Enemmän isän kuin äidin näköä, arvelee Sara Hevosmaa itsestään. Mutta kyllä hänet ja Marjo Hevosmaan silti tyttäreksi ja äidiksi tunnistaa. Ehkä se on enemmän ilmeissä ja eleissä, puhetyylissä ja naurussa. Ja siinä tavassa, jolla toinen jatkaa toisen ajatusta.
Aina joskus joku sattuu selviämään teini-iästä niin, ettei se olekaan elämän suurin katastrofi. Ilman ovien paiskontaa, huutamista ja haistattelua. Muutamat harvat eivät tule vioittaneeksi ikiajoiksi edes suhteitaan vanhempiin.
No, tosiasiassa heitä saattaa löytyä enemmän kuin niitä toisia. Mutta aika harva silti nostaa kätensä ylös, kun joukolta ylä-asteikäisiä tiedustellaan, kuka suostuisi puhumaan lehdessä suhteestaan omaan vanhempaansa.
Kun tätä parivaljakkoa tovin katselee ja kuuntelee, ei tarvitse miettiä, miksi Sara Hevosmaa voi niin tehdä. Äiti ja tytär ovat keskenään aika hyvä tiimi.
Sara on äitinsä esikoinen, eikä hän osoittautunut tapaukseksi vaikeimmasta päästä. Ei silloinkaan, kun pikkuveli syntyi ja ryöväsi osan huomiosta.
"Kun vaihdoin Rikun kakkavaippoja, ei tarvinnut kuin kävellä hanan luokse, niin Sara oli jo kääntänyt sen auki."
Marjo Hevosmaa uskoo suuremmilta yhteenotoilta vältytyn siksikin, että tytär on niin tekevä. Hän tienaa itse rahaa siivoamalla ja hoitamalla silloin tällöin lapsia. Kotiintuloajoista on joskus keskusteltu ja puhelinlaskua odotetaan toisinaan hieman jännityksensekaisin tuntein, mutta eivät ne taida olla niitä vakavimpia konfliktin aineksia, joita perheenjäsenten välillä voi olla.
Sarakaan ei oikein tahdo keksiä äidistään huonoja puolia. Tämä huomaa aina, jos jokin painaa mieltä, ja hänelle voi puhua mistä tahansa. "Parempaa äitiä ei olisi voinut toivoa."
Sitten molempia alkaa naurattaa se, mitä talon miesväki mahtaa näistä kommenteista tuumia.
"Sanovat tietysti, että eihän tuo pidä ollenkaan paikkaansa ja että teeskentelitte vain."
Iso osa Saran ajasta kuluu kavereiden kanssa ja salibandyharjoituksissa, mutta äiti ja tytär puuhaavat aina silloin tällöin yhdessä kaikkea pientä; lenkkeilevät, pelaavat pihalla sulkapalloa, käyvät muotiliikkeen VIP-illoissa ja tekevät kasvonaamioita saunassa. Elokuvamakukin osuu yksiin, sillä molempiin vetoavat ihan rehelliset teininyyhkyleffat.
Ja sitten on se niin monia äitejä ja tyttäriä yhdistävä harrastus, shoppailu. Eivätkä maut poikkea merkitsevästi toisistaan vaatteidenkaan suhteen.
"Tykkäämme samoista asioista. Jos äiti soittaa kaupungilta, että siellä olisi minun näköinen paita, sen kyllä uskaltaa antaa ostaa."
Äiti ja tytär uskovat tekevänsä samoja asioita yhdessä tulevaisuudessakin.
"Riippuu tietenkin siitä, missä Sara sitten asuu."
Parin viikon päästä ysiluokan päättävällä Saralla on seuraavaksi edessään lukio. Tällä hetkellä hänen haaveammattinsa olisi koulupsykologi. Se maineikas omena ei siinä tapauksessa vierähtäisi kovin kauaksi, sillä äiti työskentelee lastenhoitajana.
Jos opinnot vievät pois kotipaikkakunnalta, lähdön hetki panee epäilemättä molempien kurkun karvastelemaan.
"Varmasti se olisi kova paikka. Mutta tulisin kyllä käymään kotona viikonloppuisin."
"Minä olen aina ajatellut, että pystyn sitten suhtautumaan järkevästi siihen, kun lapset lentävät pesästä. Mutta saapa nähdä."
Suhteensa Hevosmaat uskovat joka tapauksessa säilyvän läheisenä.
Mutta missä liikkeissä he muutaman kymmenen vuoden päästä shoppailevat?
"Jaa-a. Missä ne mummot nykyisin käyvät?"
"Olisko ne sitten Anttilat ja Halpa-Hallit. Vaikka en oikein osaa kuvitella."
"Mutta se on kyllä sääli, jos Henkkamaukalla pengotaan trikoita sitten kuusikymppisinä."