Työurien pidennys näyttää realistisemmalta niiden alkupäästä kuin lopusta. Turhat esteet opintojen aikaiselta aloitukselta pitää poistaa.
Hallituksen tavoite pidentää suomalaisten työuria on viisas valtiontalouden kestävyyden kannalta. Tiistaina julkistetuista keinoista suurinta huomiota on saanut päätös nostaa vanhuuseläkeiän alarajaa vaiheittain nykyisestä 63 vuodesta 65 vuoteen.
Linjauksen heikkous vain on siinä, ettei se ehkä erityisen hyvin pure itse vaivaan. Tällä hetkellä suomalaisten keskimääräinen eläköitymisikä on 59,4 vuotta, ja ainakin nyt vain pieni osa työntekijöistä jaksaa olla töissä 65:een asti.
Oli siksi tarpeen, että hallitus kiinnitti huomiota myös työhön tulon aikaistamiseen. Tämäkään tavoite ei silti toteudu vain politiikkariihen kannanoton pohjalta. Keinoja tarvitaan myös käytännössä.
Hallitus tarjoaa nyt tuttua lääkettä, uusien ylioppilaiden korkeakouluihin tulon nopeutusta. Pyrkimys on pääosin järkevä, vaikkeivät välivuodetkaan aina ole hukkaan heitettyä aikaa. Osa nuorista esimerkiksi lähtee ulkomaille hankkimaan työelämässä arvokasta kielitaitoa. Osa ei heti valkolakin jälkeen yksinkertaisesti tiedä, mikä oma ala olisi. Ei ole yhteiskunnankaan etu, jos kovin moni nuori ajetaan hätäiseen valintaan ja myöhemmin uuteen opintojen aloitukseen.
Huomiota kannattaa joka tapauksessa kiinnittää korkeakoulujen pääsyvaatimuksiin. Monessa opintosuunnassa ne ovat nyt yksinkertaisesti kohtuuttomia. Jos kokeeseen lukeminen vaatii täysipäiväistä lukemista kuukausikaupalla, työtä on liikaa. Se myös rajoittaa uusien ylioppilaiden mahdollisuuksia päästä heti jatko-opintoihin. Nythän moni valkolakkinen pitää saman tien välivuoden ehtiäkseen kunnolla valmistautua seuraavan vuoden pääsykokeisiin.
Opiskelijoiden valinta pitää voida toteuttaa keveämmin menettelyin. Ei ole mielekästä, että tuore ylioppilas pannaan pänttäämään kasapäin materiaalia, joka olisi luontevampaa luetuttaa vasta sisäänpääsyn jälkeen. Vaikuttaakin siltä, että osa yliopistojen tiedekunnista haluaa keinotekoisesti nostaa arvostustaan tekemällä sisäänpääsystä nuoren ihmisen raa´an kestotestin.
Suurimmat hyötyjät paisutetuista luku-urakoista ovat nyt erilaiset valmennuskurssiyritykset, jotka ovat jokseenkin turhia ja epätasa-arvoa lisääviä toimijoita korkeakoulumaailman ovenpielissä.
Hallituksen linjaus siitä, että pääsykoemateriaali julkaistaisiin vasta ylioppilaskirjoitusten jälkeen, on kieltämättä korkeakouluille kuuluviin asioihin puuttumista. Uusia ylioppilaita sekin kuitenkin helpottaisi. Toinen keino olisi suosia heitä suoraan lisäpistein, mutta eduskunnan apulaisoikeusasiamies totesi menettelyn pari vuotta sitten lain vastaiseksi.
Maan yliopistoissa ensikommentit hallituksen esityksiin ovat olleet innottomia. Helsingin oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani Jukka Kekkonen totesi Helsingin Sanomissa, ettei lukuaikaa voi nykyisestä lyhentää, kun pääsykokeisiin pitää sentään lukea 600 - 800 sivua.
Tuota sivumäärää on tuskin laissa määrätty. Sopiikin toivoa, että korkeakoulutkin osoittavat tärkeään tavoitteeseen pääsemiseksi hiukan kykyä uuden omaksumiseen.
Hallitus lupasi myös uudistaa opintotukea niin, että se kannustaa täysipäiväiseen opiskeluun. Käytännössä tehokkain toimi olisi opintotuen tasokorotus. Se takaisi, ettei opiskelijoiden tarvitsisi käydä töissä.
Tämä ei kuitenkin ole ihan helposti toteutettava asia tilanteessa, jossa valtion finanssit ovat nopeasti romahtaneet ylijäämästä rankasti miinukselle.