Pääkirjoitus

Aito valinta Lapin yli­opis­tos­sa

Hakuaika Lapin yliopiston rehtorin virkaan on päättynyt.Hakemuksia tuli Rovaniemelle kolme.Määrä ei ole suuri, mutta se on riittävä takaamaan aidon valinnan.

Hakuaika Lapin yliopiston rehtorin virkaan on päättynyt. Hakemuksia tuli Rovaniemelle kolme. Määrä ei ole suuri, mutta se on riittävä takaamaan aidon valinnan. Kaikki kolme ovat ansioituneita henkilöitä, joilla on myös selkeä kytkös Lapin yliopistoon. Jokainen heistä tietää, millaiseen paikkaan pyrkii.

Rehtorien virkakaudet suomalaisissa yliopistoissa ovat usein pitkiä. Kerran valitun rehtorin valinta uudelleen on enemmän sääntö kuin poikkeus. Juuri Lappi on tästä paras esimerkki, sillä yliopistolla ja sitä edeltäneellä korkeakoululla ei muita keulakuvia ole koskaan ollutkaan kuin keväällä eläkkeellä jäävä Esko Riepula.

Oulun yliopistossa valitaan jo ensi viikolla rehtori, mutta jännitettävää ei juuri ole. Ehdokkaita on kaksi, mutta Kyösti Oikarisen todelliset mahdollisuudet ottaa valtikka Lauri Lajuselta ovat pienet. Oikarinen lienee myös hakemassa ponnistuspohjaa ensi vuoden eduskuntavaaleihin.

Paras vaihtoehto myös yliopistomaailmassa olisi aito vaali jokaisen virkakauden päätteeksi. Nykyään näin ei ole, vaan vaalit vaikuttavat enemmänkin muodollisuuksilta. Lapissa voidaan kuitenkin tällä kertaa olla tyytyväisiä linjavalinnan mahdollisuuteen ensimmäisen kerran sitten yliopiston perustamisen 1979.

Kolmesta Lapin yliopiston ehdokkaasta professori Vilho Harle, 59, jäisi ikänsä puolesta vain yhden kauden rehtoriksi. Todennäköisimmin loppusuoralle selviävät Aleksanteri-instituutin johtaja, professori Markku Kivinen ja Helsingin kuvataideakatemian rehtori Mauri Ylä-Kotola, joka on virkavapaalla Lapin mediatieteen professorin paikalta. Kivinen istuisi hyvin yliopiston näkyvään kansainväliseen rooliin pohjoisessa, Ylä-Kotola nostaisi "uusien" tieteiden profiilia valtakunnallisesti.

Harle ja Kivinen toisaalta sekä Ylä-Ketola toisaalta edustavat eri ikäpolvia ja Lapin yliopiston eri suuntauksia. Valitsijoiden tehtävänä on päättää, painotetaanko rehtorin valinnassa yhteiskuntatieteitä vai taiteita. Jo lähtökohtien puolesta kyseessä on merkittävä linjavalinta. Henkilökohtaiset painotukset tulevat lähiaikoina esiin, kun ehdokkaita tentataan Rovaniemellä.

Hyvin pitkäaikaisen ja poikkeuksellisen vahvan rehtorin seuraajan valinta ei ole missään organisaatiossa helppoa. Ilman tasokkaita hakijoita olisi kriisi Lapissa ollut lähellä. Se on nuoressa yliopistossa nyt vältetty. Kuka rehtoriksi sitten valitaankin, hän tuskin ensi töikseen ryhtyy Oulun ja Lapin yliopistoja yhdistämään. Valmiutta tasaveroiseen yhteistyöhön Pohjois-Suomessa sen sijaan tarvitaan kaikilta suunnilta.

paakirjoitus@kaleva.fi