Pohjois-Norjassa Ekkeröyan kylän museokahvilassa vierailija sukeltaa paikkakunnan kulta-aikaan 1950-luvulle. Tuolloin siellä toimi koulu, kauppa, kalatehdas, posti, muutama kuoro ja torvisoittokuntakin. Nykyisin kylällä asuu parikymmentä ikäihmistä, lampaita ja merilintuja.
Ekkeröyan kylän laidalla Varangin vuonon pohjoisrannalla nököttää valkea 1940-luvulla rakennettu talo lintuvuorelle johtavan polun varrella. Taloa vuokraa turisteille vesisaarelainen monitoiminainen Ingjerd Tjelle. Eteisen hyllyssä odottaa kotoisa pino villasukkia ja olohuoneessa norjalaismallinen rautakamiina.
Idässä ulapan takana häämöttää osa entistä Suomea - Kalastajasaarento. Talon edessä äitilammas imettää karitsaa, jonka häntä pyörii lystikkäästi. Kaikkialla vapaana kulkevat lampaat valikoivat ravintonsa lähes sadan kasvin joukosta. Merilintujen uloste ruokkii silkkineilikoita, ruusujuuria, vilukoita, väinönputkia, merisaunioita ja kyläläisten pikkuisia perunapeltoja.
Yhtään puuta tässä maailmankolkassa ei kasva.
Museokahvila on rakennettu vanhaan puotiin ja sen varastoon. Koululaiset paistavat siellä kesäisin vohveleita, joiden päälle sipaistaan margariinia ja suolaista toffeeta muistuttavaa ruskeaa kutunjuustoa. Toinen tyypillinen päällyste on hillo ja römme. Viimemainittu on eräänlaista hapankermaa, josta saa maustamalla myös kalan kastiketta tai vehnäjauhon kanssa keittämällä puuroa.
Tässä supervohvelit Ekkeröyn museokahvilan tapaan: 3 munaa, 1 kupillinen sokeria, runsas litra jauhoja, 1 tl leivinjauhetta, 1 tl vaniljasokeria, puoli tl kardemummaa ja litra maitoa. Paistetaan runsaassa margariinissa rapeiksi.
Tie noudattelee ensin Tenojokea, sitten Tenovuonoa ja nousee lopulta autiolle tunturiylängölle. Talvisin tunturi ylitetään lumimyrskyjen takia ajamalla kolonnassa massiivisten aura-autojen saattelemana. Takaisin meren rantaan tie tulee Kongsfjordin kylän kohdalla. Sen kupeessa Veinesin niemessä kymmenkunta värikästä taloa näyttää elokuvakulisseilta. Johan Peder Olsen saapui tänne suomalaisen vaimonsa Britta Kaisa Mostikan kanssa 1800-luvun lopulla. Suurin osa 12-päisestä lapsiparvesta perusti perheensä Veinesiin tai Kongsfjordiin.
Heidän jälkeläisensä Åse Winsents palasi 1998 maailmalta isovanhempiensa vanhaan taloon ja kunnosti sen sekä viereiset navetat huippukodikkaaksi majataloksi kokoustiloineen. Sinisistä vuoteista löytyy norjalaiseen tapaan muhkeat täkit, joiden alla uni on syvää.
Åsen pikkuravintola tarjoaa herkkuruokia tuoreesta kalasta, kuningasravusta ja valaanlihasta. Navakassa merituulessa tuivertunut matkailija osaa antaa arvoa kursailemattomalle suolan ja rasvan käytölle sekä ystävälliselle palvelulle.
Ylös Veinesin niemeen johtaa parin kilometrin kärrypolku, joka voisi kertoa satojen väsyneiden saksalaissotilaiden ja heidän nälkiintyneiden vankiensa askeleista toisen maail-mansodan loppuvaiheissa. Tältä ajalta hulppealla näköalapaikalla on erittäin hyvin säilynyt linnoitus luolineen ja bunkkereineen.
Seuraavaksi edessä on erikoisesta aallonmurtajastaan kuulu virkeä Berlevågin pikkukaupunki. Tie viistää toisella puolella Jäämerta ja toisella vuoria, joiden liuskekivi on muinaisissa maankuoren rypistyksissä noussut pystyyn. Tien rakentajia ei käy kateeksi.
Berlevågin majatalon olohuoneessa istuksii matkaajia kaikkialta maailmasta. Tänne asti selvittyään he kokevat olevansa kuin yhtä perhettä. Sikäläisessä kalastajakuppilassa tarjoillaan lipeäkalaa suolaläskin ja hernemuhennoksen kera. Jälkiruuaksi sopii runsas kermaleivos. Ateriassa ei ole mitään vikaa, mutta se kääntää tottumattomien maakrapujen vatsat pian mullinmallin.
Keskiyöllä alkaa esitys, jonka tarjoaa legendaarinen Hurtigruten-vuorolinjalaiva. Se selvittelee itsensä satamaan aallonmurtajan kapeasta aukosta, vaikka tuuli vääntää sitä aivan muualle. Rantaan heittyy jyristen vihreitä maininkeja. Tuuli nappaa niiden harjalta vaahdon ja palauttaa sen kohti Pohjoisnapaa.