markku.heikkila@kaleva.fi
Tänään torstaina Yhdysvaltain presidentti Barack Obama lentää Osloon kuittaamaan Nobelin rauhanpalkinnon. Päätös Nobelin antamisesta Obamalle tässä vaiheessa oli kiistelty jo alkuunsa, ja outouden vaikutelma vain kasvaa siitä, että ohjelmasta on karsittu perinteisiä menoja. Presidentti ei anna haastatteluita, ei ole mukana juhlakonsertissa, ei käy Nobel-keskuksessa.
Vuosi sitten rauhanpalkintoa oli hakemassa presidentti Martti Ahtisaari, eikä silloin tarvinnut kysellä, menikö kunnia oikeaan osoitteeseen.
Viimeistään palkinnon myötä Ahtisaaren arvostus Suomessa on jo aivan omissa sfääreissään. Tämä siitä huolimatta, että harva tietää, mitä hän varsinaisesti tekee. Suurin osa työstä nimittäin liittyy aivan muualle kuin nobelistin julkisiin esiintymisiin, puheisiin ja haastatteluihin.
Ahtisaaren vuonna 2000 perustama kriisinhallintatoimisto Crisis Management Initiative (CMI) on esillä harvakseltaan. Tänä vuonna sieltä on lähetetty tasan yksi lehdistötiedote, uuden johtajan valinnasta. Tekemistä kyllä riittää.
Henkilökunta on 20-30 hengen luokkaa, budjetti yli kaksi miljoonaa. Sillä on koottu erittäin ammattitaitoinen ryhmä, joka keskittyy rauhan ja turvallisuuden edellytysten luomiseen eri puolilla kuohuvaa maailmaa. Näkyvät sovittelutehtävät ovat siinä vain jäävuoren huippu. Muihin operaatioihin muun muassa kuuluu informaatio- ja kommunikaatioteknologian käyttö valtionrakentamisessa, mitä tänä syksynä on puitu seminaareissa myös Oulussa ja Rovaniemellä.
Tämä "yksityinen diplomatia" on suomalaisittain täysin ainutlaatuista. Brysselin ja Washingtonin tapaiset paikat pullistelevat kaikenlaisia organisaatioita, mutta näiltä kulmilta ei muuta vastaavaa löydy. Ilman Ahtisaaren työtä Suomen panos globaaliasioissa olisi paljon nykyistä pienempi.
Nyt hyvä kysymys on, jääkö Ahtisaaren ura yksinäiseksi suomalaiseksi tähdenlennoksi.
Ulkoministeriön mylly on tuottanut perusdiplomaatteja Suomen tarpeisiin, mutta kovin vähän sieltä on lähdetty isoihin kansainvälisiin vastuutehtäviin. Etenkään näkyvissä YK-töissä ei suomalaisia ole enää aikoihin näkynyt.
Entä entiset presidentit, pääministerit ja ministerit? Harri Holkeri sai monelle yllätyksenä näkyvyyttä maailmalla pääministerikautensa jälkeen. Elisabeth Rehn on ollut hyvässä maineessa - jos hän olisi sattunut voittamaan presidentinvaaleissa vastaehdokkaansa Ahtisaaren, olisi Rehnkin saanut monenlaista aikaan. Ehkä jopa ainakin Nobel-ehdokkuuden verran.
Siihen lista taisi jäädä, ainakin jos hakee virallisen eläkeiän alapuolelta. Esko Aho on kadonnut Nokiaan, Paavo Lipponen on - no, hän on Paavo Lipponen. Tarja Halosen virkavuodet tulevat vähitellen täyteen, mutta jotenkin häneltä on jäänyt viimeinen kansainvälinen noste saamatta. Yritystä kyllä oli YK:n suunnalla, viime aikoina sekin on ollut vähällä.
Lähinnä ehdolle voi jäädä Olli Rehn, joskus tulevaisuudessa - mies, joka on moneen otteeseen tehnyt paljon yhteistyötä Ahtisaaren kanssa. Mutta siinä mennään jo asioiden edelle.
Ahtisaaren alulle panema työ on kovin paljon kiinni Ahtisaaresta itsestään. Neuvottelutaidot, persoonallisuus ja näkemys ovat asioita, joita ei voi muille monistaa. Toivottavasti hän on silti sysännyt Suomessakin liikkeelle jotain, jota voi kutsua uudeksi koulukunnaksi, työn jatkamiseksi.