Kun työpaikan ilmoitustaululta löytää häivähdyksen menneisyyttä, entisen kulttuurintutkijan sielu minussa nousee pintaan ja vaatii osallistumaan, tarkkailemaan ja ymmärtämään.
Viimeksi mainitusta on yhteiskunnassa pulaa, paitsi koulumaailmassa, jossa vaaditaan pian ymmärtämään niin ylen määrin, että nuoriso menee jo siitä pilalle.
Mutta se tulevaisuudesta, nyt takaisin menneeseen.
Kutsun otsikko kuuluu: Äijien iltamat. Osallistujaa pyydetään tuomaan pullo viiniä, talo tarjoaa liharuuan lisukkeineen. ”Ei kasvisvaihtoehtoa” on lisätty kutsuun painokkaasti, vahvalla tussinjäljellä. Kirjoitan nimeni listaan ensimmäiseksi. Tunnen taantumuksen leviävän kehoon, uroseläimen sydämenlyöntien voimasta.
Tilaisuus alkaa enteellisesti auringonlaskun aikaan. Soitan kohteliaasti ovikelloa, ja kun minulle avataan, ojennan viinipullon isännälle, kättelen miehekkäästi kaikkia äijiä ja testosteronitunnelmasta jo hieman päihtyneenä valloitan olohuoneesta parhaimman nojatuolin, vaikka en välitä televisiossa pauhaavasta lentopallosta pätkääkään.
Minulle tuodaan Karjala-tölkki ja viskisnapsi. Myöhemmin tyhjennän vaivihkaa repustani jääkaappiin saunaa varten tuomani laatuoluet.
Syödään juhlallisesti: kehnäsienikeittoa, oman maan perunoita, savustettuja muikkuja, burgundinpataa ja täytettyjä paprikoita, joka vivahtaa jo kasvisvaihtoehdolta. Lopettelen ateriaa suorastaan liikuttuneena. Sanon isännälle, että harvoin saa syödä näin hyvää ruokaa.
Ennen saunaa kisataan Mölkyssä. Analyyttinen tärkeilyni alkaa karista. Ehkä joskus on vain fiksuinta pitää hauskaa ja nauttia ihmisten, tässä tapauksessa äijien, seurasta.
Yötä kohti keskustelut syvenevät. On kipeitäkin asioita, joista on tarve kertoa. Äijien iltamista muodostuu aito ihmisyyden odysseia. Tällainen määritelmä saattaa naurattaa kiivainta feministiä, mutta makkaraa syövällä valkoisella heteromiehelläkin on oikeus tulla kuulluksi omana itsenään, vaikka hän pelkällä olemassaolollaan pönkittäisi yhteiskunnan alistavia rakenteita.
Loppuyöstä vierailemme karaokejuottolassa, joka vaikuttaa rikkinäisten ihmisten olohuoneelta. Suurin osa asiakkaista on miehiä. Eikö heillä ole muuta paikkaa? Minulla on, ja se on oma kiitollisuudenaiheensa.
On äijäilyssä silti hyviäkin puolia, joita huomasin tarvitsevani – ja ehkä jopa ikävöineeni työ- ja perhe-elämän kiireisessä rytmissä. Ihminen on moniulotteinen olento. Mies on. Ja äijä, jonka elämään kuuluvat naiset ja lapset, jopa tärkeimpinä. Rintakehä säilyy karvaisena, vaikka haarniskan näin riisuisikin.
Äijien iltamien huipentuma ei ollutkaan räkä poskella.
Vaan kyynel.
Kirjoittaja on kuusamolainen kirjailija.