Tehtyjä vääryyksiä ei saa tekemättömäksi, mutta virheitä voi pyytää anteeksi. Piispa Samuel Salmi teki Inarissa merkittävän eleen Suomen saamelaisvähemmistön suuntaan.
Oulun evankelisluterilainen piispa Samuel Salmi piti viime viikonloppuna tärkeän puheenvuoron saamelaisten kohtelusta kirkossa. Inarissa järjestetyssä seminaarissa hän nosti esiin etenkin 1930-luvun, jolloin kirkkoonkin tunkivat kansallissosialistiset vaikutteet.
Salmi viittasi rotuopillisiin tutkimuksiin, joihin liittyen Inarin hautausmaalta vietiin satakunta pääkalloa Helsingin yliopistoon.
Salmi kertoi tuntevansa häpeää noista vaiheista. Hän ilmoitti haluavansa piispan viran haltijana sanoutua niistä irti sekä pyytää näitä rikkomuksia anteeksi.
Salmen viesti otettiin vastaan jopa liikuttuneissa tunnelmissa. Anteeksipyyntö koettiin merkittäväksi. Tosin vahvaa anteeksipyynnön tuntua oli ilmassa jo vuonna 1995 siinä tilaisuudessa, jossa Salmen edeltäjä Olavi Rimpiläinen siunasi Helsingistä palautetut pääkallot takaisin Inarin multiin.
Hiukan yllättävä oli saamelaiskäräjien puheenjohtajan Klemetti Näkkäläjärven näkemys, jonka mukaan kysymys saamelaisten kohtelusta pitäisi vielä käsitellä kirkolliskokouksessa.
Tapahtumissa on ollut kyse nimenomaan Oulun hiippakunnan nykyisen alueen kirkollisen elämän synkästä puolesta. Siksi Oulun piispa on hiippakunnan ylimpänä valvojana ja kaitsijana luonteva hahmo anteeksipyyntöä esittämään.
Kirkon suhtautuminen saamelaisuuteen ei tosin historiassa ole ollut vain kielteistä. Oulun yliopiston professorin Veli-Pekka Lehtolan mukaan kirkossa on vallinnut kaksi linjaa: saamelaisten kieltä vähättelevä ja kulttuuria sulauttava sekä toisaalta saamen kieltä ja kulttuuria puolustava näkemys.
Edellinen halusi hajottaa saamelaisten vanhan maailmankuvan, hävittää vanhan uskonnon tunnukset ja symbolit kuten noitarummut ja jopa joiun. Kirkossa on kuitenkin ollut myös vahvoja saamen kielen ja kulttuurin puolustajia, näiden joukossa myös piispoja. Useat papit tai pappilan pojat ovat olleet tärkeitä saamelaisten kielten ja perinteen tallentajia.
Julkisia anteeksipyyntöjä on viime vuosina kirkollisessa elämässä kuultu monia. Katolinen kirkko pyysi vuosituhannen vaihteessa anteeksi muun muassa Galileo Galileita vastaan järjestettyä oikeudenkäyntiä sekä juutalaisten sortoa. Suomessa Kansanlähetys-järjestön pääsihteeri pyysi muutamia vuosia sitten julkisesti anteeksi liikkeen piirissä koettua hengellistä väkivaltaa.
Julkista anteeksipyyntöä on vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä perätty 1970-luvun niin sanotuista hoitokokouksista. Liikkeen johto on pahoitellut noiden vuosien opillisia harhoja ja väärinkäytöksiä.
Kirkon suhtautuminen saamelaisuuteen on viime vuosikymmeninä muuttunut radikaalisti. Vähemmistön oikeuksien esillä pito sopiikin kirkon rooliin, ei vain menneisyyden synkkien lukujen hyvityksenä vaan jo kirkon lähimmäisajattelun perusteella.
Keskustelua Suomessa sopisi käydä myös siitä, pitäisikö esimerkiksi valtiovallan jotenkin pyytää anteeksi saamelaisten pakkosuomalaistamista. Saamelaisille olennaisinta tosin lienee se, miten valtio tukee saamen kieliä ja kulttuuria tänään.