Kymmenenvuotias Hermanni (nimi keksitty) saa herätyksen kavereitaan myöhemmin; nuorukainen haluaa heivata bleikkarin, siirtyä pöytäjääkiekosta isompiin kaukaloihin ja saada harteilleen maankuulun kelta-mustan puseron. Samanlaisen, mihin pukeutuvat liikuntatunnin starat.
Onnistuuko, Kärpät-46:n junioritoimiston toiminnanjohtaja Harri Aho?
"Kyllä onnistuu. Meillä on niin positiivinen tilanne, että seurasta löytyy pelipaikka kaikille."
Aho ampuu alas arvelut, että luistimet pitäisi sitoa junnun jalkaan nelivuotiaana, jotta tästä kasvaisi kunnon kiekkoilija. Ei siitä tosin haittaakaan ole, mutta mukaan ehtii ja pääsee myös huomattavasti myöhemmin.
Harri Aho toivottaa Hermannin ja vähän vanhemmatkin kaverit tervetulleeksi: "En minä heti lupaa paikkaa edustusjoukkueissa, mutta kortteli- eli harrastesarjaan pääsee pelaamaan vaikka pystymetsästä. On sitten eri asia, tuntuuko se tarpeeksi haastavalta."
Urheilullinen lahjakkuus kyllä huomataan
Ahon mukaan noin puolet Kärpissä vuosittain aloittavista junnuista päätyy ikäluokkiensa edustusjoukkueisiin, loput jatkavat hauskanpitoa korttelisarjoissa. Varsinainen tavoitteellinen valmentaminen alkaa noin 10-vuotiaana, jolloin junnut alkavat pelata Jääkiekkoliiton aluesarjoissa.
"Tämänkin jälkeen poikittaisliike korttelisarjoista edustusjoukkueisiin on mahdollista. Ikä ei ratkaise, vaan urheilullinen lahjakkuus."
Äärimmäisenä esimerkkinä Aho mainitsee NHL-pelaaja Pavel Datsyukin, joka aloitti kiekkoilun vasta 9-vuotiaana ja on nyt maailman parhaimmistoa.
"Ei ole harvinaista, että 11-12-vuotias innostuu harjoittelemaan omissa oloissaan, missä lopulta saadaan aikaan ne suurimmat erot", Harri Aho sanoo.
Korttelisarjoissa annetaan keväisin näyttömahdollisuus ylöspäin haluaville. Seulominen aloitetaan noin 10-vuotiaista.
Isolla viheriöllä
on tilaa kaikille
Entäpä jos Hermanni-poika tulisikin siihen tulokseen, että nappulakengät istuvat jalkaan luistimia paremmin. Ovatko ikätoverit jo niin treenattuja, että moppepoika jää futiskentällä paitsioon?
Eivät ole, vakuuttaa OLS:n jalkapallon junioripäällikkö Juha Lehtoniemi. Tilanne on samanlainen kuin jääkiekossa: kukin palloilee tasollaan, mutta pelaamaan pääsee varmasti.
OLS on noin 1 500 junioripelaajallaan maan suurimpia junnuseuroja, joten vaihtoehtoja piisaa.
"Mukaan pääsee myöhäänkin, vasta B-juniori-iässä harrastesarjat alkavat jäädä pois, mutta sitä ennen löytyy paikka jokaiselle", Lehtoniemi lupaa.
Suoraan kilparyhmiin ei aloittelevalla jalkapalloilijalla ole asiaa, mutta vauhtia voi ottaa kaupunkisarjoista.
"Ne toimivat oman kodin lähellä ja ovat puhtaasti kaveriporukoiden harrastamista. Siellä oppii perustaitoja vaikka aloittaisi myöhemminkin", Lehtoniemi kertoo.
Nuorimmat OLS:ssa pallon perässä juoksevat ovat nelivuotiaita. 10-vuotias ei ole kuitenkaan myöhässä, päinvastoin. Lehtoniemi sanoo, että 8-12-vuotiaat ovat jalkapallon suhteen hedelmällisimmässä oppimisiässä.
"Silloin pallo kesytetään", kertoo OLS:n junioripäällikkö.
Kuitenkin, jos ei ole kolmeentoista ikävuoteen mennessä ollut lainkaan tekemisissä pallon kanssa, oppiminen voi olla hankalaa.
Mutta pakkoko se kaikista on palloilijoita tulla; yksilölajeista löytyy loputtomasti valinnan varaa, vaikka nuori syttyisi liikunnalle kuinka myöhään. Jos ei huvita hiihtää tai juosta, voi alkaa vaikka ampua; tarvitaan sitä kuntoa siinäkin.
Yleisurheilun aloittaminen onnistuu vielä varhaisessa teini-iässä aivan hyvin, siinähän ainakin periaatteessa mitataan vain omaa kehittymistä. Liikunnallista pohjaa toki tarvitaan.
Melko onnistunut oli esimerkiksi Tommi Evilän lajivalinta, jonka hän teki vasta 14-vuotiaana. Tuohon ikään saakka Evilä pelasi jalkapalloa; 25-vuotiaana hänestä tuli pituushypyn pronssimitalisti Helsingin MM-kisoissa 2005.