Norjalaisista liikkui takavuosikymmeninä pilaileva juttu suomalaisten keskuudessa:
”Miksi norjalaisten naamat ovat maanantaisin täynnä verinaarmuja?”
”No miksi?”
”Kun he olivat taas sunnuntaina yrittäneet syödä haarukoilla ja veitsillä.”
Suomalaiset pitivät norjalaisia maatiaiskansana. Norjalaisten sanottiin vain paimentavan lampaita ja kutovan määkijöiden villoista paitoja. Totta suurimmalta osin. Bruttokansantuotteen – jos se kertoo jotain hyvinvoinnista – mukaan Norja oli köyhä maa 70-luvulla. Norjalaisten vauraus alkoi nousta äkkijyrkästi, kun maa sai öljy- ja kaasuvarantonsa liikkeelle.
Nyt rikkaus näkyy joka paikassa. Silti norjalaiset ovat mukavia ihmisiä. He nauttivat luonnostaan, tykkäävät hyteistä eli mökeistä, valmistavat maukasta perusruokaa ja osaavat juhlia toisiaan halaillen.
Maailman paras tietolähde eli hevos- ja ravimiehet kertovat, että Norja on myös nouseva ravimaa. Pohjoisen kiinnostavimpia raveja, rahassa ja olosuhteissa mitattuna, ajetaan kuulemma Narvikin lähellä Harstadissa.
Oulun ja Pohjois-Suomen näkökulmasta on merkittävää, että Norja sijoittaa ennätysmäisesti pohjoisen uusiin öljy- ja kaasuhankkeisiin. Yrittäjyyttä edistävä BusinessOulu laskee, että Pohjois-Norjassa tarvitaan 2020 mennessä uutta työväkeä noin 15 000 henkeä, joista parilla tuhannella pitäisi olla insinöörin paperit takataskussa.
Rakennusurakoita odottaa kuulemma aloittamatta, koska yrittäjiä ja työntekijöitä ei saada tarpeeksi.
Myös Pohjois-Ruotsissa urakoidaan isosti. Sinnekin tarvittaisiin tekijöitä kaivosrakentamiseen ja -kuljetuksiin. Ruotsin hallitus on luvannut kohentaa teitä investointien tueksi.
Kiirunan ja Jällivaaran kunnat Ruotsin Lapissa tekevät kaikkensa, jotta kaivostöihin saapuva työvoima viihtyisi.
Jällivaara suunnittelee siirtävänsä liki koko kaupungin vaiheittain 2012–32 ja rakentavansa 5 000 uutta asuntoa seuraavan viiden vuoden aikana.
Kaivoskuljetusten ennakoidaan moninkertaistuvan myös Pohjois-Suomessa, jolloin uudet rata- tai tieyhteydet Jäämerelle Narvikiin, Kirkkoniemeen tai Sallasta Venäjän Kantalahden kautta saattavat nousta tehtäviksi. Matkaa Oulusta Kirkkoniemeen on vain pari tuntia enemmän kuin Helsinkiin.
Suomalaisille pohjoinen vaatii uutta yhteisöllisyyttä. Eräs tutkija laski 1950-luvulla Yhdysvalloissa sanalle yhteisö kaikkiaan 94 erilaista määritelmää. Hän tiivisti termin ymmärrettäväksi neljän ominaisuuden kautta: ”yhteisö on ryhmä ihmisiä (1), jotka jakavat sosiaalista vuorovaikutusta (2) ja joitain yleisiä siteitä keskenään ja ryhmän muiden jäsenten kanssa (3) samassa paikassa (4) ainakin toisinaan”.
Yhteisöllisyys elää vain luottamuksesta. Pohjois-Suomeen mahtuisi uusia esimerkkejä, joilla pitkät etäisyydet, kieli- ja kulttuurierot voitetaan.
Esimerkiksi muuan tuttu naisihminen Etelä-Karjalasta pulputti kuulumisiaan ja sanoi kävelevänsä venäläisiä vastaan kyynärpäät puuskassa, pää pois päin käännettynä. Silti nainen kertoi innoissaan miten hänen venäjän opiskelunsa etenee. Naisella on hoitoalanyritys ja venäläiset asiakkaat tuonevat lähivuosina suurimman osan liikevaihdosta.
Pohjois-Suomessa kannattaisi venäjän lisäksi opiskella ruotsia. Sen pohjalta on helpompi oppia norjaa.
Internet tarjoaa suunnattoman mahdollisuuden tutustua naapurimaiden ihmisiin ja elämänmuotoihin.
Jos haluaa itse nähdä, syövätkö norjalaiset oikeasti haarukalla ja veitsellä, pitää matkustaa paikan päälle.
Toimivat liikenneyhteydet puolestaan mahdollistavat, että ihmiset kohtaavat rajan yli ja syntyy elämän aitoa ”ulko- ja talouspolitiikkaa”.