Venäjän kaksi sotaa Tshetsheniassa kymmenen viime vuoden aikana ovat merkinneet tuhansien ihmisten kuolemaa ja katoamisia ja satojentuhansien lähtöä kotoaan. Venäjä on valtiona kärsinyt myös valtavia arvovaltatappioita, mutta sen johdon politiikkana on ollut, ettei kapinallistasavaltaa saa päästää irtaantumaan.
Lehdistä ja televisiosta tapahtumia kaukaa seuraaville muun maailman ihmisille tutuiksi ovat tulleet alueella asuvat naiset, jotka ovat lohduttomina kertoneet menetyksistään: kuka on menettänyt miehensä, kuka poikansa tai muuta perhettään.
Katoaminen on merkinnyt useimmiten samaa kuin kuolema, lisättynä vain vuosia jatkuvalla epävarmuudella omaisen lopullisesta kohtalosta. Näin siksi, että viranomaiset niin Moskovassa kuin Tshetsheniassakin ovat olleet haluttomia selvittämään kadonneiden kohtaloita. Yksittäisten ihmisten taistelu selvyyden saamiseksi on ollut kamppailua mahdottoman edessä.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta Strasbourgista viime viikolla tullut päätös tuo toivoa Tshetshenian sodista kärsineille siviileille. Tuomioistuin totesi Venäjän valtion syylliseksi tapauksessa, jossa nuori tshetsheenitaistelija katosi ja oletettavasti kuoli vuonna 2000.
Katoamisen oli tuonut tuomioistuimeen uhrin äiti Fatima Bazorkina. Ratkaiseva todiste oli tv-yhtiö CNN:n toimittajan Tshetsheniassa vuonna 2000 kuvaama videonauha, johon on tallentunut venäläiskenraalin käsky ampua Bazorkinan 25-vuotias poika. Tämän ruumista ei löydetty koskaan, mutta tuomioistuimen mielestä kenraalin sanoista kävi ilmi tämän kohtalo.
Venäjä hyväksyttiin ihmisoikeuksia vartioivan Euroopan neuvoston jäseneksi 1996. Käytännössä EN venytti Venäjän kohdalla normaaleja jäsenyyskriteerejään poliittisista syistä. Samalla Venäjän oli kuitenkin allekirjoitettava Euroopan ihmisoikeussopimus.
Strasbourgista nyt tullut päätös on merkittävä ennakkotapaus. Venäjän valtio ei voi kiertää sitoumuksiaan. Ainakin 200 samanlaisen tapauksen sanotaan nyt odottavaan käsittelyä tuomioistuimessa.
Oikeus määräsi kadonneen äidille 35 000 euron korvauksen. Se ei tuo takaisin hänen poikaansa. Silti päätös osoittaa Venäjälle, että sodankäynnissäkin on sääntönsä ja että sen viranomaiset eivät voi enää kohdella ihmisiä mielivaltaisesti. Voi kuitenkin olla turha toive olettaa, että suhtautuminen sodan siviiliuhreihin Venäjällä muuttuisi nopeasti. Tappomääräyksen antanut kenraalikin kantaa edelleen Venäjän sankarin mitalia.
paakirjoitus@kaleva.fi