Suomen menestymiselle kansainvälistyvässä maailmassa on keskeistä, että suurelle osalle ikäluokasta yliopistot tarjoavat korkeatasoista opetusta ja että opiskelijat voivat suorittaa opintonsa tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti. Alueellisesti hajautettu yliopistojärjestelmä yhdessä maksuttoman tutkinto-opiskeluoikeuden kanssa ovat olleet ehdottomia kansallisia menestystekijöitä.
Kansainvälisessä vertailussa Suomen yliopistot ovat menestyneet hyvin. Juuri ilmestyneellä Shanghain yliopiston laatimalla listalla kuusi suomalaista yliopistoa pääsi tutkimusansioillaan 500 merkittävimmän tiedeyliopiston joukkoon. Parhaiten menestyi odotetusti Helsingin yliopisto. Suomen kuudesta suurimmasta yliopistosta listalle pääsivät Jyväskylän, Oulun ja Turun yliopistot sekä Teknillinen korkeakoulu.
Lisäksi 500 tiedeyliopiston joukkoon pääsi Kuopion yliopisto. Helsingin yliopistoa lukuunottamatta kaikki muut ranking-listalle päässeet suomalaiset yliopistot ovat joko keskikokoisia tai pieniä yliopistoja kansainvälisessä vertailussa. Lisäksi kolmella yliopistolla (Jyväskylä, Kuopio ja Oulu) on myös selkeä alueellinen tehtävä. Saavutusta voidaan pitää erinomaisena.
EU:n vastavalmistuneen tiede- ja teknologiaselvityksen mukaan innovatiivinen yrityselämä keskittyy suurten metropolien ympäristöön. Poikkeuksen muodostavat eräät syrjäiset alueet, joiden menestyksen taustalla ovat tiedeyliopistot. Raportissa erityisesti Oulun seutu mainitaan tällaisena alueena Oulun yliopiston ansiosta.
Matti Salo toteaa tuoreessa väitöskirjassaan, että Oulun seudun korkean teknologian menestystarina ei olisi syntynyt pelkästään yliopiston vaikutuksesta, mutta ei sitä ilmankaan. "Se on hyvin monen tekijän tulos, jossa kuitenkin yliopisto on ollut välttämätön. Siihen on tarvittu yliopistoa kokonaisuudessaan, kaikkia tieteenaloja. Korkea teknologia ei elä yhteiskunnallisessa tyhjiössä."
Yhteiskunta panostaa yliopisto-opintoihin merkittävästi. Oulun yliopistossa vuonna 2002 perustutkintokoulutuksen keskimääräiset kustannukset tutkintoa kohti olivat 54 500 euroa. Alimmat kustannukset olivat kasvatustieteissä ja kauppatieteissä (molemmissa noin 32 000 euroa) sekä korkeimmat lääketieteessä
(93 400 euroa) ja hammaslääketieteessä (101 100 euroa). Tutkintoon johtava koulutus tulee säilyttää edelleenkin maksuttomana, mutta yhteiskunnalla on myös oikeus vaatia tämän panostuksen oikeaa ja tehokasta käyttöä. Tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan yliopistojen, opiskelijoiden, valtiovallan ja elinkeinoelämän yhteistoimintaa.
Suomen yliopistot ovat tehneet jo vuosia määrätietoista työtä opetuksen tehostamiseksi ja laadun parantamiseksi ja sitoutuneet myös jatkamaan opiskelun edellytysten kehittämistä. Yliopistot ja opetusministeriö ovat viime vuosina käynnistäneet lukuisia toimenpiteitä opintoaikojen lyhentämiseksi ja läpäisyn parantamiseksi. Vuonna 2002 kaikki yliopistot laativat oman peruskoulutuksen kehittämisstrategiansa.
Parhaillaan käynnissä olevan tutkintorakenteiden uudistamisen yhteydessä opintojen sisältöjen mitoitus tarkistetaan, henkilökohtaiset opintosuunnitelmat otetaan käyttöön ja joustavia opiskelujärjestelyjä lisätään. Nämä toimenpiteet nopeuttavat opintojen suorittamista tavoiteajassa. Suomen yliopistojen rehtorien neuvosto tukee käynnissä olevaa prosessia, mutta korostaa, että yliopistoilla itsellään on päätäntävalta opiskelun tehostamista koskevissa toimissa.
Oulun yliopistossa peruskoulutusstrategian toteuttamisessa pääpaino on ollut viime aikoina opetussuunnittelutyössä, jossa keskeistä on ollut ydinaineksen määrittely, kuormittavuuslaskenta ja opintojen mitoituksen tarkistaminen. Tavoitteeksi on asetettu, että opiskelija voi ilman vaikeuksia suorittaa tutkintonsa määräajassa. Opetuksen kehittämistoimintaa on tehty kaikilla yliopiston laitoksilla ja esimerkiksi pitkälle meneviä opetussuunnitelmauudistuksia on toteutettu muun muassa hammaslääketieteen laitoksella ja arkkitehtuurin osastolla. Vuonna 2002 Oulun yliopistossa alettiin soveltaa uusia opetusvirkojen täyttöohjeita, joissa korostuu opetustyön meritoivuus.
Opetusministeriön asettamat selvitysmiehet ja työryhmät ovat tehneet esityksensä koskien opiskelijavalintoja, opiskelun nopeuttamista ja tehostamista sekä opintojen tuki- ja rahoitusjärjestelmää. Tehtyjä esityksiä on sekä kiitelty että moitittu. Vain ne ehdotukset, joissa vaaditaan yliopistoja tehostamaan opinto-ohjaustaan ja kehittämään opetustaan ovat saaneet laajan hyväksynnän.
Yliopistot ovat olleet 1990-luvun puolivälistä lähtien opetusministeriön tulosohjauksessa. Yliopistojen kehittämislain päämääränä on ollut taata yliopistoille vakaat toimintaedellytykset. Resurssien kasvu on ollut kuitenkin hitaampaa kuin mitä opiskelijamäärien kasvu ja uudet tehtävät olisivat edellyttäneet. Tähän saakka yliopistokoulutuksen onnistuminen on ollut pääasiassa yliopistojen vastuulla. Nyt tarvitaan uudenlaista ajattelua ja vastuunjakoa yliopistojen, opiskelijoiden, valtiovallan ja elinkeinoelämän välillä.
Yhteiskunnan on voitava edellyttää opiskelijoilta sitoutumista opintoihin. Opinto-oikeuden ja opiskelijan saamien etujen on oltava sidoksissa opintosuorituksiin. Valtiovallan tulee edistää tavoitteiden saavuttamista turvaamalla opiskelijalle sellainen tuki, joka mahdollistaa kokopäiväisen opiskelun.
Vastaavasti yliopistoille on taattava voimavarat, joilla ne kykenevät järjestämään tehokkaan, joustavan ja kansainvälisesti korkealaatuisen yliopistokoulutuksen. Elinkeinoelämän tulee kantaa taloudellista vastuuta erityisesti täydennyskoulutuksesta ja työnantajien tulee kannustaa palveluksessaan olevia opiskelijoita suorittamaan tutkintonsa loppuun.