Kolumni

Äijät kääntävät huomionsa kasvomeikkiin kun nuoriso vaatii tulevaisuutta

Helppo ymmärtää, miksi aikuiset miehet kävivät pilkaten kuusitoistavuotiaan ruotsalaistytön kimppuun New Yorkissa viime viikolla.

Helppo ymmärtää, miksi aikuiset miehet kävivät pilkaten kuusitoistavuotiaan ruotsalaistytön kimppuun New Yorkissa viime viikolla. Äijät ovat hädissään Yhdysvaltain presidenttiä myöten.

-
Kuva: Jarmo Kontiainen

Ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti YK:n ilmastonmuutoskokouksessa tunteikkaan puheen, jossa kuvaili hänen ikäisilleen jäävää Maata: ihmisiä kuolee, ekosysteemejä romahtaa, joukkosukupuutto alkaa.

Thunberg syytti YK:n päämajassa First Avenuella istuneita kuulijoita, päättävissä asemissa olevia aikuisia, näkymän pilaamisesta. "Pystytte puhumaan vain rahasta ja talouskasvusta. Kuinka te kehtaatte", hän kysyi.

Puheen seurauksena muutamat amerikkalaiskommentaattorit ryhtyivät solvaamaan Thunbergia. Hänet luokiteltiin mielisairaaksi ja häiriintyneeksi ruotsalaisteiniksi.

Thunbergia on morkattu muuallakin missä hän on liikkunut, mutta Amerikassa tartuttiin ulkonäköön. Thunberg ei meikkaa eikä osaa laittaa hiuksiaan ollenkaan tyylikkäästi, kommenteissa ilkuttiin.

Thunbergin kerrottiin olevan autismista kärsivä asperger-lapsi, joka puhuu kuin Joseph Goebbels. Natsi-Saksan napamiehen vetäminen mukaan on vaatinut tarkkanäköisyyttä. Politiikan blogisti tiesi ilmoittaa, että natsit käyttivät Thunbergin kaltaisia pohjoismaalaisen vaaleita lettipäätyttöjä propagandassaan.

Kirjoittaja tarkoittaa, että Thunberg levittää vastaavaa propagandaa liioitellessaan kyyneleet silmissä ilmastonmuutosta, jota ei ole eikä tule.

Ilmastonmuutoksen kieltäjät pitävät Thunbergia ilmastovouhottajana. Vouhottajien takana on globalistien salaliitto. Päätelmä on yksinkertaisuudessaan houkutteleva.

Joku tahtoo tuhota teollisuuden ja viedä työpaikat. Sama joku haluaa vaihdattaa bensiiniautot pieniin sähkökotteroihin ja korvata kotletit nyhtömuonalla. Valtamedia hötkyilee mukana eikä tee muuta kuin julkaisee kuvia pohjallisen ohuiksi sulaneista jäävuorista.

Hankalan, pahoinvointia tuottavan ilmastonmuutoksen kuittaaminen liioitteluna ja propagandana on ymmärrettävää. Paha pitää loitsuta pimentoon. Ihmisellä on taito siirtää tuskaa aiheuttava tunne etäämmäs ja muokata ympäröivä todellisuus mieleisekseen.

Mutta kannattaako järjen kaihtimet panna niin tiiviisti kiinni, että raoista voi tuskin kurkistella?

Olipa ilmastonmuutoksen aiheuttaja savupiippusaaste tai maapallon luontainen vaihtelu, nopeita toimenpiteitä tarvitaan. Sitä Thunberg sukupolvensa nimissä aivan oikeutetusti vaatii. Nuori polvi ei voi käsittää muutoksen kieltämistä. Koululaisten ilmastolakkoilu kumpuaa huolestumisesta.

Thunberg ei ole Jeanne d´Arc, kaikkien hyvien asioiden loistopyhimys. Hän tekee politiikkaa. Ruotsalainen toimii julkisesti ja tuo avoimesti esille näkökulmansa. Thunberg käyttää saamaansa poliittista vapautta täsmälleen kuten täytyy. Hän haastaa puheillaan juuri oikeita tahoja, poliittisia päättäjiä ja elinkeinoelämää.

Yksilörohkeutensa ansiosta Thunberg on saanut äänensä kuuluville – sekä runsaasti ihailijoita ja inhoajia. Toiminnallaan Thunberg on pakottanut meidät kiinnittämään huomiota todella monimutkaiseen kohtalonkysymykseen.

Tarvittiin kuusitoistavuotias tukholmalainen tiedustelemaan, aikooko ihmiskunta tehdä jotakin vai annetaanko mennä entiseen tapaan.

On julmaa, että Yhdysvalloissa paneteltiin Thunbergin jakausta, ei arvioitu YK-puheen viestiä. Lasten ja nuorten huoli tulevaisuudesta irvautui aikamiesten twitteriä peukaloivissa kourissa ulkonäkökysymykseksi. Eikö muuhun ole eväitä?

Kommentointi juttuun on päättynyt.