Aiesopimus Helsingin Keski-Pasilan maa-alueiden käytön yleisperiaatteista allekirjoitettaneen. Valtioneuvosto on antanut liikenne- ja viestintäministeriölle luvan allekirjoittaa aiesopimus valtion puolesta.
Helsingin kaupungin ja valtion välisen sopimuksen taustalla on Helsingin kasvava rakennusmaan tarve.
Aiesopimuksessa sovitaan yleisperiaatteista, joiden mukaisesti rautateiden käytöstä vapautuvien ja muiden alueiden tuleva maankäyttö suunnitellaan. Sopimusalueella on valtion maita vajaat 154 000 neliötä ja Helsingin kaupungin maita noin 30 000 neliötä.
Aiesopimuksen jälkeen Keski-Pasilaan laaditaan aluksi osayleiskaava. Siihen on tarkoitus sitoa tärkeimmät Keski-Pasilan alueen maankäytön ratkaisut. Samalla osayleiskaavasta tulee pohja lopullisille laskelmille.