Kunnat ovat juuri käytyjen kuntavaalien jälkeen historiallisessa tilanteessa. Puolet kuntien tehtävistä ja rahoista, mutta ei suinkaan veloista, siirretään piakkoin uusille maakunnille. Kuntien on koottava jäljelle jäävistä tehtävistä mielekästä tekemistä.
Suomessa ja Oulussa pitkään jatkunut heikko talouskehitys uhkaa murentaa unelmat paremmasta tulevaisuudesta, työpaikoista ja koulutuksen eteenpäin vievästä voimasta. Tilalle ovat tulleet säästöt, työttömyys ja näivettyminen. Alhainen äänestysaktiivisuus on merkki vieraantumisesta. Eriarvoistuminen puolestaan kasvattaa demokratiavajetta.
Vaikka ei haluaisi kyynistyä, niin on kysyttävä, onko valtuustoihin osattu valita juuri ne päättäjät, joilla on tulevaisuuden uusissa olosuhteissa tarvittavaa osaamista ja luovuutta. Kuntalaista ei pidä typistää pelkäksi maksajaksi tai edunsaajaksi.
Sitran tulevaisuusasiantuntija Elina Kiiski Kataja kysyykin tuoreessa muistiossaan Demokratian vaikeuksista kohti tulevaisuuden osallisuutta, että miksi vuosia jatkuneet kriisipuheet demokratian rapautumisesta eivät ole johtaneet demokratiaa vahvistaviin tekoihin.
Merkit ovat olleet nähtävillä, kuten äänestysaktiivisuuden lasku, demokratiaa nakertavan ääriajattelun kasvu ja valheväitteiden vyöry.
Tilannetta on taivasteltu, mutta teot ovat jääneet vähäisiksi. Onko kyse siitä, että puolueet eivät halua kehittää toimintaansa vai eivätkö ne kykene siihen?
Puolueisiin kuuluu vain kuutisen prosenttia suomalaisista, mutta puoluejärjestelmä on vakiintunut äänestäjien tahdon toteuttajaksi. Juuri siksi puolueilta pitää vaatia sitä, että ne vastaavat vaikeisiin kysymyksiin ja kehittävät keinoja osallistaa kansalaisia mukaan yhteiseen päätöksentekoon.
Nykyinen tapa toimia ei riitä, vaan ihmisten pitää päästä vaikuttamaan myös vaalien välillä. Puolueiden kannalta tilanne voi olla vaikea, mutta ei mahdoton. Riittääkö puolueilla uskallusta päästää toimintaansa mukaan ihmisiä, jotka haluavat sitoutua mukaan vain hetkellisesti yksittäisen asian tai projektin takia?
Kansalaisten osallistamisesta on puhuttu pitkään, mutta laihoin tuloksin. Lähidemokratia on sana, josta tulee mieleen ankea kokous, ei niinkään voimaannuttava vaikuttamiskanava. Virkamiesvetoisten kuulemistilaisuuksien jälkeen jää epäselväksi, ketä oli loppujen lopuksi tarkoitus kuunnella.
Kuntien ydintehtävät eivät ole rakettitiedettä. Sivistys-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut, paikallinen elinkeinopolitiikka, maankäyttö ja rakentaminen ovat asioita, joista ihmisillä on näkemyksiä.
Kuntalaiset tarvitsevat kuitenkin aitoja kohtaamispaikkoja. Kun lähiöstä tai kuntakeskuksesta lopetetaan kauppa, posti tai koulu, on menetys suurempi kuin euromääräinen säästö. Kasvoton digipalvelu voi tulla halvaksi, mutta se ei toimi sosiaalisena liimana.
Sosiaalisen median verkkoyhteisö ja kansainvälisen yrityksen tykkäyksistä koostama algoritmi pikemminkin kaventavat kuin laventavat näkemyksellisyyttä. Internetiä voi käyttää viisaallakin tavalla. Kasvotusten tapahtuvia kohtaamisia ei kuitenkaan korvaa mikään verkko. Kasvotusten on vaikeampi klikata toisen mielipide tylysti pois.
Kansalaisdemokratiassa pitää päästä keskustelemaan ja luoda sosiaalisen infrastruktuurin paikkoja. Kansainvälisten kokemusten perusteella erilaiset vakiintuneet kansalaisraadit ja arviointipaneelit ovat osoittautuneet hyviksi keinoiksi neuvoa, ohjata, puntaroida ja arvioida päätöksentekoa.