Suomi on valittu maailman onnellisimmaksi maaksi, mutta kun katsoo pintaa syvemmälle, huomaa, että hyvinvointivaltiossa on pahoinvointia. Ihmetellään, mistä lasten ja nuorten pahoinvoinnin äkillinen kasvu johtuu. Vastaus on yksinkertainen: he jäävät kiireen keskellä paitsi riittävää äidin hoivaa, perheen yhdessäoloa ja rakkautta.
Elämästä on tullut kilpajuoksua, jossa ihmisillä on kiire vertailla ja suorittaa. Niin sanottu tavallinen elämä ei enää riitä – ei edes lapsilla. Yhteiskunta on kylmä, siinä keskitytään järkiajatteluun. Samalla siitä on kadonnut rakkaus ja empatia, minkä vuoksi ihmiset voivat henkisesti huonosti.
Lapset ja nuoret oireilevat tätä rakkauden puutetta ja alkavat sen vuoksi yhä nuorempina käyttämään erilaisia päihteitä turruttaakseen tunteitaan. Äitiys on lempeää ja rakastavaa ja nykyään lapset oireilevat kadonneen äitiyden takia. Koska äitiys on harhaanjohdettu, on vastuu lapsista siirretty yhteiskunnalle. On unohdettu, että lapsi tarvitsee ennen kaikkea rakkautta.
Ihmiset ovat kaikki päivät erillään; vanhukset ja lapset omissa laitoksissaan, koti sen varsinaisessa merkityksessä on kadonnut. Kaikki näyttää ulospäin hyvältä, on rahaa ja statusta ainakin osalla ihmisistä, mutta minne on kadonnut kodin lämpö, ihmisten rakkaus ja yhteenkuuluvuus?
Maailma on muuttunut ja lapsuus on lyhentynyt. Lelukaupat menevät konkurssiin, koska jo pienet lapset leikkivät teknologisilla vempaimilla. Sivuutetaan se tosiseikka, että lapsi ei ole pieni aikuinen, eikä pysty käsittelemään kaikkia ympärillä olevia asioita, jotka ovat helposti saatavilla esimerkiksi netin kautta.
Lapsia täytyy suojella aikuisten maailmalta. On elettävä lasten ehdoilla ja kuunneltava ensisijaisesti heidän tarpeitaan. Ehkä pelätään, että lapsi jää muista ”jälkeen” jos ei saa tai tee kaikkea mitä muut, tai taustalla on näyttämisenhalu ja kunnianhimo.
Nyky-maailmassa lapsiin ja nuoriin kohdistuu myös kohtuuttomat suorituspaineet, siksi varsinkin herkät ja introvertit lapset ovat heikoilla ekstroverttiä luonnetta suosivassa yhteiskunnassa. Nähtävissä on usein liian monet harrastukset ja tavoitteet, ilman että lapsi on niihin valmis. Pitää olla jotain, jotta saa arvostusta; pitää saavuttaa tietyt kriteerit. Hektisessä yhteiskunnassa kaikilla on kiire jonnekin. Sellainen elämäntyyli on ristiriidassa rauhallisen lapsuuden kanssa.
Sopeutumiskyky on välttämättömyys maailmassa ja kasvikin kuihtuu, jos jää vaille ravintoa. Rakkaus on lapselle henkistä ravintoa. Jokainen ihminen tarvitsee yhteisön hyväksynnän ja rakkauden. Suomi on kuitenkin maa, josta puuttuu vahva yhteisöllisyys ja ihmiset ovat ikään kuin irrallaan toisistaan.
Suomalaiseen kasvatustyyliin on pitkään kuulunut sellainen ajatus, että lasta ei saa kehua, ettei hänestä kasva liian ylpeä. Tämä ajatusmalli siirtyy monesti seuraavalle sukupolvelle ja silloin kun lapsi ei saa kehuja, hänen voi olla vaikea löytää omia vahvuuksiaan.
Naisia ei arvosteta tarpeeksi ja sen vuoksi he yrittävät kilpailla miesten kanssa saavuttamalla samoja asioita kuin miehet. Tähän tarvitaan ajatusmuutos niin, että molemmat sukupuolet ovat arvokkaita omana itsenään.
Nyt ennen kaikkea lasten ja nuorten äänet kuuluviin; lapsille on turvallista tulla kotiin koulusta kun äiti tai isä on kotona. Naisten ja äitien ääni pitäisi saada kuuluviin päivähoitopolitiikassa, sillä päättäjät ovat pääsääntöisesti miehiä ja katsovat asioita miesten näkökulmasta.
Aikuisten on tehtävä elämänmuutos, jotta lapset ja nuoret voisivat paremmin. Tilanne paranee, kun ihmiset alkavat priorisoida perheen ja ihmissuhteet rahan ja statuksen edelle. Kiireestä pysähtyminen lisää kaikkien henkistä hyvinvointia.
Jaana Uolamo
Akaa
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.