Kansannäytteiden keräily on marjan poimimiseen verrattava jokamiehenoikeus.
– Kun tähän koukuttuu, niin se on aina mielessä. Metsään lähdetään, kun siltä tuntuu, Teuvo Punkeri hymyilee.
Punkeri on keräillyt kansannäytteitä jo 80-luvun loppupuolelta saakka. Innoittajana toimi Geotutkimuslaitoksen järjestämä Malmimania-kilpailu. Sittemmin Teuvo on tartuttanut kansannäytekeräilyn myös ystäviinsä. Alpo Tuovinen innostui keräilystä muutama vuosi sitten.
–Työmaalta turvesuolta kiikutin kiiltäviä kiviä Teuvolle, mutta roskiinhan se ne nakkeli arvottomina. Nyt eläkkeelle jäätyä on ollut enemmän intoa ja aikaa opetella. Metsä kutsuu aina kun sohva alkaa ahdistaa, Alpo kertoo.
Mistä oikeastaan on kyse? Lähdin Teuvon ja Alpon mukaan metsään selvittämään asiaa. Mukaan pakattiin suojalasit, luuppi, leka ja kompassi. Ajelimme metsäautoteitä pitkin yhä syvemmälle siikalatvalaiseen umpimetsään, kunnes saavuimme hakkuuaukealle.
–Täällä on kaivinkoneella myllätty ja kivet ovat nousseet valmiiksi pintaan, Alpo esittelee kivistä aukiota.
–Sitten etsitään. Mitä rumempi kivi, sitä parempi, Teuvo vinkkaa nauraen.
Pian selviää, että korukivet tosiaan ovat asia erikseen, sillä nyt etsitään malmia teollisuuden tarpeisiin. Miehet kiipeilevät ketterästi ojien yli ja vähän väliä jommankumman pää katoaa näköpiiristä miehen kyykistyessä lupaavan kiven viereen.
–Tämä on loistavaa hyötyliikuntaa ja luonnossa liikkuminen rentouttaa. Aika paljon tulee turhiakin kiviä kopisteltua, mutta kivet ei onneksi tykkää huonoa, Teuvo nauraa.
Kiveen isketään metallisella lekalla, kunnes se antaa periksi hajoten useampaan osaan.
–Tässä on muuten tulipalovaara, kun kiveä hakataan. Kuivassa maastossa palo saattaa kyteä jopa puoli tuntia, miehet varoittavat.
Leikkuupintaa analysoidaan luupin läpi, raaputtamalla tai kokeilemalla magneettisuutta kompassin avulla. Jossain vaiheessa huomataan, että posliinisulake on unohtunut. Sulakkeella raaputettaisiin kiven pintaa ja sulakkeeseen jäävä väriviiva kertoo kivilajista.
Kimallus saa toimittajankin jo innostumaan, mutta miehet heittävät näytteen pois.
–Rikkikiisu on kullan väristä, mutta murenee. Kulta on sitkeämpää ja pitää muotonsa raaputettaessa. Lisäksi kivessä on omaa kiillettä ja niin sanottua katinkultaakin näkee paljon, Teuvo valistaa.
Koska kulta on varsin harvinaista, harjaantuneet silmät etsivät kiillon sijasta merkkejä kuparista ja sinkistä. Iso osa suomalaisesta kaivostoiminnasta on saanut alkunsa kansannäytteiden keräilystä. Näytteitä voi kerätä kuka vain, vaikkei kivistä mitään tiedäkään. Näyte lähetetään Geologian tutkimuskeskukselle, jossa sen sisältö analysoidaan. Tulos ilmoitetaan näytteen lähettäjälle ja jatkotoimenpiteet riippuvat kiven sisällöstä. Toisinaan geologit haluavat tehdä jatkotutkimuksia paikan päällä.
Saadusta palautteesta oppii aina paljon, mutta ensisijaisesti metsään houkuttelee lajissa yhdistyvät hyöty ja huvi.
–Tämä on semmonen kuume, ettei pelkälllä buranalla lähde, Teuvo ja Alpo nauravat.
Koko kansan harrastus
Geologian tutkimuskeskus vastaanottaa ja analysoi kansalaisten lähettämiä kivinäytteitä maksutta.
Näytteenottoon tarvitset kivivasaran kiven lohkomiseen, suojalasit silmille, posliinisulakkeen viirun värin tutkimiseen, teräspiikin näytteen kovuuden ja kompassin magneettisuuden toteamiseen.
Vähäinen näytteenotto on sallittua jokamiehenoikeuksin, mutta on hyvän tavan mukaista kysyä lupa maanomistajalta. Pihoilta ja pelloilta näytteitä ei saa kerätä.
Suosi uusia ojitus-, hakkuu- ja tiealueita, joissa maanpinta on jo valmiiksi rikottu.
Ota mielenkiintoisesta lohkareesta nyrkin kokoinen näytepala. Pese se tarvittaessa.
Yksittäinen näytepaketti voi painaa korkeintaan kaksi kiloa, mutta sisältää useita näytteitä. Numeroi näytteet selvästi, jotta ne eivät mene sekaisin.
Kirjoita saatelappuun lähettäjän nimi, osoite ja puhelinnumero, sekä näytteen tarkka löytöpaikka esimerkiksi koordinaatein.
Lähetä näyte maksutta Geologian tutkimuskeskukselle Kuopioon.
GTK palkitsee vuosittain parhaat kansannäytteen lähettäjät.
Lähde: Geologian tutkimuskeskus