Kollega naapurikunnasta sanoo eläinlääkäri Jos de Rijkiä ihmekoneeksi. Mies kun pitää omaa pieneläinklinikkaa Kemissä, hoitaa Kemin kaupungineläinlääkärin työt ja on usein valmis auttamaan työkaverinkin päivystysalueella. Jos de Rijkille sopii sekin, että toimittaja ja kuvaaja tulevat päiväksi seuraamaan hänen työtään. Saamme kutsun aamiaiselle hänen kotiinsa, Simon Simoniemen Museotielle. Sieltä työpäivä alkaa.
Päähenkilö ottaa meidät vastaan keltaisen maalaistalon ajan patinoimassa pirtissä. Elämänkumppani Monica Mörck kertoo ylpeänä pihapiiristä. Jos on kunnostanut sortumaisillaan olleen navetan, siirtänyt yhden piharakennuksen Kuivaniemeltä ja kuorinut esille pirtin komeat hirsiseinät vanhojen pinkopahvikerrosten alta.
Vaeltava hollantilainen tuli perheineen Norjan kautta Suomeen 1970-luvulla. He löysivät Lapin, jännittävän ja erikoisen, ja halusivat kokeilla, miltä tuntuisi elää ja tehdä siellä töitä jonkin aikaa. Inarin sijasta työt veivätkin Lapin läänin eteläisimpään kolkkaan.
Suomi ja sen täsmällisesti toimiva byrokratia yritti osoittaa kaikin tavoin, ettei se halua ainuttakaan asukasta rajojensa ulkopuolelta. Keskiverto hyvin koulutettu keskieurooppalainen olisi nostanut kätensä pystyyn. Jos de Rijk ei antanut periksi, vaan raivasi itselleen ja perheelleen paikan pohjoisessa periferiassa.
"Se oli taistelu. Organisaatio oli sellainen, että aina löydettiin joku uusi este. Minun piti tehdä kaikki tentitkin uudestaan, että sain eläinlääkärin oikeudet Suomessa. Hyväähän se kertaus tietenkin vain tekee", de Rijk vitsailee.
Eläinlääkärin oikeuksien ja työluvan saamisen lisäksi "kaikki" oli vaikeaa. Kunnan tai kaupungin palveluksessa eläinlääkäri on virkamies, ja Suomessa virkamiehen oli oltava Suomen kansalainen, eikä taloakaan voinut ulkomaalainen noin vain ostaa.
"Tilanne oli aivan kestämätön", de Rijk toteaa. Hän tietää kokemuksesta, miten tärkeitä vuonna 1992 solmittu Eta-sopimus ja EU:hun liittyminen olivat Suomen avautumisen kannalta.
Tänä päivänä Suomi saa olla kiitollinen Jos de Rijkin sinnikkyydestä. Eläinlääkäreitä ei niin vain pohjoiseen eikä syrjäseuduille saada. Ensimmäisen kerran hän toimi Suomessa eläinlääkärinä Simossa ja Kuivaniemellä vuonna 1977. Oman pieneläinklinikan hän perusti Kemiin vuonna 1986. Kemin kaupungin eläinlääkäripalvelut de Rijk on yhtä katkosta lukuun ottamatta hoitanut ostopalveluna jo toista kymmentä vuotta. Kahteen kertaan Kemi on hakenut praktikon virkaan eläinlääkäriä, mutta hakijoita ei ole ilmaantunut.
Ei de Rijk suunnitellut jäävänsä pohjoiseen, mutta lapset, nyt 29-vuotias esikoinen ja 27-vuotiaat kaksoset, juurtuivat Suomeen niin, ettei lähteä enää voinut.
Pieneläinklinikan vastaanottoavustaja
soittaa de Rijkille hänen päivän ohjelmansa.Työ alkaa tarkastuskäynnillä teurastamossa. Teurastamokeikkoja de Rijk tekee silloin, kun teurastamon vakituinen eläinlääkäri pitää lomaa. Viikonlopun de Rijk on päivystänyt Oulunkaaren seutukunnalle. Koska on maanantai, hän käy illalla pitämässä vastaanottoa Haaparannalla. Sama on ohjelmassa myös keskiviikko- ja perjantai-iltaisin. "Siellä ei mene kauan", de Rijk vakuuttaa. Avustaja muistuttaa vielä, että de Rijk on tänään päivystysvuorossa.
