ei.
Blairineuroprojekti ei välttämättä vielä ole tuhoon tuomittu. Panemalla itsensä vahvasti likoon pääministeri pystyy vaikuttamaan mielipiteisiin - olettaen, että epäselvyydet Irakin sodan perusteista ja joukkotuhoaseiden olemattomuudesta eivät käy poliittisesti hänelle liian kalliiksi.
Mutta vahva euroon liittymistä vastustava liike ei sekään lepää, ja toisaalla euroalueen maat kenties kyllästyvät odottelemaan brittien päätöstä. Seurauksena on, että Britannia erkaantuu entisestään EU:n valtavirrasta, jolloin sen vaikutusvalta muissakin asioissa heikkenee.
Europäätöksen vitkuttelu on poliittista peliä, mutta yhteisvaluutan puolesta puhuminen on yhä kaukana samasta johtajuudesta, jota Blair osoitti viedessään maata määrätietoisesti Irakin sotaan.