Ajan ja te­ki­jöi­den nä­köi­siä uutisia

Miljoonat suomalaiset pystyvät katsomaan tänään televisiouutisia lukemattomia kertoja eri tv-kanavilta. Jos television ääreen ei iltauutisten aikaan ehdi, niin päivän lähetykset voi hakea vielä internetistä vaikkapa seuraavana aamuna.

Miljoonat suomalaiset pystyvät katsomaan tänään televisiouutisia lukemattomia kertoja eri tv-kanavilta. Jos television ääreen ei iltauutisten aikaan ehdi, niin päivän lähetykset voi hakea vielä internetistä vaikkapa seuraavana aamuna.

Ajat ovat totisesti muuttuneet siitä, kun Yleisradio lähetti ensimmäiset tv-uutisensa 1.9.1959.

Tuolloin televisio löytyi vain harvoista kotitalouksista, joten kovin moni ei päässyt todistamaan historiallista lähetystä. Myöhemmin Levyraadista tutuksi tullut Jaakko Jahnukainen luki tuolloin televisiossa lyhyet sähkeuutiset - tv-uutisten taru Suomessa oli alkanut.

Yleisradioon vuonna 1962 töihin tullut Liisa Laine muistaa hyvin nämä alkuaikojen tv-uutisten ja uutistoimituksen pioneeriajat. Laine oli ensimmäinen uutisia vakituisesti lukenut suomenkielinen naistoimittaja, ruotsinkielisessä toimituksessa Astrid Gartz oli päässyt kuvaan ja ääneen jo aiemmin.

"Uutistoimituksen naiset olivat tehneet joitakin satunnaisia tuurauksia äijänkutaleille jo aikaisemmin, mutta ensimmäinen pitkä vakituinen jakso osui minulle 1968. Silloin toimitussihteerit lukivat pääuutisia ykköslukijoina ja minä luin niin sanottuna kakkoslukijana sähke- ja yöuutisia yhdessä Timo Putkosen kanssa. Tätä aikaa kesti vajaan vuoden", Laine muistelee.



Ralf Friberg uudisti, Heikki Kahila näkyi


Toimitus oli 1960-luvun alussa hyvin pieni, mikä tarkoitti sitä, että kaikki tekivät vähän kaikkea.

"Minä spiikkasin juttuja, tein uutisten lisäksi muun muassa Kamerakierros-ohjelmaa ja ohjasin lähetyksiä. Systeemit muuttuivat tuolloin aina, kun toimitukseen tuli uusi uutispäällikkö. Oikeastaan vasta Ralf Fribergin tultua uutispäälliköksi (1965) meillä alkoi oma uutisten hankinta ihan eri tavalla kuin aikaisemmin", Laine kertoo.

Kari Toivonen tuli Yleisradioon Lainetta myöhemmin vuonna 1966. Myös Toivonen antaa tunnustusta vain 28-vuotiaana uutispäälliköksi tulleelle Fribergille.

"Kun Ralf Fribergistä tuli uutispäällikkö, niin hän teki television uutistoimituksesta vakavasti otettavan toimituksen. Yritimme toki jo aikaisemmin parhaamme, mutta ammattitaitoa ei ollut välttämättä kaikilla. Nuoria ja innokkaita olimme kyllä", Toivonen sanoo.

Kari Toivonen pääsi kameran eteen 1960-luvun lopulla samoihin aikoihin Yleisradioon töihin tulleen Arvi Lindin kanssa. Yli kolmekymmentä vuotta uutisia lukeneilla Lindillä ja Toivosella ei ollut alkuaikoina mitään asiaa tv-uutisten päälähetykseen.

"Ylellä oli tuolloin Heikki Kahila, joka oli sama kuin ´mr News´. Päälähetys oli varattu hänelle, mikä olikin aivan oikea ratkaisu. On tärkeää, että uutisilla on kasvot. Tämä pätee kaikkialla maailmassa", Toivonen tietää.



Kilpailu toi lisää lähetyksiä, ja kiireen


Tv-uutiset sai lisää kokoa ja näkyvyyttä varsinkin 1970-luvulla, jolloin vastaanottimien määrä alkoi voimakkaasti kasvaa.

Ylen tv-uutisten asema muuttui seuraavan vuosikymmenen alussa, kun MTV sai omat televisiouutisensa syksyllä 1981.

Sen jälkeen uutiskilpailu on kiristynyt koko ajan, tekniikka on kehittynyt ja lähetysten määrä sekä kiire ovat lisääntyneet.

"Olen kyllä onnellinen, kun pääsin ennen tätä nykyistä ruljanssia eläkkeelle. Jotenkin asioihin pystyi syventymään eri lailla kuin nyt, vaikka paikka paikoin meno oli aikoinaankin hyvin hektistä", 1990-luvun lopulla Yleltä eläkkeelle jäänyt Liisa Laine nauraa.

"Kaikkihan oli aina paremmin ennen vanhaan. Olemme jutelleet toimituksen vanhan porukankin kanssa siitä, kuinka meillä oli kivaa. Meitä oli pieni porukka ja lähetyksiä oli vain kolme. Oli aikaa käydä syömässä ja kahvilla monta kertaa päivässä. Silti hommat tuli hoidettua. Se oli oikeaa, tiivistä tiimityötä. Nyt kun tulee tunnin välein lähetyksiä, niin hyvä kun ehdit vessassa käydä ja sekin on vähän liikaa. Asioista ei ehditä enää keskustella, vaan kaikki vain istuvat tietokoneensa ääressä", toukokuussa 2005 viimeisen uutislähetyksensä lukenut Kari Toivonen hämmästelee.


Yle uutiset 50 vuotta -juhlalähetys Yle TV1 tiistaina
kello 19.-20.30.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä