Äite jäi niin kaivelemaan näytelmäkirjailija Sirkku Peltolaa, että hän päätti herättää muorin kuolleista. Siispä Suomen hevonen sai jatko-osan: Yksiöön en Äitee ota.
Kun ei lopullisesti tukehtunutkaan Harmosta leivottuun hevosenlihapullaan, Äite kituuttaa nyt tyttärensä Aili Kotalan 24 neliön yksiössä Liesuan keskustassa ja makselee pakkolunastetun evakkotilan velkoja.
Äite oli liian arvokas tapettavaksi, sillä Äitelle on tilausta tässä ajassa. Äite on varttuneen väen inhimillinen, sanavalmis ja nitistymätön puhetorvi. Äite virkkaa yhteen kolmea suomalaista sukupolvea - ja neljättä jo odotetaan.
Peltola on kyky saamaan kiinni suomalaisten paksusti tai ohuesti peitetystä kaksinaismoralistisesta asenteellisuudesta ja riipimään holhousyhteiskunnan hyväntekijäiset päreiksi ja kaavakkeiksi.
Uudessa näytelmässä K-marketin lastauspaikalle avautuvan arkitodellisuuden mittatikuksi tulee maahanmuuttaja Hamed Sahel Saddamin ajan Irakista.
Voi vain nauraa
Trilogioita pukkaa kotimaassa muutenkin. Leea ja Klaus Klemolan Kokkola ja Kohti kylmempää kasvaa trilogiaksi. Ryhmäteatterin toisen johtajan Mika Myllyahon Paniikki ja Kaaos täyttyy Harmonialla.
Eikä Äiteetäkään enää jätetä, koska Sirkku Peltolakin kasvattelee kolmatta.
"Näytelmäni ovat pintakeveitä. Itse pidän niitä hyvinkin tragedioina. Mutta jos ei tahdo katsoa syvälle, voi vain nauraa", Peltola analysoi teoksiaan.
Peltola on kirjoittanut jo 20 näytelmää. Hän ihmettelee, kuinka helposti uusin syntyi.
"Kummallisella pienellä tavalla se tuntuu kaikista tärkeimmältä. Tämän näytelmän motto voisi olla sama kuin ensimmäisenkin: Aina on oleva niitä, joilla ei ole varaa valita, ja jotka sittenkin säilyttävät naurettavan ylpeytensä."
Taksin katolla vilkkuu
Teatterikesä nosti framille nuoren polven tekijän Juha Luukkosen (s. 1976), jolta oli pääohjelmassa kaksi työtä: Lappeenrannan kaupunginteatterille ohjattu Punainen viiva - aatteellinen karaokeilta aatteettomassa Suomessa ja Vaasan kaupunginteatterin Sydänmaa - aatteelliset iltamat aatteettomassa Suomessa.
Vuosi sitten Ilmari Kiannon Punainen viiva nähtiin Tampereella Kajaanin kaupunginteatterin ja Juha Hurmeen tulkintana.
Luukkosen karaokeversion avaa itärajan yli marssiva karhu, jolla on turistin vakioeväät Tax Free -muovikassissaan.
Karhu moittii talvehtimispaikkaansa Suomea, missä ei taistella enää minkään puolesta. Mesikämmenen suulla ohjaaja antaa katsomisohjeen: "Älkää kuvitelko näkevänne mitään työläisglooriaa. Punainen viiva tarkoittaa verta."
Topi Romppaisesta on tehty taksikuski ja poliittista tietoisuutta häneen piiskataan Kunillan karaokebaarissa. Pappi on rankan maallistunut leipäpappi, joka säästelee jopa siunauksellisia sanojaan. Oma napa on jokaista lähimpänä.
Luukkonen on sitä mieltä, että jos ihminen uskoo johonkin, hän on onnellisempi.
"Olen joutunut miettimään vasemmistolaisen taustan ja kristillisen arvomaailman yhteen sovittamista. Vasemmistolaiset pitävät kristillisyyttä hölmöyden ja lammasmaisuuden synonyymina. Ja kristilliset taas ajattelevat, että kaikki mikä viittaa itään on yhtä kuin saatana."
Viron kuumat kundit
Teatterikesän 40-vuotisuus ja Pohjoismainen teatteriunionin NTU 70-vuotisuus näkyi festivaalin ohjelmistossa pohjoismaisena painotuksena. Festivaalin aikana on Tampereella järjestetty Pohjoismaisen teatteriunionin mittava seminaari Nordic Showcase & Drama Forum.
Riksteatern Ruotsista toi festivaalille pohjoismaisen kantaesityksen saksalaisen Roland Schimmelpfennigin tekstistä 24 timmar Berlin. Se kertoo Rudolfista, joka saa unessa tietää kuolevansa vuorokauden sisällä. Esitys on kavalkadi ihmisiä ja kohtaamisia Berliinin Greifswalder Strassella.
Virolaiset ovat kuolemassa sukupuuttoon. Mutta ei hätää, Teater NO99 on käynyt toimeen: kahdeksan nuorta miestä ottaa missiokseen kääntää syntyvyyskäyrän nousuun. Kansallistuntoa kaulitaan ja käännetään mukavasti tässä tosiasioista ponnistavassa, mutta kepeästi vinossa, flirttailevassa ja poikamaisessa esityksessä. Yritystä on yhtä paljon kuin elokuvassa Housut pois.
Tallinnalaisen ryhmän ensimmäisen esitys oli numero 99, siitä teatterin nimi NO99. Kuumat virolaiset kundit on numero 86. Viimeinen näytelmä tulee olemaan numero 0.
Ohjaaja Tiit Ojasoon mukaan ajatus lopullisesta esityksestä edistää vakavaa suhtautumista produktioihin.