Äimäraution raviradan alueella olevat hevosaitaukset ja niiden hallintasuhteet ovat riitauttaneet raviväkeä. Pohjolan hevosystävät osti hiljattain toisen varikkoalueella toimivista yksityistalleista, ja myös viimeistä yksityistä tallia pitävälle Kyösti Långströmille on tehty tallista tarjous. Mies aikoo kuitenkin pysyä tallissaan, vaikka hevosten pitäminen raviradalla onkin käynyt vaikeaksi aitausten puutteen vuoksi.
Lånström ja myydyn tallin toimintaa pyörittänyt Satu Vettainen kunnostivat kaksi aitausta käyttökuntoisiksi viime kuussa. Sama operaatio oli tarkoitus tehdä myös muille alueen aitauksille, mutta toisin kävi.
"Pohjolan hevosystävät oli aamun aikana käynyt purkamassa kolme vielä kunnostamatonta tarhaa mitään ilmoittamatta. Nyt kahdella kymmenen hevosen tallilla on käytössä kaksi tarhaa ja muutama vuoro kahteen vierastallien tarhaan", Vettainen kertoo.
Aitauskiistassa on kyse selkeiden sopimusten puutteesta. Kun kaupunki vuokrasi raviradan alueen Pohjolan hevosystäville, alueella toimivia tallinomistajia ei huomioitu sopimuksessa mitenkään. Tallien omistajat omistavat siis vain tallirakennuksen, sillä ennen nykyisen toiminnanjohtajan aikaa aitausten olemassaoloa pidettiin itsestäänselvyytenä ja Pohjolan hevosystävät hoiti niiden kunnossapidon.
Pohjolan hevosystävien toiminnanjohtaja Paavo Koivurova kertoo suorasanaisesti olevansa kyllästynyt koko jupakkaan. Hänen mukaansa mitään riitaa ei ole, ja aihetta paisutellaan turhaan. Hevosystävillä on tarkoitus tehdä ostamastaan tallista vierastalli raveissa vierailevien hevosten majapaikaksi, ja Långströmin tallikin on ostolistalla "kunhan myyntihalukkuutta tulee".
Lue lisää tiistain Kalevasta!