Kovia puhumaan, nämä Sihvoset. Istuvat uimahallin kahviossa, pulputtavat yhteen ääneen ja miettivät, miten pojasta tuli uimari, kun isä on yleisurheilumiehiä ja äiti uintinaisia.
"12-vuotiaana kyllästyin joukkuelajeihin, joissa ei aina riitä, että on itse hyvä, jos muut eivät olekaan. Piti valita yleisurheilun ja uinnin välillä, ja olin parempi uimaan kuin juoksemaan", poika, Joonas Sihvonen muistaa.
"Minä sanoin, että mene yleisurheiluun, helpommalla pääset . Ala vaikka kiekonheittäjäksi", äiti, Maarit Sihvonen hekottaa.
"Ei toki niin, etteikö yleisurheilukin rankkaa olisi."
54 aikuisten SM-mitalia uineen olympiakävijän Maarit Sihvosen ja pikajuoksija, MM-viestikävijä Jukka Sihvosen jälkikasvu on saanut syntymälahjaksi liikunnallisen elämäntavan. Kaikki neljä lasta on paitsi opetettu uimaan, myös viety kokeilemaan muita lajeja - mitä ikinä kukakin on halunnut.
"Ketään ei ole pakotettu", Joonas Sihvonen, 20, sanoo.
Esikoinen Ville, 23, ui kilpaa 12-vuotiaaksi saakka ja kuntourheilee edelleen. 17-vuotias Kati on cheerleadingin MM-hopeamitalisti ja 14-vuotias Mari hiphopin SM-neloseksi yltänyt tanssija.
Äiti on ylpeä lapsistaan.
"Urheilu on opettanut heille hyvää itsetuntoa ja pitkäjänteisyyttä. Jokainen on oppinut huolehtimaan fyysisestä kunnostaan ja arvostamaan ja kunnioittamaan toisia ihmisiä. Fiksuja lapsia, vaikka itse sanonkin."
Se on mun lapsi
Suomalaisissa uima-altaissa on rakennettu kaksi menestystarinaa - Jani Sievinen ja Hanna-Maria Seppälä - vanhemman ja lapsen välisen valmennussuhteen varaan.
Kahdeksan vuoden kokemuksella äiti ja poika Sihvonen tietävät, mitä se vaatii.
"Pitkää pinnaa", he puuskahtavat yhteen ääneen.
"Ja luottamusta ja kunnioitusta", äiti lisää.
Oulun Uimaseurassa valmentava Maarit Sihvonen on luotsannut omaa poikaansa muiden joukossa aivan viime aikoihin saakka. Joonas Sihvonen vaihtoi seuraa Swimming Club Rovaniemeen motivaation - eli kovemman harjoitusvastuksen - perässä.
Välillä uimahallissa on näytelty keskisormea, puolin ja toisin.
"16 lapsen ryhmässä oma on se, jolle sanoo tiukemmin", Maarit Sihvonen sanoo.
"Joskus on pitänyt selittää ihmettelevälle yleisölle, että ´se on mun lapsi´. Keskustella voin, mutta vastaväitteitä en kuuntele."
"Omalle äidille pystyy sanomaan vastaan enemmän kuin pelkälle valmentajalle", Joonas Sihvonen huomauttaa ja virnistää:
"Pienenä valitin koko ajan, kun uitiin kovaa. Myöhemmin olen ajatellut, että varmaan keräsin sillä tarvittavan aggression. Mutta uin kyllä aina kaiken, mitä käskettiin."
Altaan reunalla äiti on aina ollut poikansa puheissa Maarit; roolijako on pysynyt selvänä. Joonas Sihvosta naurattaa.
"Kotona uintia tuli kyllä välillä joka tuutista."
Maaritin poika
Uinti on tuonut äidin ja pojan elämään hyviä aikoja ja mukavia reissuja ja tehnyt kaksikosta läheisen.
"Toki olemme läheisiä muidenkin lasten kanssa", Maarit Sihvonen huomauttaa.
"Kaikki ovat saaneet lähteä mukaan kisamatkoille niin kauan kuin ovat halunneet."
Äidin vanavedessä uimisesta on nuorelle urheilijalle sekä hyötyä että haittaa.
"Tärkeintä on, että altaan reunalla seisova valmentaja tietää, miltä uimarista tuntuu", Joonas Sihvonen sanoo.
"En tiedä, lasketaanko se hyödyksi vai haitaksi, että valmentajat ja vanhempi uintiväki tuntevat minut Maaritin poikana. Ja tiedä sitten mistä johtuu se, että minut on jätetty valitsematta PM-kisoihin ja nuorten olympiapäiville, vaikka täytin valintakriteerit."
Jalan jäljillä -juttusarjassa kerrotaan perheistä, joissa lapsi tai lapset ovat perineet lajin jommalta kummalta vanhemmaltaan. Sarjassa on aiemmin esitelty Helena, Katja ja Tuomas Takalo (27.3.), Jaana ja Saku Ronkainen (3.4.), Jarmo ja Matti Korhonen (3.5.) sekä Miika ja Matias Juntunen (13.5.)
