Suomi aikoo tänä vuonna tehostaa kovasti vaikuttamistaan EU:n päätöksentekoon. Tavoite on aivan oikea. Nyt pitää vain huolehtia, että EU-vaikuttamisselvitykseen kirjatut kauniit ajatukset myös toteutetaan.
Liekö johtunut taannoisesta valtaoikeuskiistasta, että valtioneuvoston kanslia tuotti vielä ennen vuodenvaihdetta julkaisun nimeltään EU-vaikuttamisselvitys. Sen tavoitteena on johdantonsa mukaan "linjata, miten Suomi voi vaikuttaa entistä paremmin EU:n päätöksiin ja toimintaan".
44 sivuun on ahdettu kuvaus EU:n päätöksenteosta, miten Suomi muodostaa kantansa EU-kysymyksiin ja tavoitteet. Löytyypä selvityksestä vieläpä "EU-vaikuttamisen kymmenen käskyäkin", jotka ovat ilmeisesti tarkoitetut huoneentauluksi suomalaiselle virkamieskunnalle ja poliitikoille. Aikojen muuttumisesta kertoo sekin, että "kymmenes käsky" kehottaa yksinkertaisesti "hankkimaan kavereita".
EU-Suomen kielenkäyttö alkaa hiljakseen lähestyä sellaista, jonka euroslangiin tottumaton suuri yleisökin ymmärtää.
Suomi on ollut EU:n jäsenenä 15 vuotta. Sinä aikana sekä EU että Suomi ovat muuttuneet paljon. Suomi liittyi unioniin presidenttivaltaisena maana, joka vielä Koiviston kaudella eli kylmää sotaa suurvallan naapurissa. EU käsitettiin pitkälti ulkopolitiikan sektoriksi, mitä todisti se, että unioniasiat hoidettiin niitä varten luodussa sihteeristössä nimenomaan ulkoministeriössä.
Vuoden 2000 perustuslaki siirsi EU-asioiden käsittelyn valtioneuvostolle. Samalla ulkoministeriössä ollut EU-sihteeristö siirtyi valtioneuvoston kanslian yhteyteen. Pääministerin rooli korostui jo tuolloin, vaikka valtaoikeuskiista kärjistyikin vasta kuluneena syksynä.
Myös EU on muuttunut paljon. Vuonna 1995 Suomen liittymisen jälkeen unionissa oli 15 jäsenmaata. Nyt jäsenmaita on 27. Unioni on myös hitsautunut euron käyttöönoton ja Lissabonin sopimuksen voimaantulon myötä entistä tiiviimmin yhteen. Vaikuttaa on osattava ja ehdittävä paljon laajemmalla rintamalla ja paljon enemmän kuin kukaan kuunaan uskoi 1.1.1995.
Valitettavasti tulokset eivät ole aina olleet kehuttavia. Erityisesti nimitysasioissa suomalaiset ovat järjestään jääneet muiden jyräämiksi. Vaikka Olli Rehnille on onnistuttu saamaan tukevia tehtäviä EU-komissiossa, muualla onnistumisten lista on ikävän lyhyt. Maatalous on politiikan lohkoista se, jonka tuloksista poliitikkoja on kotimaassa järjestään nostettu seinälle.
Pahasti kaivelemaan jäi epäonnistuminen Lissabonin sopimuksen mukana tulleiden korkeiden tehtävien tavoittelussa. Kummallisten poliittisten sopimusten vuoksi neuvoston pysyvän puheenjohtajan tehtävä meni tuntemattomalle belgialaiselle ja korkean edustajan eli ulkoministerin tehtävä melkein yhtä tuntemattomalle britille.
Tämän viimeistään täytyy olla opetus suomalaisille. Kansainväliset tehtävät eivät läheskään aina mene pätevimmälle vaan sopivimmalle. Näitä tilanteita on osattava lukea ja asettaa ehdokkaita niiden mukaan ajoissa. Samoin pitäisi pystyä joskus ohittamaan kotoinen poliittisten puolueiden välinen kissanhännänveto.
Valtioneuvoston vaikuttamisselvitys on enemmän kuin paikallaan. Se on tiivis ja sen tavoitteet ovat aivan oikeita: pyritään vaikuttamaan, ei vain reagoimaan ja halutaan asioita, ei vain sopeuduta.
Juuri noin. Eikun vain toimeksi sitten. Etteivät tavoitteet jää pelkäksi kirjaseksi, olkoonkin että hyvin laadituksi.