Maanantaista alkaen maassa on ollut nelisentoistatuhatta nuorta miestä, joiden sammaleenvihreisiin kalsonkeihin haluaisin hypätä. Tietysti sillä edellytyksellä, että he eivät sillä hetkellä ole niissä itse.
Kyllä, olen saattanut joskus kuulla naisten mahdollisuudesta armeijan käyntiin. Mutta en minä niistä tykeistä ja kranaateista saati sianpieremään ajoittuvista aamuherätyksistä. Armeijan tarjoamista opeista yksi on täydellisesti tasa-arvon ulkopuolella, ja sehän se tietysti olisi niistä kaikista himottavin: äijähuumori.
Joku kertoi teorian miesten ja naisten värioppimisesta. Sen mukaan opettaja osoit-
telee koulussa ensin värikartalta sellaisia värejä kuin punainen, keltainen, sininen, vihreä, ruskea, musta ja valkoinen. Sen jälkeen hän huutaa "tissit!" ja osoittaa ulos ikkunasta. Ja jatkaa opetustaan: okra, roosa, limetinvihreä, indigonsininen, koralli, fuksia, khaki...
Äijähuumorin kanssa täytyy tapahtua jotain samantyyppistä. Jospa tytöille kailotetaan kovaan ääneen pihalla seisovasta hevosesta - no, nykytytöille ehkä porttiin nojailevasta Robert Pattinsonista - ja sillä aikaa pojille kerrotaan jotain, josta minulla ei tietenkään ole mitään aavistusta. Jos olisi, olisin silmien pyörittelyn sijaan ymmärtänyt nauraa vatsalihakset sinkeiksi, kun miesporukassa puitiin yhden kaverin innovaatiota parisuhteen virkistämisen saralla: heitetään hirveä leija peiton alla, vedetään peitto tyttöystävän yli eikä päästetä tätä pois.
Armeijassa tämä huumorin jalo alalaji jalostuu entisestään. Sekin on mysteeri, miten. Ilmeisesti siihen tarvitaan olosuhteiden keitos, jossa on sopivassa suhteessa kaikkia seuraavia ainesosia: Purnausmielialaa ja toisaalta tietoisuutta siitä, että henkilökohtaisista miksi-kysymyksistä luopuminen on onnistuneen palvelusajan edellytys. Nakkihommien välttelyn tarkoin hiottua taktiikkaa ja peittelemätöntä vahingoniloa siitä, kun nakki napsuu kaverille. Lopulta myös huumorin löytämistä omasta epäonnesta.
Nauretaan partaan, kun joku ilmoittaa Arskan olevan väijyssä. Harjoitusvastustajan puolella nauretaan äänetöntä röhönaurua, kun tästä huolimatta onnistutaan hiipimään Arskan puolen teltalle ja lirauttamaan kostea yllätys kypäriin, jotka odottavat miesten heräämistä rivissä teltan ulkopuolella. Lopulta, kun ovat ensin aikansa noituneet kohtuullisen epämiellyttäväksi käynyttä tilannetta, myös kypärien omistajat yhtyvät hekotukseen.
Miten on, Puolustusvoimat? Jos lupaan vielä uudelleen harkita armeijan käymistä, voitteko puolestanne luvata, että mikäli joskus joudun peittotempun uhriksi, nauran itsekin silmät päästäni? Että totean jotain tyyliin "Kosonen, jätkä on säälittävä pelle", ja se tekee tilanteesta molempien silmissä yhä vain hauskempaa?
hanna.kuonanoja@kaleva.fi
