Tilaajille

Äidit ker­to­vat, miltä tuntuu saada lapsi yksin tai syn­nyt­tää, kun tietää, ettei sikiö ole enää hen­gis­sä – kätilö auttaa perheen uuden elämän alkuun

Oulun yliopistollisen sairaalan vierihoito-osastolla työskentelevistä kätilöistä osa on tehnyt kantelun Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle. Selvitimme, millaisia ovat kätilöiden päivät ja äitien synnytyskokemukset.

Oulun yliopistollisen sairaalan vierihoito-osastolla työskentelevistä kätilöistä osa on tehnyt kantelun Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle, koska äitien ja vauvojen potilasturvallisuus on heidän mielestään kiireen takia vaarassa. Kätilöliiton mukaan samankaltaisia viestejä on tullut eri puolilta maata. Selvitimme, millaisia ovat kätilöiden päivät ja äitien synnytyskokemukset.

"Aloin odottaa lasta yksin 22-vuotiaana. Emme olleet lapsen isän kanssa yhdessä, kun tulin raskaaksi, ja oli alusta asti tiedossa, että tulen odottamaan yksin. 

Äidin kanssa oli sovittu etukäteen, että hän tulee tueksi synnytykseen. Yritin soittaa myös lapsen isälle, mutta en saanut häntä kiinni.