Vanhaan saamelaistarinaan perustuva Áigin-animaatioelokuva saa ensi-iltansa maaliskuussa Kalevan verkkolehdessä.
Elokuvan traileri on nähtävissä verkkolehdessä jo torstaista asti. Torstai on myös saamelaisten kansallispäivä.
Etenkin nuorisolle suunnattu lyhytelokuva on tehty Oulussa. Sen on ohjannut Jouni West ja tuottanut Jukka Vidgren.
Elokuva pohjautuu vuonna 1986 julkaistuun Ofelas-elokuvaan, joka oli Oscar-ehdokkaana. Tuottaja Vidgren kertoo, että kyseessä on tarina nuoresta Áiginista, joka kohtaa rosvolauman.
Elokuva muistuttaa japanilaista animea. Noin kymmenminuuttisessa elokuvassa puhutaan saamea, mutta se tekstitetään suomeksi.
Elokuvaa on tehty osin oululaisvoimin, mutta animaattoreita ja ääninäyttelijöitä on ollut myös Norjasta saakka.
Rahoituksen hankkimisen jälkeen elokuvan tuotanto aloitettiin viime vuonna alkukesästä.
Elokuvaa on rahoittanut muun muassa Suomen elokuvasäätiö.