Ulkopuolista hengästyttää, mutta eläinlääkäri itse näyttää levolliselta. Miten hän jaksaa, ja kuinka kauan hän suunnittelee vielä jatkavansa?
"Tämä on vielä hauskaa. Eikä työ stressaa minua. Jos pitää käydä päivystyskeikalla, nukahdan heti uudestaan, kun sieltä palaan. Ihminen tarvitsee vaikeuksia. Jos niitä ei ole, hän hakee ne jostain. Työ on minulle sopiva vaikeus", sanoo Jos de Rijk, 67.
Hän kiirehtii lisäämään, ettei silti ole ihan hullu työnteossaan. Pariskunta osti neljä vuotta sitten vanhan talon Italiasta. Siellä he viettävät nykyisin pari kuukautta sekä keväällä että syksyllä.
"En tiedä, kuinka kauan teen vielä töitä. Voi olla, että yhtäkkiä sanonkin bye bye."
Tänään ei kuitenkaan ole se päivä. Veljekset Rönkä Oy:n teurastamolla tarkastusapulainen Tuovi Katajamaa haluaa näyttää karitsanruhoa, joka on rakenteeltaan vähän toispuoleinen. de Rijk ei löydä eläimestä mitään huolestuttavaa. Nimet alle tarkastuspapereihin, ja käynti on hoidettu kymmenessä minuutissa.
Kemin pieneläinklinikalla kaikki on valmiina eläinlääkärin ryhtyä töihin. Yrityksessä on hänen lisäkseen kolme avustajaa. de Rijk on tyytyväinen: avustajien ansiosta hän voi keskittyä kokonaan eläinlääkärin työhön.
Yksityisyrittäjän taipaleen alkuvuosina elanto oli tiukassa.
"Vähitellen yritys on kehittynyt, vaikka kustannukset helposti nousevatkin niin, että kannattavuuden kanssa on vaikeaa. Pieneläimiä on nykyään paljon enemmän, niiden elinikä on noussut ja niitä on totuttu hoidattamaan eläinlääkärillä. Työn määrä kasvaa koko ajan", yrittäjä iloitsee.
Päivän ensimmäinen potilas on neljävuotias labradorinnoutaja Juuso, jonka tukkeentuneet ja tulehtuneet anaalirauhaset pitää leikata pois. Sillä aikaa, kun Juuso vaipuu uneen, de Rijk ehtii rokottamaan suomenajokoira Neron ja keskustelemaan avustajan kanssa aikaisemmin leikatusta kiinanpystykorvasta.
Lukulasit päähän ja Juusoa operoimaan. "Leikkaus on periaatteessa yksinkertainen, mutta lähellä on suuria verisuonia ja hermotusta, jotka vaikuttavat ulostamiseen", de Rijk kertoo.
Oppisopimuskoulutuksessa pieneläinklinikalla toimiva Sani Pekkala avustaa leikkauksessa, mutta välillä avuksi kolmansiksi käsipareiksi pitää kutsua myös Heidi Tykkä.
Ennen viittä väki hoitaa vielä yskivän vanhan koiran, muutaman rokotuksen, tutkii aikaisemmin leikatun kiinanpystykorvan, jonka toipumisessa on ongelmia, ja kastroi kanin ja kissan. On aika vaihtaa maisemia rajan taakse Haaparannalle.
Ruotsin puolella tyypillisin asiakas on passia tarvitseva koira. Suomessa vierailevalla koiralla kun ei ole asiaa takaisin Ruotsiin ilman todistusta raivotaudin eli rabieksen vasta-aineista veressä. Vasta-aineet saa syntymään vereen rabies-rokotuksella.
Maanantai-illan kahdeksasta asiakkaasta Haaparannalla kaikki muut ovat tulleet vastaanotolle verikokeen takia paitsi Riitta Raution kaksi marsua.
"Onkohan se syöpää", Rautio huolehtii pateista, joita marsuun on ilmestynyt. de Rijk epäilee kuitenkin tulehdusta ja antaa lääkekuurin. Samalla leikataan kynnet.
"Ne sanoo, että tämä on sokea", Rautio kertoo toisesta marsusta, jonka silmät muuttivat keväällä väriä. Nykyään eläin törmäilee helposti esteisiin.
de Rijk pimentää huoneen ja katsoo marsun silmänpohjiin. Sitten hän katsoo pimeässä toisen marsun silmät.
