Työllisyys kehittyy nyt hyvään suuntaan. Siksi on korkea
aika pohtia työmarkkinoiden rakenteellisia uudistuksia. Huonompana aikana se on paljon vaikeampaa.
Uusimmat työllisyysluvut ovat saaneet alan asiantuntijoita jo pohdiskelemaan, milloin Suomessa vallitsee täystyöllisyys. Tilastojen tarkempi tutkiminen osoittaa, ettei sellainen hetki ole vielä lähelläkään. Seitsemässä maakunnassa työttömyysprosentti kirjattiin huhti-kesäkuussa yhä kaksinumeroisilla luvuilla. Hännänhuippuina ovat Kainuu yli 16 prosentin ja Pohjois-Karjala yli 13 prosentin työttömyysasteilla.
Molemmissa näistä maakunnista työttömyys on kasvanut viimevuotisesta. Pohjois-Karjalassa se selittyy Perloksen irtisanomisilla. Kainuussa taas voidaan perustellusti odottaa, että Talvivaaran kaivoksen avaus muuttaa lähiaikoina lukuja tuntuvasti paremmiksi.
Selvässä enemmistössä maakunnista työttömyys on jatkanut vähenemistään. Silti on pakko yhä puhua vakavasta ongelmasta, kun Oulunkin kaltaisessa kaupungissa työttömyysaste on edelleen kymmenen prosentin pahemmalla puolen.
Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla työttömyysaste on kuuden prosentin vaiheilla. Näillä eteläisen Suomen keskusalueilla täystyöllisyyden saavuttamisen pohtiminen voi jo alkaa olla perusteltua. Lukema ei voi nimittäin helpolla painua kovin paljon alemmas, sillä koko Suomen tilastoissa vaikuttaa yhä 1990-luvun alun lama.
Lama synnytti työttömyyden "kovan ytimen" eli sysäsi joukon ihmisiä syrjäytymiskierteeseen, jossa pysyvä työllistyminen ei hevin onnistu ja jossa hyvinvointi-Suomen varjopuoli on herkästi tullut tutuksi. Kaksi kolmasosaa pitkäaikaistyöttömistä on nyt yli 50-vuotiaita. Tilanne on kehnoin 60-64-vuotiaiden keskuudessa.
Pahimmillaan syrjäytymisen seuraukset tuntuvat toisessakin sukupolvessa. Tämän ryhmän kohdalla kysymys on jo enemmän sosiaali- kuin työllisyyspolitiikasta. On aivan kuin eräänlainen synkkä kupla jatkaisi vuodesta toiseen kulkuaan suomalaisessa yhteiskunnassa ilman, että sitä millään keinoilla saataisiin sulamaan pois.
Epäonnistumisesta pitäisi ottaa kuitenkin opiksi. 1990-luvun alkuun verrattavan syvän pudotuksen toistuminen on hyvin epätodennäköistä, mutta taloushistoria opettaa, että taantumia tulee aina. Jos sellainen alkaisi nyt, lähes kahdeksan prosentin työttömyysaste on yhä hyvin korkea lähtötaso - etenkin pitkän hyvän kauden jälkeen.
Hallitus on pääsemässä poikkeuksellisten hyvien suhdanteiden avulla työllisyystavoitteisiinsa ilman varsinaista työvoimapolitiikan uudistusta. Uusi työministeri Tarja Cronberg ei ole tehnyt ensimmäisten ministerikuukausiensa aikana mitään erityisiä linjauksia. Kaksi isoa haastetta on kuitenkin selvästi näkyvillä.
Toinen on tiettyjen alojen työvoimapula, joka väistämättä kasvaa, jos nykykehitys jatkuu. Se taas tietää ulkomaisen työvoiman tarvetta mitassa, jota ei Suomessa ole aiemmin nähty. Jos uuteen tilanteeseen ei varauduta kunnolla, edessä voi herkästi olla ongelmia.
Toinen haaste on työmarkkinoiden rakenteiden uudistaminen paljon nykyistä joustavammiksi. Se helpottaisi kamppailua nykyistä rakenteellista työttömyyttä vastaan ja auttaisi silloin kun suhdanteet aikanaan kääntyvät. Tämäntapaista muutosta ei pidä jättää siihen vaiheeseen, jolloin ongelmat ovat jälleen kasvamassa. Cronbergin ja koko hallituksen lähtötilanne uudistuksiin olisi paljon helpompi kuin edeltäjillä, joiden energia meni laman rankkojen seurausten paikkailuun. Nyt olisi aika katsoa enemmän tulevaisuuteen.