Haitin eronnut presidentti Jean-Bertrand Aristide esitti maanpakoon lähdettyään vakavan syytöksen Yhdysvaltoja kohtaan. Sen mukaan Haitin sisäinen oppositio ei kaatanut presidenttiä, vaan vallankaappauksen järjesti "isoveli".
Syytös on tuskin yllättävä. Päinvastoin se on hegemonin luontaisetu.
Yhdysvaltain salaisilla operaatioilla ja politiikalla Latinalaisessa Amerikassa on pitkä historia, ja totuuksia saattaa paljastua Haitinkin tapauksessa parin vuosikymmenen kuluttua. Eikä tuo historia voi olla herättämättä epäluuloja, etenkin kun Yhdysvaltain nykyhallinto on profiloitunut maailmalla omien etujen siekailemattomana, yksipuolisena ajajana.
Aristide valittiin virkaansa ilmeisen demokraattisesti, hän oli amerikkalaisten valinta ja nämä myös hoitivat hänet maanpakoon. Hän osoittautui liian heikoksi ja korruptoituneeksi mieheksi, joka ei kyennyt muuttamaan Haitin kehityksen suuntaa.
Hänestä tuli isolle veljelle taakka alueella, jota globalisaatio näyttää kohdelleen kaltoin. Niinpä epävakauden ei haluta leviävän eikä pakolaisten määrän kasvavan.
Kenties amerikkalaisten roolista kertookin paljon uutinen, jonka mukaan merijalkaväen kenraali ilmoitti Haitin kapinallisjohtajalle, että olisi syytä lopettaa haaveilu maan johtamisesta.
Aristide sai joka tapauksessa tukea muun muassa Jeffrey Sachsilta, joka on tunnettu ekonomisti ja YK:n pääsihteerin erikoisneuvonantaja. Sachsin mukaan Yhdysallat pyrki kauan kaatamaan Aristiden muun muassa pysäyttämällä Haitin kehitysapurahoja.
Aristiden väitteiden puolueetonta tutkimista vaati lisäksi demokraattien presidenttiehdokkaakseen huutama senaattori John Kerry. Tämä vaalitäky saattaa kuitenkin jäädä ponnettomaksi.
Sattumoisin Aristiden kritiikkiin yhtyi omista lähtökohdistaan Venezuelan presidentti Hugo Chavez, joka samalla luonnehti kollegaansa George Bushia erinomaisen alatyylisellä ilmauksella. Chavez on syyttänyt aiemminkin amerikkalaisia hallituksensa kaatoyrityksestä.
Mikä vika on siis Chavezissa? Hän on entinen epäonnistunut vallankaappari. Se menee. Hän on kuulemma populisti, jolla on yhä pahasti jakautuneen maansa köyhälistöä puolellaan. Ei haittaa. Mutta se, että häntä sanotaan vasemmistolaiseksi ja että hän kaveeraa erään Fiden Castron kanssa, on liikaa.
Chavez uhkasi viimeksi, että jos jenkit jatkavat myyräntyötään, he eivät saa öljyntippaakaan. Ja kuten tunnettua, aihepiiri on herkkä. Venezuela on Latinalaisen Amerikan suurin tuottaja, Opecin jäsen ja merkittävä viejä Yhdysvaltoihin.
Lienee luvallista ajatella, että Washingtonissa ei ylipäätään kaivata Väli- ja Etelä-Amerikkaan lisää sellaisia poliittisia johtajia, jotka ovat halukkaita kyseenalaistamaan Pohjois-Amerikan hegemonian.
Sellaista henkeä löytynee ainakin Brasilian suositusta presidentistä Luiz Inacio Lula da Silvasta, jonka vasemmistolainen ay-liiketausta poikkeaa merkittävästi ainakin Bushin taustasta. Lula da Silva istuu kuitenkin toistaiseksi tukevasti vallassa, jonka hän sai ilmeisen kunnollisissa vaaleissa ja jota hänen väitetään käyttäneen ihmismäisesti ja epädiktatorisesti.
Lula ajaa esimerkiksi latinalaisten maiden eteläisiä yhteismarkkinoita (Mercosur). Ne eivät ole toistaiseksi suuri menestys, mutta ne edustanevat samalla vaihtoehtoista integraatiota verrattuna Yhdysvallat-vetoiseen Pohjois-Amerikan vapaakauppa-alueeseen (Nafta).