"En usko, että se on sokea. Silmät näyttivät aivan samanlaisilta kuin toisenkin marsun silmät. Ne myös reagoivat valoon", eläinlääkäri selittää.
Kun olemme kaivanneet päivään myös tuotantoeläimiä, de Rijk ehdottaa käyntiä tutulla tilalla Simon Alajokikylällä. Sitä ennen on yllättäen kiiruhdettava Kemin vastaanotolle. Päivystykseen on soittanut asiakas, joka epäilee koirallaan vatsankiertymää. Se on vakava tila, johon koira voi menehtyä. Onneksi epäilys osoittautuu aiheettomaksi. de Rijk arvioi kuumeen syyksi kennel-yskän.
Ehdimme Juha ja Virpi Parpalan lypsytilalle sovittuun aikaan, 20.30. Tila on de Rijkille tuttu jo 1970-luvulta, jolloin sitä pitivät Juha Parpalan vanhemmat. Parpaloiden vuosi sitten laajennetussa pihattonavetassa on 48 lypsävää ja nuorta karjaa noin 40. Tavoitteena on 60 lypsävää.
Huono eläinlääkäritilanne harmittaa Parpaloita. Akuutin hoidon saa kuten pitääkin, mutta ei eläinten ennalta ehkäisevää terveydenhoitoa. Simoon on ollut vaikea saada sijaista eläinlääkärille. "Haluaisimme tehdä terveydenhoitosopimuksen eläinlääkärin kanssa. Erityisesti kiimakiertoon ja poikimiseen liittyvät asiat ovat tärkeitä, sillä ne vaikuttavat tilan talouteen", Parpalat kertovat.
Tämän päivän viljelijä joutuu harvoin hälyttämään eläinlääkärin kiireellisesti paikalle. Äkillisen avuntarpeen tyypillisiä syitä ovat esimerkiksi poikimahalvaus tai kohdun ulos luiskahtaminen synnytyksessä. Poikimahalvaustakin nykyviljelijät osaavat ennaltaehkäistä.
Niistä 1970-luvun päivistä, jolloin Jos de Rijk aloitti eläinlääkärinä Simossa ja Kuivaniemellä, niin viljelijät kuin tuotantoeläinten taudit ovat kuin toisesta maailmasta.
"Näillä seuduilla oli siihen aikaan 300 maatilaa, nyt hyvä jos jäljellä on 25. Tilalla saattoi olla vain yksi lehmä! Työtä oli paljon, mutta se oli helppoa. Tilalliset eivät siihen aikaan olleet kovin ammattitaitoisia, koska heidän kokemuksensa tuotantoeläimistä oli suppeaa. Nykyajan viljelijät ovat ammattilaisia, jotka tietävät eläimistä niin paljon, että tarvitsevat eläinlääkärin apua paljon harvemmin", de Rijk vertaa.
de Rijkin mielestä olisi korkea aika järjestää seudun eläinlääkintähuolto uuteen asentoon. Koska tilat eivät tarvitse eläinlääkäreitä kovinkaan useasti, vankan kokemuksen omaavan ammattilaisen palvelut voisi tuoda kauempaakin.
Juha Parpala muistaa lapsuudestaan Jos de Rijkin vierailut. Mieleen on jäänyt se, että de Rijk teki leikkauksen lehmälle, jolla oli juoksutusmahan kiertymä. Potilas selvisi ja lypsi vielä pitkään leikkauksen jälkeen. Ja Hollannista tulleen eläinlääkärin maine kasvoi.
Navetassa uteliaimmat lehmät tungeksivat katsomaan outoja iltavieraita. Jos tilat ja navetat, niin myös lehmät ovat suurempia kuin silloin 1970-luvulla.
"Lehmällä pitää olla iso pötsi, että se voi syödä paljon ja tuottaa sitten paljon maitoa", de Rijk toteaa lehmän kylkeä taputellessaan.
Kello on 21.30 ja työpäivä alkaa olla pulkassa. Jos de Rijk suuntaa autonsa Simoniemen Museotielle, jossa Monica odottaa illallinen valmiina.
Voi olla, että päivystyssoitto panee hänet vielä kääntämään auton nokan kohti pohjoista, mutta se ei ihmekonetta huoleta. Käydään tekemässä työ ja palataan kotiin nukkumaan.