Tsunamin takia kuolleiden suomalaisten määrää ei olisi voitu pienentää, vaikka viranomaiset olisivat ryhtyneet ripeämmin toimiin. Henkiin jääneiden ja omaisten tuki sekä tiedotus olisi kuitenkin voitu hoitaa paljon nähtyä paremmin.
Viime tapaninpäivänä Aasiassa 179 suomalaisen hengen vienyt hyökyaaltokatastrofi on toistaiseksi vakavin Suomea kohdannut rauhanajan onnettomuus. Siksi oli perusteltua tutkia, miten vastuulliset päättäjät, avustustyöhön osallistuneet ja tiedotus asiassa toimivat. Olennainen kysymys etukäteen oli se, olisiko osa uhreista voitu välttää toisien toimien.
Keskiviikkona julkistetun kahden selvityksen perusviestin voi tiivistää muutamaan kohtaan.
Ensinnäkin, presidentti Martti Ahtisaaren johtama tutkintalautakunta totesi, että viranomaisten valmius ryhtyä nopeisiin toimiin suomalaisten auttamiseksi oli puutteellinen. Toiseksi, viranomaisten tiedottamisessa oli suuria ongelmia. Kolmanneksi, Suomen viranomaisten toimin ei olisi voitu pelastaa ketään niistä suomalaisista, jotka kuolivat tai katosivat katastrofissa. Ensilinjassa vastuuta kantaneiden viranomaisten ja poliitikkojen kannalta tämä näkemys oli huojentava.
Viimeisessä kohdassa lautakunnan perustelu on jokseenkin vastaansanomaton. Valtaosa suomalaisuhreista kuoli hukkumalla heti tsunamin osuttua rantaan. Pienemmällä osalla syynä olivat muut vammat. Kaksi potilasta kuoli myöhemmin sairaalassa, mutta lautakunnan lääketieteellisen asiantuntijan, ylilääkäri Ilkka Kivirannan mukaan näiden uhrien tilanne oli toivoton.
Kivirannan mukaan Suomesta lähetettyä lääkintähenkilöstöä olisi kuitenkin alussa pitänyt olla Thaimaassa enemmän. Samoin kriisityön asiantuntijoita oli liian vähän niin tuhoalueella kuin evakuointilennoillakin. Siihen nähden ristiriitainen oli valtiosihteeri Risto Volasen näkemys onnettomuuden tiedonkulkua koskevassa tiedotustilaisuudessa. Hän mukaansa tuhoalueella oli suomalaista avustusväkeä liikaakin.
Hämmentävältä tuntui se lautakunnan tutkimustulos, jonka mukaan uhrien omaisten tukea näiden kotipaikkakunnilla vaikeutti tietosuoja-asioiden selvittely. Havainto kielii viranomaisjäykkyydestä. Poikkeustilanteissa ei ole ensisijaista edetä tarkasti pykälien mukaan vaan toimia niin, että apua kipeästi tarvitsevat sitä nopeasti saavat.
Pahimmin tsunamin hoidossa epäonnistui viranomaisten tiedotus. He eivät kyenneet tietoa kokoamaan, eivätkä kansalaiset viranomaisilta hakemaansa tietoa saaneet. Katastrofin tiedonkulkua ja viestintää selvittäneen tutkimuksen mukaan kansalaiset olivat erityisen pettyneitä ulkoministeriöön. Huonon tiedottamisen klassiseksi esimerkiksi nousee ulkoministeriön kriisipuhelinpalvelu, jossa tekninen toteutus oli onneton ja väkeä toivottoman vähän. Jälkikäteen oudolta vaikuttaa sekin, että minkäänlaista vastuullista tiedottajaa ei valtionhallinnosta tuhoalueelle lähetetty.
Ulkoministeri Erkki Tuomiojan mukaan ministeriön toiminnan puutteet olivat osittain vakavia. Oppiakin on jo otettu. Ministeriöön on esimerkiksi perustettu valmiusryhmiä, jotka kykenevät lähtemään kriisialueille muutaman tunnin varoitusajalla. Puhelintekniikkaa on uudistettu kriisien varalta.
Koko valtionhallintoon tehtävien ja suunniteltujen järjestelyjen toimivuus on myös perusteellisesti testattava. Järjestelmän joustavuudelle pitää niin ikään jättää sijaa, sillä jos suuronnettomuus vielä suomalaisia kohtaa, se voi olla kovin toisenlainen kuin suuri hyökyaalto Aasian rannoilla.