Kinnermäki voisi hyvin olla 1800-luvun pieni kyläpahanen jossain päin Suomen korpia. Todellisuudessa paikka heittää muutamilla sadoilla kilometreillä itään, ja vuosiakin on jo ehtinyt vierähtää, vaikka sitä ei ensin uskoisikaan. Elävä Kinnermäki -näyttely kertoo pikkuisesta laatokankarjalaisesta kylästä ja erityisesti sen elävästä nykyhetkestä, elämästä ja rakennusperinteestä.
Viitisen vuotta sitten Oulun arkkitehtuurin osaston opiskelijat saivat tehtäväkseen inventoida ja dokumentoida Kinnermäen kylän rakennuskantaa. Opiskelijoiden harjoitustyönä alkanut rakennusperinnön inventointiprojekti on kuitenkin kasvanut ja muuntunut vuosien saatossa - nykyään toimintaa organisoi Kinnermäen ystävien oma yhdistys.
Yhdistyksen puheenjohtajan Kari Niskasaaren mukaan tavoitteena on suojella Kinnermäkeä kokonaisvaltaisesti. Toiveena ei kuitenkaan ole museoida kylää, vaan elvyttää ja tukea sen kehitystä, luoda nykyajassa toimiva suhde kylään.
Itse näyttely sisältää viisi erilaista kuvasarjaa, ja ainakin yhtä monta näkökulmaa Kinnermäen kylään. Suurin osa näyttelyn kuvamateriaalista on arkkitehti-valokuvaaja Raimo Ahosen ammattitaitoista, herkkää ja romanttistakin käsialaa.
Ahosen valokuvasarjoista kiinnostavimmaksi nousee vertaileva tutkielma Kinnermäki - Coraze, jossa rinnastetaan karjalaisen kulttuurin puurakentaminen ja etelä-ranskalaisen Provencen kivirakentamisen perinne. Yhteisiä piirteitä löytyy hämmästyttävän paljon - ihmisten, kulttuurien ja perinteiden erot eivät ehkä lopulta olekaan niin suuria kuin kuvitella saattaisi.
Lisäksi Ahoselta nähdään kuvasarjoja Kinnermäen hahmon etsinnästä, potretteja ja usvaisia panoraamakuvia. Näyttelytilan takahuoneeseen on myös järjestetty kiinnostuneen Kinnermäen ystävän vierailukokemuksia esittelevä diasarja.
Näyttelyn toinen osio esittelee arkkitehtiopiskelijoiden inventointiharjoitustyön tuloksena syntyneitä tussipiirustuksia komeasti kankaalle painettuna. Piirustukset kuvaavat Kinnermäkeä läheltä ja kaukaa, pureutuen niin pieniin yksityiskohtiin kuin koko kylän maisemasuhteeseenkin.
Lopuksi täytyy kiittää näyttelyn tyylikästä ripustusta ja näyttelyarkkitehti Aulikki Herneojaa. Vain harvoin Oulussa näkee panostettavan näyttelyn esillepanoon ensinkään, mutta nyt ripustukset saavat kiinnostavan näyttelysisällön täydellistymään tunnelmalliseksi ja helposti lähestyttäväksi kokonaisuudeksi.